somalien rannikot ryöstö kalastettiin

ja siitä synty somali merirosvot jotka hankki paremmin ku kalstamalla,oikeastaan miust somalit teki oikein, apua hyö ei saaneet silloin ku aasialaiste superkalastusalukset heiä rannikkoja ja vesiä ryösteli.
miks kansainvälinen oikeus puuttu vasta sitten kun alkoi olemaan länsimäiset alukset kaapattuina?
saatanan väärin tuos tehtiin nyt suojellaan aasialaisten alusten alkuupanemaa asiaa.

oikeesti , mieleni tekevi ois saada köyhät maat taistelemaan ryöstäjiä vastaan, ihan vaan siksi et länsimainen kulttuurii ja maailmanpoliisi suojelee vain länsimaalaista kulttuuria.

jenkit lähetti 70-luvulla kidutusspesialisteja etelä amerikkaan vain poliittisista syistä,myös sama maa myi laitteet latinojen kiduttamiseen ja lisäks et opettivat fyysisesti repimään kaiken irti, myös opettivat kuinka saada psyykkisesti ihminen täysin häpäistyä sukulaistensa lastensa edessä.

suomi ei kuulu länsimaihin pahalla tavalla.
mut ne muut AAARRRGGGHT TE KETKÄ HYVÄKSYITTE KAIKEN, TUUTTE ELÄMÄÄN KUOLTUANNE HELVETISSÄ JA MINÄ OOTAN TEITÄ SIELLÄ,EN HYVÄLLÄ.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja
Aloittaja

ÄLKÄÄ ANTAKO RYÖSTÄÄ KALASTUSVESIÄNNE, TEIL ON BOIKEUS LÄNSIMAINEN OIKEUS PITÄÄ RIKKAISTA VESISTÄNNE HUOLTA.
VAHINKO ET SOMALEITA EI AUTETTU SILLOIN KU PITI, VASTA SEN JÄLKEEN JA VÄÄRÄÄ OSAPULTA KU EI PITÄNY.

TÄS VITUN PLNEETASSA ON LIIKAA RÖYHKEITÄ PASKIAISIA JOTKA PUUTTUU PELIIN VASTA SITTEN BKU MUU EI AUTA.
HÄVETKÄÄ TE TULEVAT HELVETIN ASUKKAAT, TEILLE ON HYVIN TUSKALLINEN PAIKKA VARATTU, VAIN AHNEUTENNE TAKIA.

Äänestä
Aloittaja

SUOMEEN SEKÄ LÄNSIMAIHIN TARVITTAIS KUNNON VALLANKUMOUS, JOTTA SIAT, NE NIIN AHNEET SIT KUTEN WALLIN EI ENÄÄ PORSKUTTELIS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


monte24 kirjoitti:

ja siitä synty somali merirosvot jotka hankki paremmin ku kalstamalla,oikeastaan miust somalit teki oikein, apua hyö ei saaneet silloin ku aasialaiste superkalastusalukset heiä rannikkoja ja vesiä ryösteli.
miks kansainvälinen oikeus puuttu vasta sitten kun alkoi olemaan länsimäiset alukset kaapattuina?
saatanan väärin tuos tehtiin nyt suojellaan aasialaisten alusten alkuupanemaa asiaa.

oikeesti , mieleni tekevi ois saada köyhät maat taistelemaan ryöstäjiä vastaan, ihan vaan siksi et länsimainen kulttuurii ja maailmanpoliisi suojelee vain länsimaalaista kulttuuria.

jenkit lähetti 70-luvulla kidutusspesialisteja etelä amerikkaan vain poliittisista syistä,myös sama maa myi laitteet latinojen kiduttamiseen ja lisäks et opettivat fyysisesti repimään kaiken irti, myös opettivat kuinka saada psyykkisesti ihminen täysin häpäistyä sukulaistensa lastensa edessä.

suomi ei kuulu länsimaihin pahalla tavalla.
mut ne muut AAARRRGGGHT TE KETKÄ HYVÄKSYITTE KAIKEN, TUUTTE ELÄMÄÄN KUOLTUANNE HELVETISSÄ JA MINÄ OOTAN TEITÄ SIELLÄ,EN HYVÄLLÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu