Kesä kauneimmillaan ja keskustelijat yrmeimmillään,

mikä teillä oikein on?
Enää en uskalla kertoa amaa koskevista elämänkiemuroista,koska toi uusi sukupolvi ei ymmärrä pilkkihullua omaishoitajaa joka samaistuu hoidokkiinsa heidän mielestään.
Luojankiitos minulla on tota elinpiiriä ja ystäviä,ettei heti ole seinä vastassa,kun haluaa ulos.Ulospääsytie on ihmiselle tärkeä,joillekin se näkyy olevan vain ja ainoastaan tämä netti ja tulos on se,että emme näe malkaa omassa silmässämme,mutta lähimmäistämme emme lainkaan.Meille lähimmäinen on vihollinen,joka syö meidän leipäämme ja lähestulkoon asuu meidän reviiririllämme.

Olen huomioinut,ettei enää nicillinen kirjoittelija olekaan riemukupla,hyvä niin,mutta otan vastaan teidän väljähtyneetkin kiljahdukset tähän aurinkoiseen kesäiltaan ama
599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Tiedän seuraava kommentti,voi perhana toi ama juuttui tonne loppuhuipentumaanSorry

Äänestä

Tänään oli hiukan liian lämmin ulkotöissä puurtajan päivä, mutta huomiseksi on jo luvassa "normaali" kesäsää.
Hyvä huomio muuten tuo 'ulospääsytie'. Monet elikot varustavat pesänsä vasiten varaoviseksi; kun pesärosvo tulee on varauloskäytävä tarpeen.

Ens tiistaina 19.6 näyttää seinäkalenterin mukaan olevan "mustankuunpäivä". Minulle vaikuttaa jo nyt aloitekyvyn alenemisena.
Enkä tässä tarkoita nettiaktiivisuutta vaan loivempaa otetta kaikkin välttämättömiinkin harrastusduuneihin.
Sentään daaliapenkin tänään remontoin uudelleen. Ei sii auta kun lempata kaikki vanha maa mäkeen, laittaa pohjalle suodatinkangas ja ravinteinen multa tilalle.
Äkkiäkös ne kukat pehmeeseen maahan tuikkaa ja kastelee loputteks.

Äänestä
  • Tänä vuonna on ainakin meidän mökillä todellinen hyttyskesä. Eipä siellä kovin innokkaasti kukkia istutella, kun parvi verenimijöitä seuraa jokaista askelta.

    Miten niitä noin paljon onkin tänä kesänä! :)
    Pionit kohta aukeavat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitos kapu kommentointisi antoi uutta puhtia peltotöihin.
    Minulla oli ihania vieraita,koirani Mimin 2vuotiaan nartun kasvattajat kävivät kylässä.
    Sain Mimin viime talvena,kun omasta eglanninsringelspanielielistä tuli enkelikoira.

    Minulle toi musta kuu tietää alenevaa kalansaalista ja kaiketi se ajatuskykyynkin vaikuttaa,mutta popsin vitamiinejä ja hivenaineita niin eiköhän se siitä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Makriina ek kirjoitti:

    Tänä vuonna on ainakin meidän mökillä todellinen hyttyskesä. Eipä siellä kovin innokkaasti kukkia istutella, kun parvi verenimijöitä seuraa jokaista askelta.

    Miten niitä noin paljon onkin tänä kesänä! :)
    Pionit kohta aukeavat.

    Me multapeukalot lyökämme viisaat peukalomme yhteen ja kertokaa kuinka kurpitsapenkistä voin tehdä lämpöpenkin.Aikoinaan sain sen aikaan hevosenlannalla,mutta nyt hevot enkelilaitumella ja ne pari lammastakin jotka kuulema pääsivät jo lampaiden taivaaseen,kun pääsivät ylttäkylläiseen ruokapöytään,sen kertoi uuhien tuoja.Tupu ja Lupu olivat meillä lähes viisi vuotta,kunnes naapuri teki niistä rosvopaistia,kun en jaksanut keritä niitä enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rituliini_38 kirjoitti:

mikä teillä oikein on?
Enää en uskalla kertoa amaa koskevista elämänkiemuroista,koska toi uusi sukupolvi ei ymmärrä pilkkihullua omaishoitajaa joka samaistuu hoidokkiinsa heidän mielestään.
Luojankiitos minulla on tota elinpiiriä ja ystäviä,ettei heti ole seinä vastassa,kun haluaa ulos.Ulospääsytie on ihmiselle tärkeä,joillekin se näkyy olevan vain ja ainoastaan tämä netti ja tulos on se,että emme näe malkaa omassa silmässämme,mutta lähimmäistämme emme lainkaan.Meille lähimmäinen on vihollinen,joka syö meidän leipäämme ja lähestulkoon asuu meidän reviiririllämme.

Olen huomioinut,ettei enää nicillinen kirjoittelija olekaan riemukupla,hyvä niin,mutta otan vastaan teidän väljähtyneetkin kiljahdukset tähän aurinkoiseen kesäiltaan ama

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu