Viime syksynä tuli silputtua aikamoinen kasa silppua oksista ja ohuista puista, oli leppää, pihlajaa, koivua ja mäntyäkin. Mikä olisi paras käyttötapa tällaiselle tavaralle ja mihin sitä yleensä voi käyttää? Kannattaisiko sitä yrittää ensin esim. kompostoida, vai voiko käyttää raakana ja mihin? Pitääkö lannoittaa jotenkin erilailla (voimakkaampi typpilannoitus)? Silppuri on vinottain leikkaavaa tyyppiä, joten lopputulos on aika ”ohutlastuista”.
Hakkeen käyttö puutarhassa
tuomaspappa
26001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi käyttää kompostissa välikerroksena antamassa ilmavuutta. Pensaiden juurelle sellaisenaan. Mäntyhaketus varsinkin sopii havukasveille ja alppiruusuille. Leppäsilppu lehtineen on kuulemma erittäin hyvää lannoitetta kasveille ja vaikka kasvimaahan sekoitettuna. Kesämökille ulkohuussin kuivikkeeksi sopii myös.
Meille tulee polttopuiden sahauksesta paljon koivun purua, toissavuonna laitoin ne marjapensaiden ja omenapuiden juurelle katteeksi.
Kitkin ja ja rapsuttelin rikkaruohot ensin pois, hyvin toimi. Juuri tänään tein samaa hommaa. Ei ainakaan marjapensaat ole pahaa tykänneet.
Entiset olivat jo osaksi maatuneet. Olisi kyllä ollut hyvää kompostin sekaankin, mutta tallessa ovat näinkin. Mökkihuusiinkin jäi vielä parin vuoden tarpeiksi.