Olisiko kellään mitään hyvää reseptiä hyydytettyyn kakkuun, johon saisi käytettyä happamia kirsikoita? Tai keksittekö kirsikoiden kaveriksi jonkun maun, että voisin itse yrittää soveltaa reseptiä? En mieluummin ottaisi kaveriksi suklaata.
Hyydytetty kakku happamista kirsikoista?
laamaleidi
4586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyydytettyä kakkua en ole vielä kokeillut mutta kirsikkatiramisua tein pari viikkoa sitten. Lähes tavallisen tiramisuohjeen mukaan mutta marsalaviinin tilalla toista väkevää viiniä, jossa oli mokan ja kirsikan makua sekä kirsikkaviiniä, jossa kirsikat olivat ensiksi tekeytymässä. Paloittelin säilötyt hapankirsikat ensiksi puoliksi, sitten puolikaat puoliksi ja nää vielä kerran puoliksi - samalla tuli varmistettua ettei edes pientä kivensirua jää joukkoon.
http://www.maku.fi/resepti/schwarzwaldin-kakku-schwarzwalder-kirschtorte
http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Makean hapan kirsikka/1135248061224
olen kerännyt oman pihan puista kirsikoita monena vuonna, valitettavasti puut kasvavat kovasti ja marjat ovat vuosi vuodelta aina ylempänä, niihin ei pääse enää kotikonstein käsiksi. Hillo oli hyvää, vaikkakin työlästä tehdä, mehusta tuli ihanan väristä ja makuista.