Olen 24-vuotias tyttö Vantaalta. Opiskelen Malmilla liiketaloutta ja valmistun joulukuussa. Etsin itselleni kämppäkaveria ja asuntoa pk-seudulta mahdollisimman nopeasti. Olen juuri eronnut poikaystävästäni ja asumme tällähetkellä saman katon alla. Haluaisin siis muuttaa mahdollisimman nopeasti. Kämppäkaverin sukupuolella ei ole minulle merkitystä, tärkeintä on luonne.
Olen itse todella sosiaalinen ja tykkään erilaisista ihmisistä. Tulen helposti toimeen uusien ihmisten kanssa ja minua on helppo lähestyä, ei tarvitse pelätä vaikka olisitkin hieman ujompikin. Elämäntapani ovat melko terveelliset, harrastan liikuntaa fiilispohjalta. Tykkään lukea kirjoja, katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia laidasta laitaan. Olisi kiva jos kämppäkaverin kanssa voisi myös viettää aikaa muutenkin kuin välillä moikkaamalla. Osaan kuitenkin myös arvostaa toisen omaa tilaa, sekä rauhaa, mutta minusta saa seuraa aina kun tarvis. En polta, ulkona käyn kyllä jonkun verran. Itselläni ei ole lemmikkejä, mutta minua ei haittaa jos sinulla on. En ole siis allerginen ja pidän eläimistä. Asunnon sijainnilla ei tule olemaan minulle suurtakaan merkitystä, koska koulua on hyvin vähän jäljellä ja harjoittelupaikkani sijaitsee kahdessa eri paikassa.
Toivoisin, että sinä olisit ikähaarukalta 18-30 vuotias ja sosiaalisuus olisi aina plussaa. Toivon, että täältä löytyisi minulle kämppäkaveri nopeasti ja yhdessä asumiskustannuksetkin puolittuisivat!
Minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostiin: riikka.koskimies@liiketalousopisto.fi ja facebookissa voi laittaa myös viestiä!
https://www.facebook.com/riikka.koskimies.9

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.