Kevätjuhla on koulun yhteinen juhla, ja perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan yksittäinen virsi (suvivirsi) ei tee tilaisuudesta vielä uskonnonharjoittamistilaisuutta, mutta samaisen perustuslain tulkinnan mukaan jumalanpalvelus kirkossa on uskonnon harjoittamista, eikä se uskonnollisena tilaisuutena ole koulun yhteinen tapahtuma. Kenellä tahansa, niin kirkon jäsenillä kuin kirkkoon kuulumattomilla oppilailla on oikeus (huoltajan ilmoituksesta) jäädä pois esim. kevätkirkosta. Koululla on OPH:n ohjeen mukaan "muuta toimintaa". Tai lukiolainen voi tehdä osllistumattomuuspäätöksen ihan itse. (Koululla ei muuten ole mitään velvollisuutta järjstää mitään jumalanpalvelusta. Monilla kouluilla ei sellaista olekaan, mutta liian monilla on.)
Edellä sanotusta seuraa mahdollisen "kevätkirkon" suhteen, että missään tapauksessa koulussa ei pitäisi olla esimerkiksi todistusten jakoa kirkossa. Jos todistukset jaettaisiin uskonnon harjoittamisen yhteydessä kirkossa, se olisi voimakkaasti syrjivä menettely uskonnottomia kohtaan, muunuskoisia kohtaan sekä jumapanpalvelukseen osallistumattomia luterilaisia kohtaan.
Siitä kannattaisi ainakin raportoida uskonnottomien etujärjestölle, ks. www.vapaa-ajatteijat.fi ja voisipa harkita aiheellista kanteluakin viranomaisille. Syrjivät perinteet ja käytännöt eivät välttämättä lopu jos ei niihin puututa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Korjaus, ks www.vapaa-ajattelijat.fi ja ks. myös www.et-opetus.fi