Omega-3

"MS-tauti ei lievity omega-3-rasvoilla

Norjalaistutkimuksessa vaikutusta ei havaittu magneettikuvauksessa eikä kyseltäessä potilailta itseltään oireista. Arviolta kolmannes 2,5 miljoonasta MS-tautia sairastavasta käyttää tai on kokeillut omega-3-rasvahappolisiä tautinsa hoidossa.
Terveys

Monet MS-tautia potevat syövät omega-3-rasvahappoja toivoen niiden helpottavan sairauden oireita. Tuoreen norjalaistutkimuksen perusteella on kuitenkin todennäköistä, että omega-rasvat eivät MS-tautia lievitä.

Tutkijat perustavat näkemyksensä tutkimukseen, jossa 92 MS-potilasta söi puolen vuoden ajan 1 350 mg eikosapentaeenihappoa ja 850 mg dokosaheksaeenihappoa päivittäin tai maissiöljyä sisältäviä lumekapseleita.

Osallistujien aivot kuvattiin magneettikuvauksella, jotta selviäisi vaikuttiko omega-3-rasvahappojen syöminen uusien MS-tautimuutosten ilmaantumiseen. Ryhmien väliltä ei kuitenkaan löydetty minkäänlaisia eroja, mikä tutkijoiden mukaan viittaa siihen, etteivät omega-3-rasvahapot vaikuta MS-taudin aktiivisuuteen tai etenemiseen.

Eroja ei ilmennyt myöskään, kun potilailta kyseltiin subjektiivisemmista oireista kuten uupumuksesta ja elämänlaadusta. Kaikki potilaat laitettiin lisäksi MS-tautia hillitsevälle lääkitykselle puoleksitoista vuodeksi, mutta tällöinkään ryhmien välille ei ilmaantunut eroja.

Norjalaisten tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä arviolta kolmannes maailman 2,5 miljoonasta MS-tautia sairastavasta käyttää tai on kokeillut omega-3-rasvahappolisiä tautinsa hoidossa. Näyttö lisien tehosta on kuitenkin perustunut vain muutamaan menetelmällisesti ongelmalliseen tutkimukseen.

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Taudin myötä keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat muun muassa halvauksia raajoissa, tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä sekä kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia. Oireet vaihtelevat sen mukaan, mihin kohtaan hermostoa kudosmuutoksia kehittyy.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä."
0155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hoida omaistani kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu