Batman-murhaaja toimi Jokerin tavoin.

Perjantaina päivällä keskustelin työkaverieni kanssa USA:n Batman-murhaajasta. Totesin, vanhana sarjakuvien ystävänä, että tuossa joukkomurhassa ilmeni monia piirteitä, jotka ovat aivan suoraan kuin Batman-sarjakuvien uudemman, synkän kauden Jokeri-aiheisista juonista.

1960-luvun ja sitä aiempien vuosikymmenten Batman oli huolettoman koominen ja lapsille suunnattu sarjakuva, 1970-luvulla Batmania muutettiin ja mukaan tulivat goottisynkkyys ja salapoliisijuonet, ja 1980- ja 90 -luvuilla Batman-hahmo siirrettiin pysyvästi ahdistavaan, raa´an väkivaltaiseen nykyaikaan. Silloin astuivat kuvaan maailmanlopun visiot (Yön ritari-sarja) ja psykopaattimassamurhaajat (Tappava pila-albumi ja Black & White-albumit).

Myöhemmät Batman-elokuvat ovat koettaneet tuoda valkokankaalle noiden sarjakuvien synkkää kostajaa, Yön ritaria, joka on tunteeton ja säälimätön, kuten hänen vastustajansakin.

Uudemmissa Batman-sarjakuvissa ja elokuvissa Jokeri iskee aina sinne, missä koolla on suuri ihmisjoukko yhdessä juhlasalissa. Hän suorittaa dramaattisen esiinmarssin yleisön eteen, sitten laukaisee kaasupommejaan ja tappaa ihmiset kaasulla. Jos joku jää henkiin, loput hän ampuu. Näin toimi myös USA:n joukkomurhaaja, tosin vain myrkyttömillä savupanoksilla varustettuna, mutta kaava oli sama.

Selitin työkavereilleni, että USA:n Batman-murhaaja toimi aivan kuin Jokeri. No, nyt on New Yorkin poliisikomentajakin (paikallinen komisario Gordon) huomannut saman asian:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288485407384.html
11752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Batman-murhaaja???!!!
.........
Onkohan se joku seonnut sarjakuvaan, vai onko vain sattumaa?
Hullu on joka tapauksessa, mutta Niinhän ovat kaikki murhaajat. Tämä tosin taitaa olla "normaalia" himmeämpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Perjantaina päivällä keskustelin työkaverieni kanssa USA:n Batman-murhaajasta. Totesin, vanhana sarjakuvien ystävänä, että tuossa joukkomurhassa ilmeni monia piirteitä, jotka ovat aivan suoraan kuin Batman-sarjakuvien uudemman, synkän kauden Jokeri-aiheisista juonista.

1960-luvun ja sitä aiempien vuosikymmenten Batman oli huolettoman koominen ja lapsille suunnattu sarjakuva, 1970-luvulla Batmania muutettiin ja mukaan tulivat goottisynkkyys ja salapoliisijuonet, ja 1980- ja 90 -luvuilla Batman-hahmo siirrettiin pysyvästi ahdistavaan, raa´an väkivaltaiseen nykyaikaan. Silloin astuivat kuvaan maailmanlopun visiot (Yön ritari-sarja) ja psykopaattimassamurhaajat (Tappava pila-albumi ja Black & White-albumit).

Myöhemmät Batman-elokuvat ovat koettaneet tuoda valkokankaalle noiden sarjakuvien synkkää kostajaa, Yön ritaria, joka on tunteeton ja säälimätön, kuten hänen vastustajansakin.

Uudemmissa Batman-sarjakuvissa ja elokuvissa Jokeri iskee aina sinne, missä koolla on suuri ihmisjoukko yhdessä juhlasalissa. Hän suorittaa dramaattisen esiinmarssin yleisön eteen, sitten laukaisee kaasupommejaan ja tappaa ihmiset kaasulla. Jos joku jää henkiin, loput hän ampuu. Näin toimi myös USA:n joukkomurhaaja, tosin vain myrkyttömillä savupanoksilla varustettuna, mutta kaava oli sama.

Selitin työkavereilleni, että USA:n Batman-murhaaja toimi aivan kuin Jokeri. No, nyt on New Yorkin poliisikomentajakin (paikallinen komisario Gordon) huomannut saman asian:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288485407384.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu