Kaksi ongelmaa Nissan Almera N15 1,6SR:ssä. Apuja?

Auto on vuosimallia 2000 ja ajettu n. 88 000km. Ongemat ovat seuraavat:

1. Kesällä 2011 perushuollossa käynnin jälkeen (olivat tietojeni mukaan löysänneet jarruja) alkoi ABS-valo palamaan aika ajoin. Käynnistäessä syttyi ja sammuttaessa sammui. Sitten saattoi tehdä niin että sammui jo kesken ajon tai että syttyi kesken ajon. Liittimiä on heiluteltu ja se vähän aikaa aina auttaakin. Uusi ABS maksaisi 371 eur kun ei ole Motonetillä tuollaista osaa. Niin ja se huoltopaikka kyllä voisi myös tutkia asiaa eikä maksaisi kuin 100 eur rengas. Ja itse olen vielä sitä mieltä että kostealla kelillä palaa hanakasti.

2. Kostealla säällä esimerkiksi runsas aamukaste tai sadesää niin käynnistyksen jälkeen pirullinen sirinä vähän kuin ylisuuri heinäsirkka. Pojan mukaan kuuluu keskeltä edestä mutta tuleeko vaihteista vai mistä? Kytkin alhaalla ääni on vielä kamalampi ja häviää hiipumalla n. kahden km jälkeen.

Ovatko nämä jotain tyyppivikoja johtuen siitä että jos sisälle pääsee kosteutta kun on ne raskaat ovetkin (Lammikoista ajo kuulostaa siltä kuin ajaisi polkupyörillä niistä?
1406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko tarkistanut, että jarrunestettä on tarpeeksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MissuS kirjoitti:

Auto on vuosimallia 2000 ja ajettu n. 88 000km. Ongemat ovat seuraavat:

1. Kesällä 2011 perushuollossa käynnin jälkeen (olivat tietojeni mukaan löysänneet jarruja) alkoi ABS-valo palamaan aika ajoin. Käynnistäessä syttyi ja sammuttaessa sammui. Sitten saattoi tehdä niin että sammui jo kesken ajon tai että syttyi kesken ajon. Liittimiä on heiluteltu ja se vähän aikaa aina auttaakin. Uusi ABS maksaisi 371 eur kun ei ole Motonetillä tuollaista osaa. Niin ja se huoltopaikka kyllä voisi myös tutkia asiaa eikä maksaisi kuin 100 eur rengas. Ja itse olen vielä sitä mieltä että kostealla kelillä palaa hanakasti.

2. Kostealla säällä esimerkiksi runsas aamukaste tai sadesää niin käynnistyksen jälkeen pirullinen sirinä vähän kuin ylisuuri heinäsirkka. Pojan mukaan kuuluu keskeltä edestä mutta tuleeko vaihteista vai mistä? Kytkin alhaalla ääni on vielä kamalampi ja häviää hiipumalla n. kahden km jälkeen.

Ovatko nämä jotain tyyppivikoja johtuen siitä että jos sisälle pääsee kosteutta kun on ne raskaat ovetkin (Lammikoista ajo kuulostaa siltä kuin ajaisi polkupyörillä niistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu