Ovi pysyy tiukasti kiinni.
Kukaan ei tule sen taakse koputtamaan,
hakemaan mukaansa.
Pimeässä istuvat kaipaavat valoa.
Pimeys on kuin yksinäisyys.
Siinä ei näe,
ei minua.
Ehkä minä joskus muut,
kulkiessaan sivu.
Mutta kukaan ei näe
minua, vaan
luolan.
Ja sen sisällä
pelkkää pimeää.
Kukaan ei katso sinne eikä huomaa.
Ja kuka sinne haluaisi katsoa.
Kuka sinne haluaisi.
Niin yksinkertaista se on.
On yksinäistä, koska ei ole ketään jonka kanssa puhua.
Olen yksinäinen oikeassa pimeydessä, valossa, täällä ja ulkona.
Mikään ei ole muuttunut, ei muutu.
Kukaan ei tule sen taakse koputtamaan,
hakemaan mukaansa.
Pimeässä istuvat kaipaavat valoa.
Pimeys on kuin yksinäisyys.
Siinä ei näe,
ei minua.
Ehkä minä joskus muut,
kulkiessaan sivu.
Mutta kukaan ei näe
minua, vaan
luolan.
Ja sen sisällä
pelkkää pimeää.
Kukaan ei katso sinne eikä huomaa.
Ja kuka sinne haluaisi katsoa.
Kuka sinne haluaisi.
Niin yksinkertaista se on.
On yksinäistä, koska ei ole ketään jonka kanssa puhua.
Olen yksinäinen oikeassa pimeydessä, valossa, täällä ja ulkona.
Mikään ei ole muuttunut, ei muutu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvin osaat kuvata tunnetilaasi, joka on itsellenikin tuttu - aina silloin tällöin.
En aio sanoa mitään rohkaisevaa, sillä mielialan kulkiessa noinkin alavireisenä, rohkaisu yleensä vain ärsyttää.
Mutta yhden asian runossasi muuttaisin ; sen viimeisen lauseen.
Et voi tietää huomista päivää, kuten en minäkään eikä kukaan.
Ja utelias kun olin, kurkistin "vihaisen nuoren miehen" profiilia. Näin profiilissasi varsin ajattelevan ja mukavan ihmisen...
Kiitos runostasi.