Tässä kaupungissa näkee kaikenlaista kun on aikaa liikkua

Aikaisemmin olen nähnyt kauriita vain /syksyllä/talvella, silloin isomman lauman pellolla iltahämärässä. Nyt tänä kesänä olen jo kaksi kertaa "törmännyt" kauriiseen, nyt siis yksittäin tai kuten eilen kaksi. Eka kerran kauris tuli hiljaiselle hiekkatielle syvästä pellonreunan kuusikosta, kuusikosta, jossa niillä taitaa yleensäkin olla jonkinlainen leposija, sillä keväällä näin siellä kuusikon reunassa parin ihmettelemässä pellolle kertynyttä lokkilaumaa (lokki taitaa olla muuttolintu osittain?). Eilen sitten ajelin toista hiljaista peltoja halkovaa hiekkatietä fillarilla, kun yhtäkkiä syvästä heinikosta loikkasi siro pieni ruskea kauris tielle ja kiireesti parilla loikalla kaurapeltoon edeten siellä metsänreunaan ja perässä tuli toinen samanmoinen. Piti ihan jäädä odottamaan, ettei niitä enempää tule, jotteivät törmää fillariin. No, tokko ne laumassa kesällä liikkuvatkaan.

Metsäkauris taisi olla kyseessä, pieni ja siro kun oli. Valkohäntäkauris - joiksi kyllä talvella näkemäni olen olettanut, kun se peräpää niin valkealta illanhämärässä on näyttänyt. Mutta kun nämä olivat niin pieniä nämä nyt näkemäni. Jos olivat vasoja, niin taitaa olla hyvä kaurisvuosi!

Se mitä tässä vielä toivoisin, ennen kuin tästä kaupungista lopultakin häivyn, on se, että jollakin mustikanhakureissulla näkisi jonkun haukan jossakin kuusen oksalla lymyämässä... Ketun huutoa eilen jo kuului - ellen ihan erehdy....
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eläimiä riittää kirjoitti:

Aikaisemmin olen nähnyt kauriita vain /syksyllä/talvella, silloin isomman lauman pellolla iltahämärässä. Nyt tänä kesänä olen jo kaksi kertaa "törmännyt" kauriiseen, nyt siis yksittäin tai kuten eilen kaksi. Eka kerran kauris tuli hiljaiselle hiekkatielle syvästä pellonreunan kuusikosta, kuusikosta, jossa niillä taitaa yleensäkin olla jonkinlainen leposija, sillä keväällä näin siellä kuusikon reunassa parin ihmettelemässä pellolle kertynyttä lokkilaumaa (lokki taitaa olla muuttolintu osittain?). Eilen sitten ajelin toista hiljaista peltoja halkovaa hiekkatietä fillarilla, kun yhtäkkiä syvästä heinikosta loikkasi siro pieni ruskea kauris tielle ja kiireesti parilla loikalla kaurapeltoon edeten siellä metsänreunaan ja perässä tuli toinen samanmoinen. Piti ihan jäädä odottamaan, ettei niitä enempää tule, jotteivät törmää fillariin. No, tokko ne laumassa kesällä liikkuvatkaan.

Metsäkauris taisi olla kyseessä, pieni ja siro kun oli. Valkohäntäkauris - joiksi kyllä talvella näkemäni olen olettanut, kun se peräpää niin valkealta illanhämärässä on näyttänyt. Mutta kun nämä olivat niin pieniä nämä nyt näkemäni. Jos olivat vasoja, niin taitaa olla hyvä kaurisvuosi!

Se mitä tässä vielä toivoisin, ennen kuin tästä kaupungista lopultakin häivyn, on se, että jollakin mustikanhakureissulla näkisi jonkun haukan jossakin kuusen oksalla lymyämässä... Ketun huutoa eilen jo kuului - ellen ihan erehdy....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu