Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Työntäkää vaan rahanne jenkkien huijauksiin

Yhdysvaltain oikeusministeriö sulki kolme suurinta pokerisivustoa, Full Tiltin, Poker Starsin ja Ultimate Betin. Amerikkalaiset pelaajat poistettiin peleistä ja satojentuhansien asiakkaiden pelivarat jäädytettiin. Heidän joukossaan oli myös runsaasti suomalaisia, kuten ammatikseen pelaava 21-vuotias Tomi.

”Jumiin jäi parikymmentätuhatta. Sitä oli vaikea uskoa, ongelmat tulivat täysin puskista. Vakuuttelut kasinohuoneiden turvallisuudesta saivat uuden sävyn”, Tomi kertoo.



USA:n uhkapelilainsäädäntö päätti kolmen suuren pokerisivuston pyörimisen Yhdysvalloissa. Poker Stars ja Ultimate Bet jatkoivat kuitenkin toimintaa maan ulkopuolella.

Full Tilt jäi viranomaisten jäihin. Sen pelitileillä oli kymmeniä miljoonia dollareita enemmän rahaa kuin pankkitileillä. Firman johto oli tuhlannut asiakkaidensa rahoja jättimäisiin osinkoihin, palkkoihin ja lainoihin siinä uskossa, etteivät pelaajat ikinä nostaisi rahojaan kerralla pois.

Kesäkuussa 2011 Full Tilt menetti pelilisenssinsä. Asiakkaiden tileille jäi noin 300 miljoonaa dollaria odottamaan jatkotoimenpiteitä, jotka ovat yhä auki. Nyt huhutaan maailman suurimman nettipokeriyhtiön Poker Starsin suunnittelevan Full Tiltin ostamista. Rahojensa kotiuttamista odottavat pelaajat kuulostelevat tietoa kaupasta henkeä pidätellen.

http://nyt.fi/20120623-suljetulla-full-tilt-poker-sivustolla-on-jumissa-vielae-suomalaistenkin-rahaa/#more-27407
2334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vuoden vanha juttu jo.

Äänestä

Pitää pelata ETA saiteilla. Voitot verottomana eikä voi jenkit huijata, koska ei ole niiden omistuksessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rahat jenkeille kirjoitti:

Yhdysvaltain oikeusministeriö sulki kolme suurinta pokerisivustoa, Full Tiltin, Poker Starsin ja Ultimate Betin. Amerikkalaiset pelaajat poistettiin peleistä ja satojentuhansien asiakkaiden pelivarat jäädytettiin. Heidän joukossaan oli myös runsaasti suomalaisia, kuten ammatikseen pelaava 21-vuotias Tomi.

”Jumiin jäi parikymmentätuhatta. Sitä oli vaikea uskoa, ongelmat tulivat täysin puskista. Vakuuttelut kasinohuoneiden turvallisuudesta saivat uuden sävyn”, Tomi kertoo.



USA:n uhkapelilainsäädäntö päätti kolmen suuren pokerisivuston pyörimisen Yhdysvalloissa. Poker Stars ja Ultimate Bet jatkoivat kuitenkin toimintaa maan ulkopuolella.

Full Tilt jäi viranomaisten jäihin. Sen pelitileillä oli kymmeniä miljoonia dollareita enemmän rahaa kuin pankkitileillä. Firman johto oli tuhlannut asiakkaidensa rahoja jättimäisiin osinkoihin, palkkoihin ja lainoihin siinä uskossa, etteivät pelaajat ikinä nostaisi rahojaan kerralla pois.

Kesäkuussa 2011 Full Tilt menetti pelilisenssinsä. Asiakkaiden tileille jäi noin 300 miljoonaa dollaria odottamaan jatkotoimenpiteitä, jotka ovat yhä auki. Nyt huhutaan maailman suurimman nettipokeriyhtiön Poker Starsin suunnittelevan Full Tiltin ostamista. Rahojensa kotiuttamista odottavat pelaajat kuulostelevat tietoa kaupasta henkeä pidätellen.

http://nyt.fi/20120623-suljetulla-full-tilt-poker-sivustolla-on-jumissa-vielae-suomalaistenkin-rahaa/#more-27407

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu