Miten viiden kilometrin syvyydestä merenpohjasta

louhitaan malmia?

http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/

Japanin merialueilta on löytynyt suuri maametalliesiintymä, joka riittää tyydyttämään Japanin teollisuuden tarpeet arviolta 200 vuodeksi.
Ulkomaat

Erilaisissa korkean teknologian elektroniikkalaitteissa käytettäviä mineraaleja on esiintymässä kaikkiaan noin 6,8 miljoonaa tonnia.

Merkittävä osa esiintymästä on dysprosiumia, jota käytetään hybridiautojen moottoreissa. Dysprosiumia uskotaan riittävän vähintään 400 vuoden tarpeiksi.

Maametalliesiintymä löydettiin yli viiden kilometrin syvyydestä merenpohjasta noin 1 200 kilometriä Tokiosta kaakkoon.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kunhan uutista jäljittää kyllin pitkälle
Ylen uutinen
http://yle.fi/uutiset/japanista_loytyi_iso_maametalliesiintyma/6201528
josta on viittaus talouselämään
http://www.talouselama.fi/uutiset/japanissa harvinaisten maametallien jattiloydos varantoja sadoiksi vuosiksi/a2136167
jossa on jo vähän suuntaa-antavia viiteitä:
”Voimme aloittaa poraamisen öljyteknologian avulla kolmen vuoden sisällä ja maametalleja saamme käyttöömme viidessä vuodessa.”
ja viittauksia Herald Suniin
http://www.heraldsun.com.au/business/breaking-news/japan-finds-major-rare-earth-deposits/story-e6frf7ko-1226412676374
jossa on mm. näin: "We can start drilling in the mud, using oil extraction technology...""
Ja Wall Street Journaliin
http://blogs.wsj.com/japanrealtime/2012/06/29/clear-as-mud-the-answer-to-japans-rare-earth-concerns/
Sieltä löytyy firma, joka aikoo hommiin
Mitsui Ocean Development & Engineering Co
jolla hakusanoilla pääsee firman kotisivulle
http://www.modec.com/about/index.html
ja dysprosiumiin
http://en.wikipedia.org/wiki/Dysprosium
http://wn.com/Dysprosium

Eli tavoiteltua ainetta on merenpohjamudassa, jota voidaan imuroida öljynporausvälineistöllä.

Äänestä

Jänniä nää maalikkojen kait vilpittömät ihmettelyt. Miten se ja se VOi olla mahdollista. Heh elämä on ihmeellistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uutisankka kirjoitti:

louhitaan malmia?

http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/

Japanin merialueilta on löytynyt suuri maametalliesiintymä, joka riittää tyydyttämään Japanin teollisuuden tarpeet arviolta 200 vuodeksi.
Ulkomaat

Erilaisissa korkean teknologian elektroniikkalaitteissa käytettäviä mineraaleja on esiintymässä kaikkiaan noin 6,8 miljoonaa tonnia.

Merkittävä osa esiintymästä on dysprosiumia, jota käytetään hybridiautojen moottoreissa. Dysprosiumia uskotaan riittävän vähintään 400 vuoden tarpeiksi.

Maametalliesiintymä löydettiin yli viiden kilometrin syvyydestä merenpohjasta noin 1 200 kilometriä Tokiosta kaakkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu