Jos synnytys on käynnistetty, niin voiko horoskooppiin luottaa?

Olen syntynyt kalojen merkin alla vain muutaman tuntia ennen kuin vuorokausi on kääntynyt oinaan merkin puolelle. Kalat on taiteellinen ja tunteellinen, joita toki olen, mutta jotenkin oinas "kolahti" kun vähän lueskelin luonteenpiirteitä ihan yleisellä tasolla.

Olen siis syntynyt käynnistyksellä, eikä minulla kuulema olisi ollut vielä mikään kiire maailmaan. Jos siis spontaania synnytystä olisi odotettu niin olisin takuuvarmasti menny oinaan puolelle - ihan viime hetkillä synnyin kaloiksi käynnistyksestäkin huolimatta. Mitä mieltä siis asiasta enemmän ymmärtävät olette tämmöisestä "raja-tapauskesta"?

En ole ennen asiaa ajatellutkaan, mutta oma äitini vain sattui mainitsemaan, että olenko koskaan ajatellut asiaa ja hänen mielestään minun tulisi vähän lueskella oinaalle ominaisista piirteistä jne.
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katso koko karttaasi. Onko siellä esimerkiksi MC, Mars, Venus tai mikä hyvänsä painottunut piristämään luonnetta. Kuu Oinaassa kenties. Huone 7 Oinaassa.
Asia on laaja. Tilanne selviää kartasta. Satu Ruotsalaisella on hyvät sivut.

Äänestä

No sussa on varmaan myöskin hyvin paljon oinasta. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalat vai oinas? kirjoitti:

Olen syntynyt kalojen merkin alla vain muutaman tuntia ennen kuin vuorokausi on kääntynyt oinaan merkin puolelle. Kalat on taiteellinen ja tunteellinen, joita toki olen, mutta jotenkin oinas "kolahti" kun vähän lueskelin luonteenpiirteitä ihan yleisellä tasolla.

Olen siis syntynyt käynnistyksellä, eikä minulla kuulema olisi ollut vielä mikään kiire maailmaan. Jos siis spontaania synnytystä olisi odotettu niin olisin takuuvarmasti menny oinaan puolelle - ihan viime hetkillä synnyin kaloiksi käynnistyksestäkin huolimatta. Mitä mieltä siis asiasta enemmän ymmärtävät olette tämmöisestä "raja-tapauskesta"?

En ole ennen asiaa ajatellutkaan, mutta oma äitini vain sattui mainitsemaan, että olenko koskaan ajatellut asiaa ja hänen mielestään minun tulisi vähän lueskella oinaalle ominaisista piirteistä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu