2 vuotiaalle lapselle n.2krt/kk vkonloppuisin hoitajaa pk-seutu

Eli etsin 2v pojallemme hoitajaa säännölisen epäsäännöllisesti noin 2 kertaa kuukaudessa vkonloppuisin. Tarve on joko perjantai illasta sunnuntai aamupäivään tai lauantai päivästä sunnuntai aamupäivään, riippuen mieheni töistä ja omien menojeni aikatauluista.

Olemme ajatelleet, että mikäli löytyisi esim toinen pienenlapsen äiti, joka voisi ottaa omaan kotiin meidän poikamme sovitusti ja haluaisi pientä lisätienestiä ja esim omalle lapselleen leikkiseuraa tämä voisi olla vaihtoehto. Tai sitten jos löytyisi hoitaja meille kotiin, esim jostain nuoresta joka pitää lapsista ja pystyy yöpymään 1-2 yötä kerrallaan tarvittaessa, myös sellainen voisi tulla kyseeseen.

Poikamme on reipas ja sosiaalinen nuorimies, joka nukkuu yöt läpi heräilemättä.. Käy myös jo potalla suhteellisen hyvin, mutta vaippaa esim öisin kyllä vielä tarvitaan. Ei ole myöskään eläin eikä ruoka allergioita. Kotonamme on kaksi koiraa, joten osaa myös koirien kanssa toimia.
asumme helsingissä, eli helsinki vantaa espoo ym lähialueet tulee kyseeseen.

Hoitajalta toivoisimme: Vähintään 16 vuoden ikää ja kokemusta taapero ikäisen hoidosta ja ehdottomasti luotettavuutta.

Tarve alkaisi viimeistään heinäkuun alusta ja olisi tietysti hyvä, että ehtisimme tutustua kunnolla ennen hoidon alkua.

Mikäli kiinnostuit laita sähköpostia(en käy täällä lueskelemassa, joten tähän ketjuun ei kannata vastailla, vaan suoraan mailiin) ja pieni esittely itsestäsi,hoitokokemuksestasi jne.Kerron sitten lisää meidän tilanteestamme myös.

lapsenhoitaja@gmail.com


Kuulemisiin!
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missä päin asutte?

Äänestä
  • Tuollahan lukee että Helsingissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoidontarve kirjoitti:

Eli etsin 2v pojallemme hoitajaa säännölisen epäsäännöllisesti noin 2 kertaa kuukaudessa vkonloppuisin. Tarve on joko perjantai illasta sunnuntai aamupäivään tai lauantai päivästä sunnuntai aamupäivään, riippuen mieheni töistä ja omien menojeni aikatauluista.

Olemme ajatelleet, että mikäli löytyisi esim toinen pienenlapsen äiti, joka voisi ottaa omaan kotiin meidän poikamme sovitusti ja haluaisi pientä lisätienestiä ja esim omalle lapselleen leikkiseuraa tämä voisi olla vaihtoehto. Tai sitten jos löytyisi hoitaja meille kotiin, esim jostain nuoresta joka pitää lapsista ja pystyy yöpymään 1-2 yötä kerrallaan tarvittaessa, myös sellainen voisi tulla kyseeseen.

Poikamme on reipas ja sosiaalinen nuorimies, joka nukkuu yöt läpi heräilemättä.. Käy myös jo potalla suhteellisen hyvin, mutta vaippaa esim öisin kyllä vielä tarvitaan. Ei ole myöskään eläin eikä ruoka allergioita. Kotonamme on kaksi koiraa, joten osaa myös koirien kanssa toimia.
asumme helsingissä, eli helsinki vantaa espoo ym lähialueet tulee kyseeseen.

Hoitajalta toivoisimme: Vähintään 16 vuoden ikää ja kokemusta taapero ikäisen hoidosta ja ehdottomasti luotettavuutta.

Tarve alkaisi viimeistään heinäkuun alusta ja olisi tietysti hyvä, että ehtisimme tutustua kunnolla ennen hoidon alkua.

Mikäli kiinnostuit laita sähköpostia(en käy täällä lueskelemassa, joten tähän ketjuun ei kannata vastailla, vaan suoraan mailiin) ja pieni esittely itsestäsi,hoitokokemuksestasi jne.Kerron sitten lisää meidän tilanteestamme myös.

lapsenhoitaja@gmail.com


Kuulemisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu