Tämä on "tätä on jo odotettu" nimimerkille

Ihmettelen syvästi kirjoitteluasi täällä, aloituksesi sai tälle palstalle yli 140 viestiä.
Käsittämätön vihasi Olympusvälineitä kohtaan ilman perusteluja, ei ole normaalin
ihmisen käytöstä, pelkkää trollaamista ja kymmeniä täysin asiattomia, sekä valheellisia kirjoituksia. Toivottavasti olet saanut kaipaamasi tyydytystä, moittimalla
Olympusten tuotteita. Syvän halveksintani sinulle osoitan, nuku hyvin yösi ja ole
iloinen, että olet saanut trollata oikein sielun täydeltä Olympuksia.
17285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ajattele jos ihmiset kirjoittaisivat täällä sillä perusteella että kertoisivat niistä omasta mielestään HYVISTÄ jutuistaan, sen sijaan että dissaavat niitä muita vaihtoehtoja. Ei paljon sheriffejä tarvittaisi valvomaan.

Äänestä
  • Sinussa taitaa olla Suomalaisen valokuvauksen voima, ajatellaan nyt kummatkin.

    Äänestä

"tätä on jo odotettu" ole ainut Olympuksiin syvästi uittuuntunut kuvaaja. Meitä on monta.

Äänestä
  • Kuinka monta teitä on?
    Yleensäkin, tämä palsta on vihamielisin jota olen missään tavannut...
    Ja toisaalta, Olympus näyttää olevan merkki, jota vihataan eniten tavallisten merkkien toimesta ja vaikka en merkistä mitään ymmärrä, sen pitää johtua jostain todella mielenkiintoisesta asiasta.

    Äänestä

  • Nyt alkaa kiinnostaa kirjoitti:

    Kuinka monta teitä on?
    Yleensäkin, tämä palsta on vihamielisin jota olen missään tavannut...
    Ja toisaalta, Olympus näyttää olevan merkki, jota vihataan eniten tavallisten merkkien toimesta ja vaikka en merkistä mitään ymmärrä, sen pitää johtua jostain todella mielenkiintoisesta asiasta.

    Ja se on tuo täällä kiihkeästi päivystävä mielenvammainen häirikkö.

    Äänestä

  • Jo tunnistettu, olet mieleltäsi vakavasti häiriintynyt, olisiko huono ajatus, että jättäisit
    tämän palstan rauhaan ja etsit uuden harrastuksen, jossa saat purkaa sairasta
    mieltäsi mielinmäärin, suosittelelen kuitenkin, että hakeudut ammattiauttajan
    hoitoon, eihän se ole sinun vikasi, että latva heiluu. Sulla on varmaan mahtavat
    vanhemmat, jotka auttavat sinua elämässäsi eteenpäin ja antavat apua kirjoituksiisi.

    Äänestä

"Meitä on kokonainen leegio", sanoi riivaaja miehen päässä...

Äänestä
  • Tuon Olympus-trollarin päässä ?

    Äänestä

Oly-öykkärin päässä on jotain vialla. Kun on Olympuksenkin ostanut.

Äänestä
  • Öykkäri sinä olet, omistatko edes kameraa, oletko omasta mielestäsi täysin terve
    kirjoittelemaan tänne ? Etkö sinä saatanan hullu voi häipyä tältä palstalta, ei kukaan
    tervejärkinen halua lukea sinun sairaita mielipiteitäsi.

    Äänestä

  • Potkurihattusi kukkahattuun ja lökäfarkkusi kretonkimekkoon, ei sinusta ikinä miestä tule, vain rääväsuinen ämmä kylläkin.

    Äänestä

Ihme mänttejä Olympus-kuvaajia tuntuu olevan palsta täynnä. Kasvakaa, henkisesti.

Äänestä
  • Tuo täysin mäntti umpihullu Olympus vihaaja, joka jatkuvasti jaksaa kirjoitella tänne
    täyttä paskaa. Kasvaa henkisesti ? Mitä tuon umpihullun sitten pitäisi tehdä ?
    Oletko nimimerkki "ihme skeidaa" juuri tämä umpihullu Olympus vihaaja ?

    Äänestä

  • Tänne on pesiytynyt kirjoitti:

    Tuo täysin mäntti umpihullu Olympus vihaaja, joka jatkuvasti jaksaa kirjoitella tänne
    täyttä paskaa. Kasvaa henkisesti ? Mitä tuon umpihullun sitten pitäisi tehdä ?
    Oletko nimimerkki "ihme skeidaa" juuri tämä umpihullu Olympus vihaaja ?

    Eipä osoittanut henkistä kasvua tuokaan kommentti.

    Äänestä

  • Ihme skeidaa kirjoitti:

    Eipä osoittanut henkistä kasvua tuokaan kommentti.

    Yrität kasvaa henkisesti. Parempi on, että haet ammatti auttajan apua, mutta ei, roikut saatana, kuin liimattu, pitääkö jo kohta tehdä poliisi-ilmoitus, ei tämä ole
    mielisairaitten temmellyspalsta.

    Äänestä

  • Mitäs, jos itse kirjoitti:

    Yrität kasvaa henkisesti. Parempi on, että haet ammatti auttajan apua, mutta ei, roikut saatana, kuin liimattu, pitääkö jo kohta tehdä poliisi-ilmoitus, ei tämä ole
    mielisairaitten temmellyspalsta.

    kiroilu. Olet yleisellä foorumilla, koeta edes vähän käyttäytyä, vaikka ajatuksesi eivät mitenkään yleviä olekaan.

    Äänestä

  • Lopeta jo tuo kirjoitti:

    kiroilu. Olet yleisellä foorumilla, koeta edes vähän käyttäytyä, vaikka ajatuksesi eivät mitenkään yleviä olekaan.

    Kiroilun, kun sinä lopetat sikamaisen trollailun ja Olympusten haukkumisen ilman
    minkäänlaista faktaa tällä palstalla. Sinäkö olet paras antamaan käyttäytymisneuvoja, kun itse olet samanlainen herrasmies, kuin sianpaska. Etkö
    todella voi häipyä helvettiin tältä palstalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs Olympisti kirjoitti:

Ihmettelen syvästi kirjoitteluasi täällä, aloituksesi sai tälle palstalle yli 140 viestiä.
Käsittämätön vihasi Olympusvälineitä kohtaan ilman perusteluja, ei ole normaalin
ihmisen käytöstä, pelkkää trollaamista ja kymmeniä täysin asiattomia, sekä valheellisia kirjoituksia. Toivottavasti olet saanut kaipaamasi tyydytystä, moittimalla
Olympusten tuotteita. Syvän halveksintani sinulle osoitan, nuku hyvin yösi ja ole
iloinen, että olet saanut trollata oikein sielun täydeltä Olympuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu