TV1 "Taistelu syöpää vastaan" superfoodeilla

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/taistelu-syopaa-vastaan

TV1 keskiviikkona 11.7.2012 klo 14.15 - 14.55

"70-vuotiaalla Cal MacDonaldilla todettiin pitkälle edennyt ruokatorven syöpä. Lääkärit antoivat miehelle elinaikaa kahdeksan kuukautta.

Chris-poika ryhtyi tukemaan isäänsä kaikin tavoin taistelussa syöpää vastaan.

Tanskalaisdokumentti Taistelu syöpää vastaan (Fuck Cancer) kertoo, kuinka isän hoitamisessa otettiin käyttöön kaikkein tehokkaimmat hoitokeinot.

Chris oli ammatiltaan ravinnon ja liikunnan asiantuntija. Hän laati isälleen ruokavalion ja tehokkaan liikuntaohjelman. Yhdessä sytostaattihoidon kanssa oli tarkoitus selättää tappava tauti.

Poika kuvaa dokumentissa isänsä arkea, ja katsoja pääsee lähelle intensiivistä ja erilaista taistelua."

Katsoiko joku tuon dokkarin? Siinä levinnyttä syöpää vastaan taisteltiin ruokavaliolla ja liikunnalla.
Levinnyt syöpä saatiin katoamaan koko kropasta joksikin aikaa, mitä lääkärikin piti todella ihmeellisenä. Kuulemma myöhemmin syöpä palasi ja vei Cal MacDonaldin.

Olisiko jollakin enemmän tietoa ruokavalio- ja liikuntaasiantuntija Chris MacDonaldin isällee tekemästä ruokavaliosta ja liikuntaohjelmasta.

Hän laittoi isänsä syömään itse sekoitettuja superfood-smoothieita, joissa oli ainakin parsakaalia, ruusukaalia, valkokaalia, keltasipulia, valkosipulia, salottisipulia, pinaattia, currya, mustapippuria, kurkumaa, marjoja ja montaa muuta superfood-kasvista.
Mitähän kokonaisuudessaan tähän ruokavalioon kuului, ja kuinka paljon mitäkin?

Jos tällaisen superfood-ruokavalion aloittaisi jo nuorempana ja terveenä, niin se voisi estää sairastumisen, 70-vuotiaana syöpään sairastunut Cal MacDonaldihan sai mm. sytostaattihoitoja jotka saattavat altistaa uusille taudeille.
106675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

TV1 2.6. 2011 taistelu yöpää vastaan ohjelmassa (Fuck Cancer) ärhäkkä syöpä parani 5 kk:ssa, kun isä Cal ja Chris-poika kävivät kamppailuun syöpää vastaan ruokavaliolla ja liikuntaohjelmalla.

Kun syö joka päivä mahdollisimman paljon näitä ruokia niin ne tekevät elimistön syövälle viihtymättömäksi:

Kaikki kaalit, pinaatti, marjat, sipulit (varsinkin valkosipuli), vihreä tee ja osterivinokas-sieniä (onkohan luontaistuotteina eli tableitteina otettuna yhtä tehokas vaikutus kuin ruoka-aineina?)

Porkkanaa ja muita vihanneksia tuoremehuna.

Kurkuma-maustetta joka päivä. Myös currya ja mustapippuria.

Hieno dokumentti.

Maailman johtavia syövän asiantuntijoita Montrealin yliopiston professori, Richard Beliveu, on täsmälleen samaa mieltä kuin Tohtori Antti Heikkilä. Hän suositteli samoja ruoka-aineita joita Heikkilä pitää terveyden perustana.

Ohjelmassa mainittiin myös parsakaalissa oleva sulforafaani joka estää syöpäsolujen jakautumista. Kurkumaa professori Beliveu piti ehkäpä tärkeimpänä yksittäisenä aineena syövän hoidossa/ehkäisyssä.

Kiitos kirjavinkeistä! R.Beliveau on ko. tanskalaisdokumentin lääkäri ja tutkija, jonka luo Chris matkusti saadakseen tietoa ja ohjeita erityisdieetistä taistelussa syöpää vastaan ja ko. dieetti, liikunta ja lääketietteellinen hoito yhdessä auttoivat Cal-isää niin, että seurannassa metastasoitunutta kurkkusyöpää ei enää ollut havaittavissa.

Itse sain ko. ruokavaliosta ylös mm samoja ruoka-aineita, kuin täällä on jo tullut esiin: paljon valkosipulia, kurkumaa, inkivääriä, kaikkia kaalilajikkeita sekä paljon antioksidantteja sisältäviä muita ruoka-aineita kuten esim. hedelmiä, marjoja ja vihanneksia).

Ohjelmassa he ilmeisesti ryöppäsivät(?) ruoka-aineita yhdessä ja soseuttivat ne .

Kannatan ko. ohjelman uusimista aika-ajoin, sillä se antaa toivoa varmasti monelle.

Äänestä

Kurkuma kannattaa nauttia aina mustapippurin kanssa. Mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä jopa 2000 prosentilla. Terveyden kannalta voi olla parempi nauttia pieni määrä kurkumaa mustapippurin kanssa kuin suuri annos pelkkää kurkumaa.
http://www.raikasweb.com/kurkuma-mausteiden-kuningas

Äänestä
  • Minulla on rintasyöpä, joka pääsi leviämään luustoon ja maksaan. Suomalaisessa sairaanhoidossa on heikko seuranta sen jälkeen, kun syöpä on leikattu.

    Syön kurkumaa - mukava mauste, joka sopii lähes kaikkeen. Myös mustapippuri on suuri suosikkini. Olen osannut yhdistää ne. Maksasta kasvaimet olivat nopeasti (noin parissa kuukaudessa) puolittuneet. Ultraäänessä niitä oli jo vaikea löytää. Lääkäri oli hämillään. Luuston kasvaimista en vielä tiedä, onko niille tapahtunut mitään. Kuvausta ei ole vielä tehty.

    Äänestä

Magneettimediassa oli myös ohjeita. Ruokasooda ja sitruuna seoksesta joka poistaa koko syövän.

Jotkut sitten luettuaan olivat jättäneet syöpälääkkeet ottamatta ja oli joku meteli siitä.
En sitten tiedä, voisin kyllä jättää syöpälääkkeet, jos sooda sitruuna seos tehoaa.
Kannattaisiko?

Äänestä
  • Parsakaali on eri kuin parsa. Parsakaali on yksi tärkeimmistä vihanneksista, joita kannattaa syödä. Korostettiin myös dokumentissa.

    Äänestä

Eikö ohjelmaa voisi saada Areenaan pysyvästi?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Superfood inc. kirjoitti:

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/taistelu-syopaa-vastaan

TV1 keskiviikkona 11.7.2012 klo 14.15 - 14.55

"70-vuotiaalla Cal MacDonaldilla todettiin pitkälle edennyt ruokatorven syöpä. Lääkärit antoivat miehelle elinaikaa kahdeksan kuukautta.

Chris-poika ryhtyi tukemaan isäänsä kaikin tavoin taistelussa syöpää vastaan.

Tanskalaisdokumentti Taistelu syöpää vastaan (Fuck Cancer) kertoo, kuinka isän hoitamisessa otettiin käyttöön kaikkein tehokkaimmat hoitokeinot.

Chris oli ammatiltaan ravinnon ja liikunnan asiantuntija. Hän laati isälleen ruokavalion ja tehokkaan liikuntaohjelman. Yhdessä sytostaattihoidon kanssa oli tarkoitus selättää tappava tauti.

Poika kuvaa dokumentissa isänsä arkea, ja katsoja pääsee lähelle intensiivistä ja erilaista taistelua."

Katsoiko joku tuon dokkarin? Siinä levinnyttä syöpää vastaan taisteltiin ruokavaliolla ja liikunnalla.
Levinnyt syöpä saatiin katoamaan koko kropasta joksikin aikaa, mitä lääkärikin piti todella ihmeellisenä. Kuulemma myöhemmin syöpä palasi ja vei Cal MacDonaldin.

Olisiko jollakin enemmän tietoa ruokavalio- ja liikuntaasiantuntija Chris MacDonaldin isällee tekemästä ruokavaliosta ja liikuntaohjelmasta.

Hän laittoi isänsä syömään itse sekoitettuja superfood-smoothieita, joissa oli ainakin parsakaalia, ruusukaalia, valkokaalia, keltasipulia, valkosipulia, salottisipulia, pinaattia, currya, mustapippuria, kurkumaa, marjoja ja montaa muuta superfood-kasvista.
Mitähän kokonaisuudessaan tähän ruokavalioon kuului, ja kuinka paljon mitäkin?

Jos tällaisen superfood-ruokavalion aloittaisi jo nuorempana ja terveenä, niin se voisi estää sairastumisen, 70-vuotiaana syöpään sairastunut Cal MacDonaldihan sai mm. sytostaattihoitoja jotka saattavat altistaa uusille taudeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu