Miksei suomessa ole libertaani/konservatiivi tyylistä puoluetta

Miksei mikään puolue aja verotuksen poistamista, valtion ja kunnan työpaikkojen lopettamista, oikeutta kantaa asetta, poliisin ja koulun lopettamista, tukien poistoa, kaikkin tavoin valtion pienentämistä, Miksei ole libertaani seuroja joissa ihmiset kertoo että äänestäminen on pahasta ja valtio on vain iso mafia järjestelmä. Miksi täällä ei lueta Ay randii ja Laissez-Faire kirjallisuutta
4441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siksi että kannattajia on vain kourallinen

Äänestä

Edistyspuolue tulee edustamaan markinnaliberalismia jota voi pitää miedompana libertarismina. En usko että suomessa on kysyntää minimivaltiolle, koska täällä porukka näkee turvan tärkeämpänä kuin vapauden. Kuitenkin niiden harvojen liberaalien ja libertaristien olisi syytä kerääntyä jotta saavat äänensä mukaan.

http://edistyspuolue.fi/

Äänestä
  • Miksi ette kuuntele ympäri kaikkia Stef Molenuksin videoita ja mene suoraan pohjaan asti.

    Tarkoitan eihän perjaatteelle tartte olla kysyntää. Sitä paitsi jos alatte ajaa täyttä puhdistusta niin olisitte kunnon vaihtoehto. Kunnon wtf suomalaiselle medialle ja ihmisille jos alkaisitte kääntämään filosoviaa ja sellaisia vaalimainoksia että tyyliin verot pois, tuet pois, ihmisille vapaus yrittää, vapauttakaa lapset

    Ihmiset äänestäiss stratekisesti ne aatelis että ette te kumminkaan saa läpi kaikkea mitä yritätte. Samalla toisitte vapaus ajattelun suomeen, pois tästä kapitalisti vs työläinen/rikas vs köyhä propakandasta väkivallattomuus perjaatteen ymmärtämiseen ja moraalinen todellisuus ja sillä tavalla. Pommi aivoissa ja näin filosofiaa filosofiaa filosofiaa

    Äänestä

Onhan meillä 3 suurta liberaalipuoluetta (SDP, Kokoomus, Keskusta)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohdiskelleee kirjoitti:

Miksei mikään puolue aja verotuksen poistamista, valtion ja kunnan työpaikkojen lopettamista, oikeutta kantaa asetta, poliisin ja koulun lopettamista, tukien poistoa, kaikkin tavoin valtion pienentämistä, Miksei ole libertaani seuroja joissa ihmiset kertoo että äänestäminen on pahasta ja valtio on vain iso mafia järjestelmä. Miksi täällä ei lueta Ay randii ja Laissez-Faire kirjallisuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu