Elisa vahtipalvelu ei ainakaan osakekurssia nosta

Otin käyttöön Elisa vahtipalvelun vajaa vuosi sitten suurin odotuksin. Kulut kuukaudessa noin 70 euroa. Palvelua ei ole saatu kunnolla toimimaan kun pieniä hetkiä ja sitten taas ajettiin 40 km ottamaan virtoja pois päältä jotta yhteyttä saataisiin...

Missään vaiheessa ei ole palvelu toiminut kunnolla ja viimeiseen pariin kuukauteen ei kertaakaan edes vähäksi ajaksi. Olen soitellut ja lähettänyt meilejä asiakastukeen ja tehnyt virheilmoituksia koko tämän ajan. Aina ollut uusia neuvoja ja olen niiden mukaisesti vaihtanut piuhoja ja päivittänyt reititintä jne. ja vaihtanut mokkulaa jne. mikään ei ole auttanut, elisa vahtipalvelu ei vaan toimi niinkuin lupaa. Vaihdoimme jopa sähkömiehen toimesta uudet sähköt keskuksesta ettei sekään voisi olla toimimattomuun syy.

Puhelimessa on Elisan vahtipalvelun tuesta luvattu heiltä kahden ihmisen toimesta että jollei saada kohta tätä palvelua toimimaan niin kyllä sitten täytyy tämä kokonaan asiakkaalle hyvittää. Nyt kun ilmoitin sitten viimeisten kaksi viikoa sitten tulleiden ohjeiden pohjalta tuloksetta että en jaksa enää yrittää mitään uusia korjauksia kun aikaa on kulunut tässä hommassa jo miltei vuosi niin nyt Elisan vahtipalvelun asiakassuhdepäällikkö puuttui peliin ja ilmoittikin heidän sopimusehtoihinsa vedoten ettei mitään hyvityksiä tehdä palvelusta johtuen tästä (kts. suora ote heidän vietistään):

"Asiakastapahtumissasi on useita kirjauksia yhteydenotoista liittyen palvelun toiminnan häiriöihin, mutta usein kirjattujen yhteydenottojen välillä on pitkiäkin taukoja, eikä asiaa voida selvittää puuttuvien lähtötietojen vuoksi."

No tottakai on pitkiä taukoja kun ei ihminen jaksa ajaa joka päivä 40 km yrittämään jotain korjausta tai virtojen poisottoa ja kun on aikaa käyttänyt korjaamisiin ja näihin tukipalvelusoittoihin jo satoja tunteja niin oikeasti ei soita enää kuukausien jälkeen jokapäivä ja ilmoita että "yhä on toimimaton....." huh-huh tätä touhua! Eli jos ostat heiltä tuotteita tai palveluiat ja teet vikailmoituksen niin sinun tulisi jokapäivä uudelleen ilmoitta ettei toimi vaikka he eivät mitään edes tee asialle..... ja ei muuta kun laskua maksamaan.

Lisäksi tässä toinen hauska kommentti Elisalta minun tekemiini netin ja puhelimen kautta oleviin häiriö ja vika ilmoituksiin:

"Näin ollen palvelun toiminta on hyväksytty maksamalla sitä koskeva lasku. Kävin läpi aiemmat kontaktisi, eikä niistä suoraan ilmene, että kummankaan tuotteen osalta (Elisa Vahti tai Saunalahti Mobiililaajakaista) olisi vikaa tutkittu häiriöilmoituksena, sillä tietoja ei ole saatu riittävästi asian ratkaisemiseksi luotettavasti. Koska vikaa ei ole selvitetty puuttuvien lähtötietojen vuoksi häiriöilmoituksena, emme ole voineet tehdä korjauksia palveluun ja sitä kautta palvelun laskutukseen. "

huh-huh, tässä on parasta asiakaspalvelua mitä rahalla saa, ostat toimimattomat laitteet ja palvelut, ilmoitat ettei toimi etkä osaa itse korjata, niin myyjä ilmoittaa että koska et osaa kertoa mikä niissä laitteissa on vikana ettei toimi niin ei se ole häiriöilmoitus vaan ilmeisesti ihan tässä seuran puutteessa olen halunnut sinne vika ja häiriöpalveluun soittaa ja käydä liikeessä useita kertoaj saadakseni asiaan apua......

En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä, mutta en annan neuvon, älä astu Elisa vahti miinaan kuten minun perheeni!
111413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kannattaisi varmasti laittaa Elisalle lasku kaikista kuluista, joita Elisan Vahtipalvelu on sinulle aiheuttanut, Jos ei suostu maksamaan, niinkuin todennnäköistä on, viet asian kuluttajaviranomaisille.

Tämä tekstisi olisi saanut varmasti enemmän vastauksia jollakin muulla suomi24:n palstalla.

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3644

Äänestä

Meillä sama homma. Ei toiminut vahtipalvelu. Yritin peruuttaa. Ei onnistu. Vastauksena että sen kun maksat 2 vuotta maksuja vaikka laite ei toimisikaan. En ole maksanut laskuja ja nyt asia käräjäoikeudessa. Kuka voittaa? No tietenkin Elisa.

Äänestä

Elliisa taitaa olla täysamatööri vartiointiasioissa. Olette vaan maksaneet elisan oppipojille opintotukea liian vähän.

Äänestä

On se vlttu ihme kun jengi ei osaa valita jotain toista palveluntarjoajaa. Aina vaan itketään kun Elisa sitä ja Elisa tätä ja silti vaan Elisan asiakkaaksi... no, toisaalta jollain alueilla on pakko kun muuta ei saa. Mikä on perseechstä. Elisa on röyhkeä harhaanjohtaja, niinkuin heidän vertaile 4G-mainoskin taannoin näytti. Asiakaspalvelussa mättää ihan urakalla. Tekninen tuki... huoh... Itse siirsin kaikki mahdolliset Soneralle. Lasten nettitikkuliittymät, mun ADSL ja tilasinpa juuri Padfonenkin Soneralta... ja uuden liittymän. Tilauskin oli nopea. Parin tunnin sisällä oli jo tilaus hoidettu ja tavara lähdössä postiin. Ei paha. Siitä mallia, Elisa. Teillä kun kaikki pitää tehdä kevväämmällä.

Äänestä

Tuohan on hyvä jos saa osakkeen nousuun ja pystyy maksamaan osinkoja entistä enemmän kun firma tekee voittoa jopa systeemeilla mitkä ei toimi :)

Äänestä

Elisa on aivan turha liittymä mitä luotettavuuteen tulee. Kannattaa pitää henkilökunta ja omat henkilötunnukset kaukana.

Äänestä
  • Elisan henkilö kunta on aivan hirveä kiitos kauheasti kun lässytättette asiat.

    Äänestä

  • Elisa we are anonymous and we are watching you expext us

    Äänestä

  • Haista heli viittu kirjoitti:

    Elisan henkilö kunta on aivan hirveä kiitos kauheasti kun lässytättette asiat.

    Varokaa elisan asiakaspalvelijoita oikeasti pysykää kaukana niistä. Lörpä suita kaikki

    Äänestä

  • Haista heli viittu kirjoitti:

    Elisan henkilö kunta on aivan hirveä kiitos kauheasti kun lässytättette asiat.

    Sielä on ollut joku Pohjalailen narkkari töissä Limaniljaska. Elisa on aivan kauhea liitymä kun asiakkaana saa näin paljon paskaa.

    Äänestä

  • elisa on perseestä kirjoitti:

    Elisa we are anonymous and we are watching you expext us

    We are anonymous and we are watching you
    We are legion.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elisavahdittavaa kirjoitti:

Otin käyttöön Elisa vahtipalvelun vajaa vuosi sitten suurin odotuksin. Kulut kuukaudessa noin 70 euroa. Palvelua ei ole saatu kunnolla toimimaan kun pieniä hetkiä ja sitten taas ajettiin 40 km ottamaan virtoja pois päältä jotta yhteyttä saataisiin...

Missään vaiheessa ei ole palvelu toiminut kunnolla ja viimeiseen pariin kuukauteen ei kertaakaan edes vähäksi ajaksi. Olen soitellut ja lähettänyt meilejä asiakastukeen ja tehnyt virheilmoituksia koko tämän ajan. Aina ollut uusia neuvoja ja olen niiden mukaisesti vaihtanut piuhoja ja päivittänyt reititintä jne. ja vaihtanut mokkulaa jne. mikään ei ole auttanut, elisa vahtipalvelu ei vaan toimi niinkuin lupaa. Vaihdoimme jopa sähkömiehen toimesta uudet sähköt keskuksesta ettei sekään voisi olla toimimattomuun syy.

Puhelimessa on Elisan vahtipalvelun tuesta luvattu heiltä kahden ihmisen toimesta että jollei saada kohta tätä palvelua toimimaan niin kyllä sitten täytyy tämä kokonaan asiakkaalle hyvittää. Nyt kun ilmoitin sitten viimeisten kaksi viikoa sitten tulleiden ohjeiden pohjalta tuloksetta että en jaksa enää yrittää mitään uusia korjauksia kun aikaa on kulunut tässä hommassa jo miltei vuosi niin nyt Elisan vahtipalvelun asiakassuhdepäällikkö puuttui peliin ja ilmoittikin heidän sopimusehtoihinsa vedoten ettei mitään hyvityksiä tehdä palvelusta johtuen tästä (kts. suora ote heidän vietistään):

"Asiakastapahtumissasi on useita kirjauksia yhteydenotoista liittyen palvelun toiminnan häiriöihin, mutta usein kirjattujen yhteydenottojen välillä on pitkiäkin taukoja, eikä asiaa voida selvittää puuttuvien lähtötietojen vuoksi."

No tottakai on pitkiä taukoja kun ei ihminen jaksa ajaa joka päivä 40 km yrittämään jotain korjausta tai virtojen poisottoa ja kun on aikaa käyttänyt korjaamisiin ja näihin tukipalvelusoittoihin jo satoja tunteja niin oikeasti ei soita enää kuukausien jälkeen jokapäivä ja ilmoita että "yhä on toimimaton....." huh-huh tätä touhua! Eli jos ostat heiltä tuotteita tai palveluiat ja teet vikailmoituksen niin sinun tulisi jokapäivä uudelleen ilmoitta ettei toimi vaikka he eivät mitään edes tee asialle..... ja ei muuta kun laskua maksamaan.

Lisäksi tässä toinen hauska kommentti Elisalta minun tekemiini netin ja puhelimen kautta oleviin häiriö ja vika ilmoituksiin:

"Näin ollen palvelun toiminta on hyväksytty maksamalla sitä koskeva lasku. Kävin läpi aiemmat kontaktisi, eikä niistä suoraan ilmene, että kummankaan tuotteen osalta (Elisa Vahti tai Saunalahti Mobiililaajakaista) olisi vikaa tutkittu häiriöilmoituksena, sillä tietoja ei ole saatu riittävästi asian ratkaisemiseksi luotettavasti. Koska vikaa ei ole selvitetty puuttuvien lähtötietojen vuoksi häiriöilmoituksena, emme ole voineet tehdä korjauksia palveluun ja sitä kautta palvelun laskutukseen. "

huh-huh, tässä on parasta asiakaspalvelua mitä rahalla saa, ostat toimimattomat laitteet ja palvelut, ilmoitat ettei toimi etkä osaa itse korjata, niin myyjä ilmoittaa että koska et osaa kertoa mikä niissä laitteissa on vikana ettei toimi niin ei se ole häiriöilmoitus vaan ilmeisesti ihan tässä seuran puutteessa olen halunnut sinne vika ja häiriöpalveluun soittaa ja käydä liikeessä useita kertoaj saadakseni asiaan apua......

En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä, mutta en annan neuvon, älä astu Elisa vahti miinaan kuten minun perheeni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu