Otsikossa hieman hullusti käsite se oikea, johon en edes usko, mutta tarkoitan tällä kuitenkin sitä pysyvää pitkäaikaista suhdetta, avioliittoa jne. tätä niin sanottua elämänkumppania... Kuitenkin kiinnostaisi tietää minkä ikäisenä olette hänet kohdanneet? Mainitse myös oletko mies vai nainen...
Olen kiinnostunut asiasta sillä itse olen vaikeassa tilanteessa. Olen 22-vuotias nainen, seurustellut 7 vuoden aikana 5 eri miehen kanssa 1/2-3 vuotta. Olen moneen kertaan petetty, jätetty ja hakattu eli usko siihen oikeaan pysyvään suhteeseen alkaa olla lopussa. Olenko liian vanha löytämään vielä kunnollisen miehen ja rakkauden vai pitäisikö luovuttaa alkaa totutella ajatukseen yksin elämisestä loppuikäni? Vieläkö tähän ikäluokkaan riittää niitä kunnon miehiä vai ovatko kaikki kiltit ja kunnolliset jo varattuja...
Olen kiinnostunut asiasta sillä itse olen vaikeassa tilanteessa. Olen 22-vuotias nainen, seurustellut 7 vuoden aikana 5 eri miehen kanssa 1/2-3 vuotta. Olen moneen kertaan petetty, jätetty ja hakattu eli usko siihen oikeaan pysyvään suhteeseen alkaa olla lopussa. Olenko liian vanha löytämään vielä kunnollisen miehen ja rakkauden vai pitäisikö luovuttaa alkaa totutella ajatukseen yksin elämisestä loppuikäni? Vieläkö tähän ikäluokkaan riittää niitä kunnon miehiä vai ovatko kaikki kiltit ja kunnolliset jo varattuja...
Vastaukset 45
Vanhimmat
En miehnä ole koskaan ettinyt istä oikaa vaan aina seurustellessä olen katsonut mihin suhde johtaa ja nykuyisen avokkini löysin vähän alta kolmekymppisenä ja nyt oltu yli 20v kimpassa ja yksi lapsi ja onneksi lapsi tuli vasta kun olimme yli kolmekymppisä ja menot oli menty että jaksettiin lasta kasvattaa ja nyt jo melkein voiton puolella kun ensi joulna lapsi 18v ja keväällä kirjoitta ylioppilaaksi että silleen.
Oon 48 v mies ja kohtasin puolisoni ollessani 35 v. Naimisiin menimme vuoden päästä tapaamisesta. Liittomme on kestänyt ja toivon että kestää myös vastaisuudessa
Tapasin sen oikean 35-vuotiaana. Luulin tavanneeni hänet aiemmin, mutta se oli väärä hälytys. Nyt on se oikea kainalossa ja tulee olemaan läpi elämän.
Olen niin onnellinen ja rakastunut, etten osaa edes sanoiksi pukea. Tätä päivää odotin kauan...
minkä ikäinen olet nyt?
98v. juuri ja juuri pysyin vielä silloin pystyssä nyt olen vuodepotilas.
ole vielä yhtikäs mikään ikä :) Ei sillä, tuttua on ikäkriiseily täälläkin, varsinkin meillä naisilla sellaisia kohtauksia tulee yllättäen vaikka missä välissä :D (Itse olen 23-vuotias ja sitä aina välillä iskee se tunne, että apua, mitäs kaikkea pitäisi jo ollakaan tehtynä.)
Kuitenkin suuri osa esim. eroaa juuri tuossa päälle parikymppisenä ekasta pidempiaikaisesta suhteesta, joten tässä vaiheessahan niitä "kunnollisia" juuri on vapaana vaikka kuinka - siitä vain valitsemaan :) Kuitenkin, koska sinulla on niin rankkoja kokemuksia suhteissasi, olisi hyvin aikaa myös harkinnalle. Älä vain epätoivoisesti etsi uutta suhdetta, johon hypätä äkkiseltään, vaan katsele rauhassa ja opi olemaan sinut itsesi kanssa.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä syyllisyyttä edellisistä epäonnistuneista yrityksistä pidä potea, ne ovat aikanaan tuntuneet juuri oikeilta. Niistä olisi kuitenkin hyvä ottaa opiksi ja pohtia, toistaako esimerkiksi parinvalinnassa aina samaa kaavaa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, kokemuksenkin kautta, että se ensimmäinen vastaantulija, josta tykkää/joka tykkää sinusta, ei aina ole se paras vaihtoehto. Kannattaa katsoa rauhassa, jos toinenkaan ei malta odottaa suhteen etenemisen kanssa vaan kaikki pitäisi saada ja tehdä siinä ensihuumassa, niin tuskin on "se oikea".
vastaus kysymykseesi, olen nyt ollut suhteessani viisi vuotta ja oikealta tuntuu :) Kaikenlaista näihinkin vuosiin on jo mahtunut, mutta keskustelut ja kyky kompromisseihin puolin jos toisinkin auttaa pääsemään pitkälle mahdottomalta tuntuvissa paikoissakin.
Olin 23v, tuleva ja toistaiseksi ainoa vaimoni 18v.
Löysimme mieheni kanssa toisemme nuorena ( 19 ja 23) Sen vain tiesi, että tuon kanssa haluaa olla, haluaa perustaa perheen ja haluaa vanheta yhdessä. Usko ja halu on ollut monta kertaa koetuksella mutta yhdessä olemme yhä edelleen ja takana on 33 vuotta yhteistä taivalta.
Pelkkä usko ja toivo eivät kuitenkaan riitä, pitää olla halua sitoutua parisuhteeseen ja pitää kyetä sietämään vastoinkäymisiä ja sitä, ettei toinen ole aina parhaimmillaan niin kuin ei itsekään. Parisuhde on yhdessä kehittymistä ja kasvamista ja kun yksilöitä ollaan, tuo kehittyminen ja kasvaminen tapahtuu hyvinkin eri aikaan ja näkyy eri lailla. Toista täytyy ehdottomasti kunnioittaa ja jos toisessa ei ole sellaisisa piirteitä, joita arvostaa, ei parisuhde toimi tai ainakin se aiheuttaa pahoinvointia kummassakin.
Pettäminen ja jatkuvat hakkaaminen eivät todellakaan kuulu "sen oikean" ominaisuuksiin.
Pitkä elämänkumppanuus saman puolison kanssa on taitolaji ja valitettavasti sen edellyttämiä taitoja ei monikaan viitsi tai halua nykymaailmassa opetella. On paljon helpompaa luovuttaa ja erota ja etsiä taas se oikea vähäksi aikaa.
Olen mies, luulin löytäneeni "sen oikean 30 vuotiaana, mutta nyt 25v:n jälkeen en ole siitä oikeasta enää ollenkaan varma, vaikka yhdessä edelleen olemme. Itseasiassa olen alkanut epäilemaan, ettei kaikille edes ole "niitä oikeita" olemassa, todennäköisesti vain harvoille se onni suodaan, valitettavasti.
Toivon, että teillä on vain kriisi, joka menee ohi.
Löysin miehen 16 vuotiaana. Yhdessä oltu 8 vuotta ja edelleen tuntuu oikealta. Oon nainen.
Olen 27 vuotias, seurustellut mieheni kanssa 5 vuotta ja menimme juuri naimisiin. Häntä ennen seurustelin 6 vuotta, joista 5 olin kihloissa.
Uskon löytäneeni sen oikean, siksi uskalsin naimisiinkin mennä....
Aito rakkaus on vaikea tunnistaa kun sitä ei ole kokenut ja niin helppo tunnistaa kun se osuu kohdalle.
Intohimoa useimmat luulevat rakkaudeksi. Oikea rakkaus on kuitenkin niin paljon enemmän. Kohtasin tosi rakkauden ollessani 40 ja vaimoni oli silloin 38 vuotias. Vaimoni sanoo sitä aikaisemman elämän oleen turhaa. Vain oikealla rakkaudella on merkitystä.
Kiitos viestistäsi. Lukekaa edellinen kommentti kaikki te, jotka todella toivotte olevanne onnellisia ja aidossa rakkaussuhteessa. Odottamisen voi käyttää mm. opiskeluun, itsensä kehittämiseen, rahan säästämiseen, jne. Hyppiminen suhteista toiseen on huonoin tapa odottaa aitoa rakkautta. Aito rakkaus on harvinaista, koska se vaatii epämuodikkaita ominaisuuksia, kuten nöyryyttä, kärsivällisyyttä, epäitsekkyyttä.. sitoutumista.. Säästäkää itseänne sille oikealle.
Rakkaden saanut, yritäpä kuvailla enemmän, mistä tunnistaa sen _oikean_ rakkauden?
Se on antamista. Molemmat antaa kaiken toiselle ilman mitään ehtoja tai sivulauseita. Ei ole edes pientä pränttiä "yhteisen sopimuksen" lopussa.
Se on kohtaamista vanhassa ja arvokkaassa hirsitalossa unissa. Se on kulkemista samaan suuntaan toisistaan huolehtien. Se on runo ihan itsestään kirjoitettuna, vaikket osaisi kieltäkään.
Sinulle "kerro", oma kokemukseni on se, että se oikea on vierelläsi, kun tunnet hänet itsestäänselvyydeksi. Ei, ei siten kuin nyt kaikki sen ajattelevat, vaan siten, että itsestäänselvästi otat hänet kaikissa päätöksissäsi ja valinnoissasi huomioon.
No kauanko olette olleet yhdessä? Yleensä tuo liittyy alkuhuumaan.
Tuli juuri kahdeksan vuotta täyteen.
Olen 47 vuotias nainen. Elin avoliitossa aiemmin kymmenen vuotta, se suhde päättyi eroon hiukan alle nelikymppisenä. ennen avoliittoa on ollut suhteita muutamia.
Nykyisen puolisoni, jonka kanssa olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni olen ollut (siis missään tilanteessa ikinä) tapasin 43 vuotiaana.
Olen surullinen, etteivät tiemme kohdanneet aiemmin. Toisaalta olen onnellinen, että saimme tavata silloin kun tapasimme. Ehkä elämä on hionut ja muokannut meitä niin, että nyt sovimme toisillemme.
Sillä tavalla neuvoisin sinua luovuttamaan, ettet suostuisi huonoihin suhteisiin. Ei tee hyvää olla suhteessa vain sen takia, että olisi joku. Pidä mieli avoinna, älä kyynisty äläkä katkeroidu. Rakenna vain omaa elämääsi ja huomaat jonain päivänä itsellesi oikean ihmisen tulevan.
"Rakkauden saanut", kerro vielä kauanko olette olleet yhdessä? Minä en usko, että missään suhteessa voi noin ylimaallista olla ainakaan enää vuoden jälkeen.
Meillä on samanlainen suhde,kuin raukkauden saaneella. Me olemme olleet yhdessä vasta 5 vuotta, aina on toinen mielessä. Rakastamme toisiamme pyyteettömästi. Vasta nyt kumpikin tietää mitä oikea rakkaus on. Emme osaisi elää ilman toista ja toivottavasti saisimme nauttia yhteisestä taivalluksesta kunnes kuolema erottaa.
Aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni 16-vuotiaana. :) Meidän kohdalla ei ole ollut haittaa, vaikka olemmekin nuorena tavanneet. Jotkut toki kasvavat erilleen, mutta me olemme kasvaneet yhteen. Meillä on edelleen paljon läheisyyttä ja hellyyttä suhteessa, ja ajatukset ja elämänkatsomuskin kohtaavat.
Nyt olen siis 34 v.
Olin 25 kun löysin omani ja koko elämä meni uusiksi. 27 v naimisiin. Edelleen yhdessä. Sen vain tiesi, että tämä on tässä.
Olin 19-vuotias kun tapasin mieheni 21 vuotta sitten. Naimisissa pian 17 vuotta, mutta en silti oo enää varma onko hän sittenkään se oikea. Hyvin on mennyt suurimman osan ajastamme.
Olin 33, ehdittiin saada vielä kolme lastakin. Nainen siis olen, nyt nelikymppinen. Aiemmin oli pitkä lapseton suhde, välissä ja ennen vain kevyitä tapailuja. Tämä aiempikin pidempi suhde alkoi kaksviitosena, joten sanoisin että hyvin ehtii.
25 vuotiaana löysin elämäni naisen. Kaksi ihanaa lasta ja onnellinen avioliitto. Mutta lohdutukseksi voin sano, että noin 10 huonoa suhdetta takana ja monta surullista iltaa takana ennen onnea.
Jokaiselle meille on joku sydämen valittu olemassa ja voin kokemuksesta sanoa, että se oikea tulee vastaan, kun sitä kaikkein vähiten odottaa.
Tulisipa todella vastaan jossakin. Elämä on niin epäoikeudenmukaista. Toisille sopiva kumppani löytyy jo hyvin nuorena, toisille paljon myöhemmin jos ollenkaan. Kaikki vaan eivät ole niin puoleensavetäviä. Sellainen ihminen jää helposti yksin.
Ei ole. Paschajuttua. Odota vaan..
http://www.helpfreetheearth.com/news305_wedding.html
http://www.reformation.org/habsburgs.html
Itse olin 14-vuotias kun tapasin mieheni. Siskoni taisi olla 23-vuotias tavatessaan miehensä, ja veljeni ja hänen vaimonsa olivat tavatessaan 22-vuotiaita. Tätini rakastui tulisesti 40-vuotiaana ja on sillä tiellä edelleen 10 vuotta myöhemmin.
Ei se ikää katso vaan sekä tuuria että tahtoa.
Olen mies kohta 30v ja "oikea" löytyi 4 vuotta sitten, minua 1,5 vuotta vanhempi nainen.
Enkä nyt menisi vannomaan onko hänkään se oikea mutta perhe perustettu ja kämppä ostettu tämän kans, toivottavasti sais muksun tai muksut(nykyisen ja ehkä tulevat) maailmalle ennen ku aletaan omaisuutta jakaan, se on ainut tavoite(ehjä koti lapsille).
Eikä se nyt maailmaa kaada jos jompi kumpi vähän käy vieraissa, kunhan ei tule "mun täytyy kertoo tää sulle" kohtauksia. Pitäkööt omana tietonaan.
PS: Sulle tekis ihan hyvää olla pari vuotta yksinäs
Jos sulla mulkku huono.
Olisin ikionnellinen, jos löytäisin oman rakkaan. Liian kauan olen etsinyt, mutta silti toivon vielä.
Löysin sen oikean ollessani 17-vuotias. Mies löytyi netistä. Lähettelimme toisillemme viestejä lähes vuoden ennen kuin tapasimme kasvotusten. Nyt olen 23-vuotias rouva.
AP: 22-vuotias on nuori. Suurin osa ihmisistä ei ole tavannut sitä oikeaa noin nuorena. Yleisimminhan Suomessa mennään naimisiin siinä kolmenkympin kieppeillä.
Olen 33 enkä ole seurustellut koskaan.
En ole löytänyt, mutten ole ollut kovin ahkera etsijäkään. Silti olen kerran jo karahtanut karillekin. Ikää on vasta 50+ miespoloinen, joku voisi todeta?
Olin 24v kun tutustuin sopivaan 19v ikäiseen tyttöön. Sopivuus varmistui parissa vuodessa. Syyskuussa oli 54:s hääpäivä.
Olin 20 kun kohdattiin, mutta emme alkaneet seurustella ennen kuin olin 27. Naimisiin menimme vuoden kuluttua ja olemme olleet aviossa 35 vuotta.
50 v, ja sitä ennen kaksi eroa takana.
Löysin 17v.. Menetin 35v, koska hän kuvitteli löytäneensä paremman.
Ja varmuudella voin sanoa että minun elämään tuli vain se yksi eikä toista löytynyt.
T. Mies
Kaikki on varattuja
Varattuja ovat
Olin 24 vuotias.