Hamsterille mössöjä..

Millaisia mössöjä on hyvä tehdä hamsterille muuta kuin tavallista puuroa? Voiko tattarista ja punaisista linsseistä valmistaa jotain? :) Tykkäisin tehdä itse raaka-aineista erinlaisia sekoituksia, enkä syöttää pelkkiä pilttejä..
5184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keitä perunoita, porkkanaa yms. Ja muusaa ja sekota ne keskenään :)

Äänestä

Tässä mösson teko-ohje. =)

1. Pilko sopiva määrä kasviksia/hedelmiä, muista myös pestä ne.
2. Laita ainekset kattilaan. Lisää vettä niin, että sitä riittää noin sentti ainesten yläpuolelle. Huomioi kuitenkin, että etenkin riisiä keittäessä vettä menee enemmän ja sitä täytyy luultavasti lisätä keiton yhteydessä. Voit laittaa vettä runsaasti jo alussa, mutta muistan lukeneeni jostakin, että vihannekset tulisi keittää mahdollisimman vähällä vedellä.
3. Laita levy täysille ja kattila liedelle. Odota, että vesi alkaa kiehua ja laita sitten levyä pienemmälle niin, että vesi kiehuu hiljalleen. Muista katsoa, ettei vesi lopu, ja riisin kanssa muista myös sekoitella. Anna kiehua noin 20 minuuttia, riippuen aineksista. Kattilan voi ottaa pois liedeltä, kun ainekset ovat pehmeitä (kokeile esim. haarukalla).
4. Kaada keitinvesi talteen erilliseen kulhoon.
5. Murskaa ainekset kattilassa (tai vaihtoehtoisesti jossakin toisessa kulhossa) ensin esim. haarukalla.Tämän jälkeen sotke ainekset mössöksi sauvasekoittimella. Keitinvettä tulee lisätä sitä mukaa kun tarvitsee, jotta saa soseesta tarpeeksi löysää.
6 Anna mössön jäähtyä ja tarjoile sitten seos hamsuille

Mulla ainakin onnistui näillä ohjeilla. =) Eikun vain kokeilemaan!

Äänestä

Vauvan piltti soseita voi tehdä itse helposti:

Eli juuri keittämällä ensin aineksia kattilassa, esim. riisiä, perunaa, porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia, pakasteen herne-maissi-porkkana sekoitus.

Keität ensin melko pehmeäksi kattilassa ja sitten soseutat soseuttimella.

Helppoa ja halpaa! Ja monelle hamsterille varmasti maistuvaa! :)

Äänestä

hamsteri ei ole vauva, joten sille itselleen voisi olla kiva jos ruoka ei suinkaan olisi mössönä ;)

Äänestä

Tietty hamsteri(t) tarvitsevat paljon kovaakin nakerreltavaa mutta noita mössöjä omat ainakin lipovat mielellään,vaihtelu virkistää.Kevyesti lämmin kasvismössö tässä tapauksessa.Nakerreltavaa saavat sitten muista ruuista tarpeeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humsturi kirjoitti:

Millaisia mössöjä on hyvä tehdä hamsterille muuta kuin tavallista puuroa? Voiko tattarista ja punaisista linsseistä valmistaa jotain? :) Tykkäisin tehdä itse raaka-aineista erinlaisia sekoituksia, enkä syöttää pelkkiä pilttejä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu