Kuolemanrajakokemukset ja kadotus!

Luultavasti useimpia ihmisiä kiinnostaa, mitä on tämän elämän jälkeen ja kuoleman rajan takana. Tämän takia he saattavat etsiä tietoa spiritismi-istunnoista tai vaikka kirjoista, joissa pohditaan samaa aluetta. Monilla on myös erityisiä henkilökohtaisia kuolemanrajakokemuksia - eli kokemuksia, jolloin heidän sydämensä saattaa pysähtyä sairaalassa tai onnettomuuden yhteydessä, ja jolloin he saattavat nähdä itsensä ikäänkuin ulkopuolelta, nähdä itselleen tehtäviä elvytystoimenpiteitä sekä nähdä ehkä koko leikkaussalin. Jotkut ovat saattaneet kokemustensa yhteydessä nähdä myös valo-olennon, joka tuntuu olevan täynnä "myötätuntoa ja rakkautta".
Suurin keskustelu tällä alueella liittyy yleensä siihen, että ovatko kaikki kuolemanrajakokemukset myönteisiä ja käykö kaikille rajan takana hyvin huolimatta heidän eletystä elämästään ja uskonnostaan. Monet tutkijat haluavat ajatella näin, mutta pitääkö se paikkansa? Aiommekin tulevilla riveillä lähteä tutkimaan tätä asiaa. Useat havainnot ja esimerkit, joita seuraavassa luetellaan, näyttävät viittaavan siihen, ettei kaikille välttämättä käy hyvin.

teksti kopsattu http://www.jariiivanainen.net/kuolemanraja_kokemukset.html
521027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

itse uskon siihen että kuoleman jälkeen ihmisen sielu vaihtaa ruumista se voi olla joko eläin, planktoni, bakteeri, ötökkä tai uudelleen ihminen.

Äänestä
  • Ei kyllä se on mukavampi aloittaa ihmisvauvana taas.
    Ei se ihmis-sielu heti vaihda ruumista, olo kahden elämän välisessä tilassa vaihtelee muutamasta viikosta tuhanteen vuoteen.

    Äänestä

Älä mene halpaan. Spiritismissä on läsnä pimeyden voimat. Sileunvihollien harhautaa, että ihminen ei etsisi pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta. Lue Joh. evankeliumi kokonaan.

Äänestä
  • Aina jotain raamattujuttuja.
    Olette aika rajoittuneita ihmisiä.

    Äänestä

  • Burtjk9870 kirjoitti:

    Aina jotain raamattujuttuja.
    Olette aika rajoittuneita ihmisiä.

    Eivät he ole rajoittuneita, he uskovat vereen ja henkeen raamatun sanomaan ja tämän voimme heille ainoastaan sallia, emme voi kieltää sitä heiltä.

    He voivat silti lukea ja hakea tietoa muista tavoista kohdata todellisuus ja ymmärtää miten ihmismieli voi lähteä seuraamaan myös muita uskon kohteita. He voivat puolustaa omaa todellisuuttaan mitä raamattu laittaa heidät tekemään. Onhan se heille heidän syvin totuutensa.

    Itse suosittelen kaikille raamatun lukemista ja jokainen voi kohdata sen sanoman oman näkökantansa pohjalta ja eihän se muulla tapaa voisi tapahtuakaan.

    Äänestä

Toinen tärkeä asia kuolemanrajakokemuksissa, mikäli niihin liittyy todellisia ruumiin ulkopuolisia kokemuksia, on se, että kaikki eivät niitä koe. Sillä vaikka monien ihmisten sydän on ollut pysähtyneenä ja he ovat joutuneet samaan fyysiseen tilaan, niin arviolta vain reilulla 20 prosentilla potilaista on ruumiistapoistumisia. Vielä harvempi heistä näkee myöskään mitään valo-olentoja.
Hyvä kysymys on, että miksi luku ei ole tasan 100 % eli miksi kaikki eivät koe näitä ilmiöitä? Mikä mahtaa olla syynä siihen, vai ovatko jotkut näistä ilmiöistä vain sisäisiä näkyjä, kuten jotkut ovat esittäneet. Tätä viimeistä vaihtoehtoa ei voi ainakaan sulkea pois, koska joillakin ihmisillä on todella kyky nähdä itsensä ruumiin ulkopuolelta erillisenä henkilönä (Oikeastaan tavalliset unetkin muistuttavat hyvin paljon tätä tilaa, koska me voimme nähdä itsemme niissä jopa lentävän tai tekevän muita erikoisia asioita). He ovat ehkä saaneet nämä kokemuksensa parapsykologisten kokeilujen seurauksena, mutta ovat yleensä vapautuneet niistä uskoontulon myötä:

Esimerkiksi eräs lähistöllä asuva nuorimies soitti minulle pyytääkseen apua ongelmaan, joka koski nk. ruumiistapoistumisilmiötä (OOBE-ilmiö). Nämä kokemukset alkoivat sen jälkeen, kun hän osallistui ohjelmaan, joka mainoksen mukaan auttaisi ihmistä kehittämään piileviä kykyjään ja saavuttamaan elämänsä päämäärät. Kurssin vetäjä vakuutti ensi tapaamisessa, ettei kyseessä ollut harhaoppinen kultti eikä se itse asiassa mitenkään liittynyt uskontoon. ... Mutta mitä syvemmälle nuorimies pääsi ryhmän opetuksen mukana, sitä oudompia kokemuksia hänellä alkoi ilmetä. Kun hän kysyi ryhmän johtajalta näistä oudoista ilmiöstä, hänelle sanottiin, ettei hänen pidä välittää niistä - sellaiset ovat yleisiä.
Nuorukainen tunnusti joutuneensa eksytyksen uhriksi ja hylkäsi voimat, jotka oli tietämättään kutsunut elämäänsä. Hän antoi itsensä uudelleen Jeesuksen Kristuksen ja Raamatun totuuden alaisuuteen. Silloin ruumiistapoistumisilmiöt loppuivat

Äänestä
  • Ehkä tämä ryhmän opetus saattoi hänet lähemmäs totuutta, ja totuuden takana olevat voimat halusivat hänet joukkoon tummaan. Ehkä Raamatun oppeihin uudelleen turvautuminen sai totuuden kaikkoamaan koska ei kyennyt koskemaan vapaaseen tahtoon.

    Tai ehkä tämä ryhmän opetus tietämättään loi Uskontoon liittyvää demonisille voimille alttiiksi tulemista jotka repivät hänen sielunsa irti vartalostaan ja näyttämällä ristin merkkiä ja kuuntelemalla raamatun opetuksia hän sai demoniset voimat kaikkoamaan.

    Äänestä

IIvanainen on oikeessa

Äänestä

Olin+leikauspöydällä.kuulema+on+selvitä+/+kuolla+50%.+Ainoa+mikä+jäi+mieleen+katsoin+itseäni+leikaus+salin+katosta.Yliluonolista+tai+ei.Näen+aina+taivaalla+kirkaan+kehän+illalla+kun+läheisiäni+kuolee.En+tiedä+kuitenkaan+kuka?Olen+koenut+kuin+läheinen+kuoleman+jälkeen+tuulen+väreenä+kosketaa+minua.Olen+kokenut+monta+viitettä+tapahtuma+ketuja+,jossa+enkelit+ovat+läsnä.Jos+puhuisi+asiat,leimataan+hullu.mitän+noituta+ymm.en+hyväksy.kirkostakin+eronut+,ei+anna+mitään+minulle.Uskon+kirkoni+on+ilma+jota+hengitän,tässä+ja+nyt+.

Äänestä

Älä pelkää, usko ainoastaan. Sinä voit vapautua peloistasi, jotka voivat olla hyvin aiheellisia.

Usko mihin? Vastaus täällä:

www.Jeesus-on-Herra.com

Äänestä
  • Jos uskot, että on olemassa IKUINEN helvetti, et palvo silloin jumalaa vaan saatanaa, vaikka et sitä itse tietäisikään. Koska ikuiseen helvettiin uskominen on jumalanpilkkaa, teet jumalastasi hirviön, eikä hän ole sellainen. Palvot pelosta. Olisivatkohan jumalat ja saatanat vaihtaneet paikkaa kristinuskossa, ainakin joissain lahkoissa, siltä ainakin tuntuu.''

    Eräs ihminen sanoi hyvin:

    "Minut etäännyttivät kristinuskosta papit, jotka eivät kyenneet vastaamaan filosofisiin kysymyksiini: usko ja älä kysele- oli heidän vastauksensa.

    En ollut tyytyväinen, koska Jumala antoi minulle älykkyyden, ja se osoittautui kristinuskossa kielletyksi.

    Tämä Raamatun henkilö, joka sanoo olevansa kristinuskossa jumala, on kiivas ja mustasukkainen, kuten hän sanoo itsestään.

    ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”

    Jostain syystä hän ei pidä tiedosta (tai tiedon hankkimisesta) lainkaan (Aatamin ja Eevan tarinassa - puun hedelmä jne.).

    Miksi henkilö, joka väittää olevansa Jumala, käskee juutalaisia sortamaan muita kansoja, koska he on valittu kansa)?

    Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä VALLITSET MONIA KANSOJA, MUTTA HE EIVÄT VALLITSE SINUA.

    Miksi Jumala ei voinut antaa anteeksi Aatamille ja Eevalle, koska tämä on niin tärkeää kristinuskossa? Miksi siis vaatia armoa muilta, kun sitä ei itsellä ole? Miksi Aatamin ja Eevan synti periytyy meille, niin että meistä tulee perinnöllisesti syntisiä?

    Hän jatkaa: En ole tyytyväinen kristittyjen aggressiivisuuteen muita uskontoja kohtaan. Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. On vain uskottava, eikä mitään voi kyseenalaistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Jos uskot, että on olemassa IKUINEN helvetti, et palvo silloin jumalaa vaan saatanaa, vaikka et sitä itse tietäisikään. Koska ikuiseen helvettiin uskominen on jumalanpilkkaa, teet jumalastasi hirviön, eikä hän ole sellainen. Palvot pelosta. Olisivatkohan jumalat ja saatanat vaihtaneet paikkaa kristinuskossa, ainakin joissain lahkoissa, siltä ainakin tuntuu.''

    Eräs ihminen sanoi hyvin:

    "Minut etäännyttivät kristinuskosta papit, jotka eivät kyenneet vastaamaan filosofisiin kysymyksiini: usko ja älä kysele- oli heidän vastauksensa.

    En ollut tyytyväinen, koska Jumala antoi minulle älykkyyden, ja se osoittautui kristinuskossa kielletyksi.

    Tämä Raamatun henkilö, joka sanoo olevansa kristinuskossa jumala, on kiivas ja mustasukkainen, kuten hän sanoo itsestään.

    ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”

    Jostain syystä hän ei pidä tiedosta (tai tiedon hankkimisesta) lainkaan (Aatamin ja Eevan tarinassa - puun hedelmä jne.).

    Miksi henkilö, joka väittää olevansa Jumala, käskee juutalaisia sortamaan muita kansoja, koska he on valittu kansa)?

    Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä VALLITSET MONIA KANSOJA, MUTTA HE EIVÄT VALLITSE SINUA.

    Miksi Jumala ei voinut antaa anteeksi Aatamille ja Eevalle, koska tämä on niin tärkeää kristinuskossa? Miksi siis vaatia armoa muilta, kun sitä ei itsellä ole? Miksi Aatamin ja Eevan synti periytyy meille, niin että meistä tulee perinnöllisesti syntisiä?

    Hän jatkaa: En ole tyytyväinen kristittyjen aggressiivisuuteen muita uskontoja kohtaan. Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. On vain uskottava, eikä mitään voi kyseenalaistaa.

    Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

    Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

    Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

    Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

    Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

    Älä pelkää, usko ainoastaan. Sinä voit vapautua peloistasi, jotka voivat olla hyvin aiheellisia.
    Usko mihin? Vastaus täällä:
    www.Allah-on-Herra.com

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Perustuuko Jeesus muinaisen Egyptin jumalaan Horukseen?

    Tarkastelemme väitettä, jonka mukaan Jeesus on vain muinaisegyptiläisen Horus-jumalan kopio.
    Jeesuksen tarina ja Horuksen tarina:
    Horus syntyi neitsyt Isiksestä 25. joulukuuta luolassa.
    Hänellä oli maallinen isä nimeltä Seb, joka tarkoittaa suomeksi Joosefia.
    Hänen syntymänsä ennusti idässä oleva tähti, jota kolme viisasta miestä seurasi nähdäkseen hänet.
    Hänet kastoi Anup Kastaja.
    Horuksella oli 12 opetuslasta.
    Horus teki ihmeitä, kuten herätti El-Osiriksen kuolleista ja käveli vetten päällä.
    Hän piti vuorisaarnan.
    Heidät molemmat ristiinnaulittiin kahden varkaan välissä ennen kuin heidät haudattiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin.
    Molemmat tunnettiin seuraavilla nimillä: Kristus, voideltu, tie, totuus ja valo, messias, ihmisen poika.
    Kristinuskon lainaukset Isiksen kultilta

    Sisällöltään Isiksen ja Osiriksen kultin kanssa samankaltaisia olivat Syyrian Adoniksen ja Astarten kultti, Vähä-Aasian Cybelen ja Attiksen kultti, Babylonian Tammuzin kultti ja monet muut. Kaikissa näissä kulteissa suuri merkitys oli kuolevan jumalan kärsimyksellä ja hänen ylösnousemuksellaan. Nämä kultit saivat uusia ihailijoita paitsi idässä myös valtakunnan länsiosassa.

    Kehittyvä kristillinen uskonto lainasi paljon Isiksen kultista. Tunnetut kuvat Neitsyt Mariasta, jolla on vauva sylissään, ovat itse asiassa kopio paljon vanhemmista vastaavista Isiksen ja Horuksen kuvista. Kuten Isis ja Horus pakenivat aasin selässä Setin vainoja, niin Maria ja Jeesus ”aasin selässä” pakenivat Egyptiin Herodeksen vainoja. Kristillisen kultin Neitsyt on monessa suhteessa Isiksen roolinsa takana. Monet säikeet johtavat myös kuolevasta ja ylösnousseesta Osiriksesta Jeesukseen, jossa kristilliset myytintekijät yhdistivät sekä Osiriksen että Horuksen piirteitä.

    Ovatko pakanalliset uskonnot vaikuttaneet Uuteen testamenttiin?
    1900-luvun alkupuoliskolla monet liberaalit kirjailijat ja professorit väittivät, että Uuden testamentin opetukset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, neitseestä syntymisestä sekä kristillisistä kasteen ja ehtoollisen sakramenteista olivat lainattu pakanallisista mystisistä uskonnoista. Kaikkein huolestuttavimpia ovat syytökset siitä, että Uuden testamentin opetus pelastuksesta kaikui mystisissä uskonnoissa usein esiintyviä teemoja: pelastajajajumala kuolee raa'an kuoleman niiden vuoksi, jotka hänen on määrä pelastaa, minkä jälkeen hän palaa elämään.

    Kristinuskossa on paljon synkretismiä eri uskontojen, niin sanottujen pakanauskontojen kanssa.
    Useilla niin sanotuilla pakanallisilla uskonnoilla on paljon yhteistä keskenään, joka myöhemmin ilmeni kristinuskossa.

    Myös muiden "pakanauskontojen" kanssa:
    Zarathustra vs. Jeesus

    Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
    Hänet kastettiin joessa.
    Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
    Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
    Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
    Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
    Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
    Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
    Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
    Hänet surmattiin.
    Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
    Hän oli "lihaksi tullut sana".
    Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä

    KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

    Mithralainen teksti:

    "He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)

    Kristinuskon teksti:

    Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

    Mithra kuoli ihmiskunnan syntien puolesta,

    hänellä oli 12 apostolia,

    viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    JOKAINEN yksittäinen ”helvetti” -nimitys Vanhassa testamentissa on käännetty virheellisesti sanasta ”Sheol”, joka tarkoittaa - ”hauta” tai ”kuoleman paikka”. Jatketaanpa Uudessa testamentissa:

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    JOKAINEN yksittäinen ”helvetti” -nimitys Vanhassa testamentissa on käännetty virheellisesti sanasta ”Sheol”, joka tarkoittaa - ”hauta” tai ”kuoleman paikka”. Jatketaanpa Uudessa testamentissa:

    Kristitty kirjoitti toisella palstalla:

    HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

    Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

    Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
    https://www.youtube.com/watch?v=YWE7dGEeskg
    TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
    ****************
    MUTTA:
    Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
    Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

    Äänestä

  • Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

    NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

    Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

    https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

    https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

    Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

    Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

    Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
    Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa

    https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
    Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|

    https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
    JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=jP5_Am-3bVg&pp=ygUKbmRlIGpld2lzaA==
    Juutalaisen NDE eroaa kaikista muista.

    https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
    Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

    Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
    Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

    Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

    ENEMMÄN OBJEKTIIVISUUTTA! PUOLUEETONTA LÄHESTYMISTAPAA NDE-KLIINISEN KUOLEMAN VIDEOIHIN JA MUIHIN AIHEISIIN.

    https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
    Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
    Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan

    https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
    NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
    Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).

    https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
    Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana

    JÄLLEENSYNTYMINEN.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
    https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU

    Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!

    https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
    NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
    Jälleensyntyminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
    Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

    https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
    Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
    Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

    https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
    Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

    https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
    Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | Lähikuolemakokemus | NDE

    https://www.youtube.com/watch?v=cnM_0ZjpWlk
    Reincarnation Is A Choice We Make | Near Death Experience | NDE

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
    Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | Lähikuolemakokemus | NDE

    https://www.youtube.com/watch?v=cnM_0ZjpWlk
    Reincarnation Is A Choice We Make | Near Death Experience | NDE

    Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

    Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

    https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

    Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

    Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

    https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

    Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

    NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

    Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

    https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

    Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Vertaileva analyysi japanilaisista ja länsimaisten NDE:iden vertailu
    https://med.virginia.edu/perceptual-studies/wp-content/uploads/sites/360/2017/01/NDE76-Japanese-and-western-JNDS.pdf

    A Comparative Analysis of Japanese
    and Western NDEs
    Masayuki Ohkado, Ph.D.
    Chubu University and University of Virginia
    Bruce Greyson, M.D.
    University of Virginia

    Kulttuurisidonnaisuus

    Kristitty kirjoitti toisella palstalla:

    HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

    Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

    Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
    https://www.youtube.com/watch?v=YWE7dGEeskg
    TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
    ****************
    MUTTA:
    Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
    Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

    Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

    Vertaileva analyysi japanilaisista ja länsimaisten NDE:iden vertailu
    https://med.virginia.edu/perceptual-studies/wp-content/uploads/sites/360/2017/01/NDE76-Japanese-and-western-JNDS.pdf

    A Comparative Analysis of Japanese
    and Western NDEs
    Masayuki Ohkado, Ph.D.
    Chubu University and University of Virginia
    Bruce Greyson, M.D.
    University of Virginia

    https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
    Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

    Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

    Kristitty kirjoitti:

    "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

    Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

    Analogisesti :
    "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

    Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
    Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    https://www.linkedin.com/pulse/mathematical-miracle-quran-definitive-empirical-zarif-mohammed-m-s--oxv6e

    The Mathematical Miracle of the Qur’an: A Definitive Empirical Analysis
    https://www.zygonjournal.org/article/id/14956/

    Tämä artikkeli on ensimmäinen osa kolmiosaisessa sarjassa, joka käsittelee Koraania ja tiedettä, ja se alkaa kirjoittajan henkilökohtaisista ja tieteellisistä kokemuksista, joiden avulla hän osoittaa Koraanin tieteellisen tulkinnan ja Koraanin tieteellisen ihmeellisyyden kaksoissuuntausten merkityksen, mukaan lukien sen, miten molemmat toimivat muslimien teologisina työkaluina. Sen jälkeen käsitellään teologian ja tieteellisen tiedon läheistä suhdetta islamin historiassa. Pääpaino on siinä, miten tiede sijoittuu ja määritellään islamilaisessa kirjallisuudessa, ja siinä viitataan erityisesti perinteisiin muslimikommentteihin ja -traktaatteihin. Se koskee myös sitä, miten muslimien eksegeettisiä henkilöitä ja traditionalisteja kannustetaan tai lannistetaan ottamaan tiede huomioon Koraanin ja profeetallisten traditioiden perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Brandon Petersonin havaintoja ilmaisohjelmalla purebiblesearch. Tulokset löytyvät hänen sivultaan kjvcode:

    Raamatussa (KJB, ei satanistiset kaupalliset katoliset väännökset) on 823543 sanaa, eli 7x7x7x7x7x7x7. Seitsemän on Jumalan luku. Raamatussa paholaiseen ja antikristukseen viittaavat sanat taas esiintyvät kuudella jallosia kertoja. Jeesus-sanan 666. maininta koskee väärää profeettaa.

    _________________

    Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?

    Myös muualla:

    The Torah Codes

    https://www.math.toronto.edu/~drorbn/Codes/Chance.pdf

    https://www.morasha.com.br/en/mysticism/the-log-codes.html

    The Torah Codes

    Some Examples of
    Mathematical Analysis
    Applied to Talmud Study

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Raamattu ei ole ainoa paikka, jossa numerologiaa esiintyy, mutta kristittyjen mukaan tietenkin vain Raamatun numerologia on Jumalasta, kun taas Koraanin numerologia on Saatanasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Raamattu ei ole ainoa paikka, jossa numerologiaa esiintyy, mutta kristittyjen mukaan tietenkin vain Raamatun numerologia on Jumalasta, kun taas Koraanin numerologia on Saatanasta.

    Koraanin matemaattinen ihme (koodi 19).
    Kyse on siis joistakin koodeista, joita löytyy luomista, kosmologiaa, kosmogoniaa, universumia jne. käsittelevistä tuhansia vuosia vanhoista teksteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Koraanin matemaattinen ihme (koodi 19).
    Kyse on siis joistakin koodeista, joita löytyy luomista, kosmologiaa, kosmogoniaa, universumia jne. käsittelevistä tuhansia vuosia vanhoista teksteistä.

    https://math.umd.edu/~jmr/MathTalmud.html

    Talmudin ja Tooran matemaattiset koodit - todistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    https://math.umd.edu/~jmr/MathTalmud.html

    Talmudin ja Tooran matemaattiset koodit - todistettu.

    Tuleeko numerosta 19 nyt Saatanan numero kristityille, koska se on Koraanin koodi?

    MYÄS TÄMÄ ON TODISTETTU MATEMAATTISESTI:

    https://www.youtube.com/watch?v=4ZQxeQih1tA
    Siis juuri muinaisessa slaavin kielessä, sen aakkoset.

    https://www.youtube.com/watch?v=4ZQxeQih1tA
    Automaattinne käännös.
    Koodit. Mielenkiintoista.
    MYÖS TÄMÄ ON TODISTETTU MATEMAATTISESTI:

    Muinaisslaavilaisen aakkoston sakraalinen merkitys; Venäjän kielen mysteeri ja mitä "aakkoset" ovat?
    Voit kytkeä automaattisen käännöksen päälle. Jotakin varmasta saa selville. Sen koodi on 28.

    Äänestä

  • Koraanin ihmekoodi, joka tunnetaan myös nimellä Code 19, on käsite, jonka kannattajat väittävät, että Koraani sisältää matemaattisen kuvion, joka perustuu numeroon 19, jonka he uskovat olevan merkki Koraanin jumalallisesta alkuperästä. Teorian mukaan luku 19 ja sen kertaluvut esiintyvät Koraanin tekstin eri osissa, kuten lukujen, säkeiden, sanojen ja kirjainten määrässä.

    Äänestä

  • Poikkeuksellinen tietämys

    Koraanin teksti on monin tavoin ihmeellinen, erityisesti siksi, että se paljastettiin profeetalle, joka ei osannut lukea tai kirjoittaa, mutta silti se sisälsi poikkeuksellista tietoa. Arabian kielinen teksti ei vastaa tavanomaisia runous- ja proosaluokkia, joita muut kirjoitetut ja puhutut kielet yleisesti ilmaisevat, ja siksi sen katsotaan olevan yliluonnollinen.

    Tänään valotan hieman tämän jumalallisen kirjan numeerisia ihmeitä.

    Äänestä

  • MIKÄLI RAAMATTU ON MATEMAATTISESTI TODISTETTU JUMALAN SANAKSI, NIIN LOOGISESTI KORAANI ON MYÖS JUMALAN SANA, KOSKA SE SISÄLTÄÄ MATEMATIIKKAA, VIELÄ ENEMMÄN EKSPLISIITTISESTI.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    MIKÄLI RAAMATTU ON MATEMAATTISESTI TODISTETTU JUMALAN SANAKSI, NIIN LOOGISESTI KORAANI ON MYÖS JUMALAN SANA, KOSKA SE SISÄLTÄÄ MATEMATIIKKAA, VIELÄ ENEMMÄN EKSPLISIITTISESTI.

    MIKÄLI RAAMATTU ON MATEMAATTISESTI TODISTETTU JUMALAN SANAKSI, NIIN LOOGISESTI KORAANI ON MYÖS JUMALAN SANA, KOSKA SE SISÄLTÄÄ MATEMATIIKKAA, VIELÄ ENEMMÄN EKSPLISIITTISESTI.

    "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

    Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

    Analogisesti :
    "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

    Äänestä

Synnymme uudelleen joko poika -tai tyttö vauvaksi.
Sillä sipuli, ei tarvii tutkia mitään koodeja.

Äänestä

Tämä Iivanainen on joku uskonnon tuottaja ja agitaattori.
Olkaa varovaisia hänen suhteen.👹

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kiinnostunut kirjoitti:

Luultavasti useimpia ihmisiä kiinnostaa, mitä on tämän elämän jälkeen ja kuoleman rajan takana. Tämän takia he saattavat etsiä tietoa spiritismi-istunnoista tai vaikka kirjoista, joissa pohditaan samaa aluetta. Monilla on myös erityisiä henkilökohtaisia kuolemanrajakokemuksia - eli kokemuksia, jolloin heidän sydämensä saattaa pysähtyä sairaalassa tai onnettomuuden yhteydessä, ja jolloin he saattavat nähdä itsensä ikäänkuin ulkopuolelta, nähdä itselleen tehtäviä elvytystoimenpiteitä sekä nähdä ehkä koko leikkaussalin. Jotkut ovat saattaneet kokemustensa yhteydessä nähdä myös valo-olennon, joka tuntuu olevan täynnä "myötätuntoa ja rakkautta".
Suurin keskustelu tällä alueella liittyy yleensä siihen, että ovatko kaikki kuolemanrajakokemukset myönteisiä ja käykö kaikille rajan takana hyvin huolimatta heidän eletystä elämästään ja uskonnostaan. Monet tutkijat haluavat ajatella näin, mutta pitääkö se paikkansa? Aiommekin tulevilla riveillä lähteä tutkimaan tätä asiaa. Useat havainnot ja esimerkit, joita seuraavassa luetellaan, näyttävät viittaavan siihen, ettei kaikille välttämättä käy hyvin.

teksti kopsattu http://www.jariiivanainen.net/kuolemanraja_kokemukset.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu