Värit ja erikoisuus hyisessä masentavassa suomessa

Olen tosi kiinnostunut kulkemaan väreissä väreissä!!! Olen 19v ja rakastan kaikkea neon värejä kaikkea kirkasta. Minulla on kaapit täynnä mielestäni liian tummaa ja haluan vaihtelua onko se teidän mielestä naurettavaa jos kulkee tuolla jossain kirkkaissa vaatteissa ja erikoisissa. Omistan yhden tosi hienon mekon mikä on neon pinkki, mutta en uskalla vetää sitä päälle ja lähteä ulos koska tuntuu että kaikki katsoo tuolla ulkona että mikäs vitun tikkurilan värikartta toi on?
Minulla on silmää yhdistellä vaatteet sopiviin niin että ei näytä ihan miltään urpolta mutta jännittää silti. Pitääkö kerää rohkeutta ja ostaa se mikä tuntuu hienolta?

Haluaisin kaikkia super hienoja pantoja missä on iso kukka ja jotain ihania ranta hattuja. Isoja ranne koruja en jaksa kulkea tuolla massa muodin mukaan mutta en myöskään masentava hevimörkö että erottuu massasta.

Olen suunnitellut itselleni täysin omanlaisen tyylin mikä on ehkä hieman pissis, rock, hippi joku sekotus. No jos suoraan sanotaan niin kaikkia tyylejä sekasin. Mutta uskallanko kulkea tuolla kun jossain new yorkin kaduilla jengi kulee mitä oudoimmissa vaatteissa. Uskallanko täällä hyisessä suomessa?
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos et nyt uskalla niin koska sitten? Anna mennä vaan. Mikä oikeus muilla on sanoa, ettet voisi käyttää värikkäitä vaatteita.

terkuin nainen 44v värikkäissä mutta ei neonvaatteissa

Äänestä

Kesän muotia on just värikkäät värit :3 itse olen gootti-punk, mutta väriäkin kaapista löytyy, katseita saa, mutta kuitenkin oma mielipiteesi ratkaisee. et voi estää muiden olemasta sitä minkä haluut olla. :3 Eli; Rohkeasti vain väriä päälle! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marilikamiu kirjoitti:

Olen tosi kiinnostunut kulkemaan väreissä väreissä!!! Olen 19v ja rakastan kaikkea neon värejä kaikkea kirkasta. Minulla on kaapit täynnä mielestäni liian tummaa ja haluan vaihtelua onko se teidän mielestä naurettavaa jos kulkee tuolla jossain kirkkaissa vaatteissa ja erikoisissa. Omistan yhden tosi hienon mekon mikä on neon pinkki, mutta en uskalla vetää sitä päälle ja lähteä ulos koska tuntuu että kaikki katsoo tuolla ulkona että mikäs vitun tikkurilan värikartta toi on?
Minulla on silmää yhdistellä vaatteet sopiviin niin että ei näytä ihan miltään urpolta mutta jännittää silti. Pitääkö kerää rohkeutta ja ostaa se mikä tuntuu hienolta?

Haluaisin kaikkia super hienoja pantoja missä on iso kukka ja jotain ihania ranta hattuja. Isoja ranne koruja en jaksa kulkea tuolla massa muodin mukaan mutta en myöskään masentava hevimörkö että erottuu massasta.

Olen suunnitellut itselleni täysin omanlaisen tyylin mikä on ehkä hieman pissis, rock, hippi joku sekotus. No jos suoraan sanotaan niin kaikkia tyylejä sekasin. Mutta uskallanko kulkea tuolla kun jossain new yorkin kaduilla jengi kulee mitä oudoimmissa vaatteissa. Uskallanko täällä hyisessä suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu