Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Olkaa varovaisia luottaessanne senttihuutokauppoihin

En enää koskaan aio käyttää sentti- ym vastaavia huutokauppoja.

Näissä varmasti eroja, mutta mistä saada varmuus mikä tälläinen huutokauppa toimii varmasti täysin rehellisesti ja tasapuolisesti käyttäjien välillä?

Ohessa yksi huomio omista kokemuksista.

Erään tälläisen huutokauppa-yrityksen säännöissä oli, että omien, palvelun ulkopuolisten huutorobottien käyttö on kiellettyä, mutta itse todistin, että yksikin huutokumppani onnistui käyttämään siellä palvelun ulkopuolista huutorobottia.
Robotti laski tarkempaan kuin ihminen pystyisi ja vasta viime tingassa laittoi huudon, kun huutajia ei ollut hänen lisäkseen, kuin vain yksi.
Huutokauppa toimi öisinkin ja kun esim kahden muun käyttäjän palvelun omat, sallitut huutorobotit taistelivat keskenään kolmen aikaan yöllä ja toiselta loppuivat huudot, tämän huijarin huutorobotti viime tingassa laittoi huudon ja huijari alkoi huutamaan tämän toisen kanssa kilpaa, mutta hänen robottinsa huusi aina myöhemmin toisen jälkeen, kuin rehellisen käyttäjän huutorobotti ja sitten kun ilmaantui kolmas huutaja, huijarin robotti lopetti huutamasta ja tuhlaamasta huutojaan/rahojaan, kunnes huutajia oli jälleen hänen lisäkseen vain yksi.

Tämä huijari voitti todella paljon tuotteita palvelussa. Tiesin etukäteen aina, kun tämä huijari osallistui, että voitto on hänen, eikä kannata lähteä mukaan, ainakin niissä kohteissa, joissa palkinnon arvo ei ollut ihan valtava ja jolloin huutokaupan sulkeutuminen kestää yleensä huomattavasti pidempään.

Hän varasti toiminnallaan näitä huutokohteiden tuotteita, yrityksen ja etenkin muiden kanssahuutajien rahoja. Ja voipa hyvin varastaa vieläkin ja miksei varastaisi ja käyttäisi hyväkseen mahdollisuutta, jos kerta niin paska arvomaailma hänellä.

Sellainenkin tapaus, että kerran kun oli pari muuta ihmistä huutamassa ja toiselta loppui huudot ja huusin viime tingassa itse, tuli vastaus, että "kohde on sulkeutunut, etkä ehdi enää huutaa", mutta päivittäessäni sivun, kauppa kuitenkin jatkui ja minun huutoani kuitenkaan ei ollut hyväksytty, mutta tämä huijari huutorobotteineen oli tullut mukaan, jälleen automaattisesti muita huutajia ollessa hänen lisäkseen vain yksi ja hänen huutonsa oli hyväksytty.

Että sellaista paskaa!
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö ilmaisia voittoja olekaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

omista kokemuksista kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu