Pääsiäinen

4 päivää yksinäistä tuskaa. Onneks sali on auki lauantaina ja muinakin päivinä. Huomen ei ole valitettavasti
23718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kyllä, todellinen kärsimysten juhla. Yli kymmenen vuotta olen päihteetöntä elämää viettänyt ja nyt ajattelin ottaa viinaa. Työ on alkanut maistua puulle, ihastukseni ei taida olla millään tavalla kiinnostunut minusta ja taitaa tämän myötä masennustakin olla ilmassa. Ulkona en ajatellut käydä koko pääsiäisenä.

Äänestä

Älä ihmeessä korkkaa. Onnittelut 10 vuotta ilman viinaa. Ulos vain ja lenkille. Ite olen sinkku, asun yksin ja olen tottunut. Kuuntelen musaa, saunon ja rauhoitun ja luen. Muistelen myös pääsiäisen sanomaa, vaikka ei sen hengellisyys juhlimalla muutu.
Kannnustan älä ota sitä viinaa. Voi olla että siitä alkaa tosi painajainen ja pian on kymmenen kärsimsytä lisää.

Äänestä
  • Mun mielestä on ihan turhia nää kannustamiset. Jos on hyvä fiilis ni tottakai sillon saa itsensä ulos, jaksaa puuhailla jotain, "rauhoittua" (mitähän vit-tua sekin tarkottaa...), kuunnella musaa ym.

    Mä esmes sovin jo 3-4 viikkoa sitten kahden harvoin tapaamani kaverin kanssa että nähdään nyt pääsiäisenä. Yritin tavoittaa kumpaakin keskiviikkona ja eilen. Kumpikaan ei vastannut. Laitoin illalla tekstarit että mites olis, sopisko joku päivä tulla kylään tai voin minäki mennä sinne. Toinen ei ole vieläkään vastannut (välitystietojen mukaan viesti on toimitettu), toinen vastasi ettei jaksakaan. No en oo yllättynyt kun se tilanne on ollu viimiset 4 vuotta. Olisin mennyt siskon luona käymään, niin ei käy kun heille tulee vieraita. Ehdotin toista päivää, niin ei ei ei.

    Ja minähän otan viinaa. Ei se ole keltään pois. Ei siitä edes kukaan tiedä että dokailen yksikseni. Varmaan jos ne sen tietäis niin ei tavattais tyyliin IKINÄ. Koska olen juoppo. Väsyttää ja vituttaa ja kaikki on turhaa.

    Tulis jo arki niin saisi tehdä edes töitä. Työ ei kaksista ole mut työkaverit on ihan hauskoja. Sitten töissä ollessa toivoo että päivä loppuis ja pääsis kotiin möllöttämään. Viikolla en dokaile. Ei ole fiilistä. Mut heti kun tulee perjantai niin kipsaan alkoon kaks vinkkua ja lauantaina lisää jollei perjantaista ole jotain jäänyt. Maltan odottaa aina 21 asti ja sitten korkkaan. Ei tartte baariin lähteä kenenkään kärsittäväksi.

    Viime kesänä päätin alotta lenkkeilyn. Jaksoin muutaman kerran. Siitä alkoi tulla energinen ja kiva fiilis ja aloin soitella kavereille. Tuli vaan turpaan. Joten parempi vaan himassa olla nollana.

    Äänestä

  • turhanpäiväne kirjoitti:

    Mun mielestä on ihan turhia nää kannustamiset. Jos on hyvä fiilis ni tottakai sillon saa itsensä ulos, jaksaa puuhailla jotain, "rauhoittua" (mitähän vit-tua sekin tarkottaa...), kuunnella musaa ym.

    Mä esmes sovin jo 3-4 viikkoa sitten kahden harvoin tapaamani kaverin kanssa että nähdään nyt pääsiäisenä. Yritin tavoittaa kumpaakin keskiviikkona ja eilen. Kumpikaan ei vastannut. Laitoin illalla tekstarit että mites olis, sopisko joku päivä tulla kylään tai voin minäki mennä sinne. Toinen ei ole vieläkään vastannut (välitystietojen mukaan viesti on toimitettu), toinen vastasi ettei jaksakaan. No en oo yllättynyt kun se tilanne on ollu viimiset 4 vuotta. Olisin mennyt siskon luona käymään, niin ei käy kun heille tulee vieraita. Ehdotin toista päivää, niin ei ei ei.

    Ja minähän otan viinaa. Ei se ole keltään pois. Ei siitä edes kukaan tiedä että dokailen yksikseni. Varmaan jos ne sen tietäis niin ei tavattais tyyliin IKINÄ. Koska olen juoppo. Väsyttää ja vituttaa ja kaikki on turhaa.

    Tulis jo arki niin saisi tehdä edes töitä. Työ ei kaksista ole mut työkaverit on ihan hauskoja. Sitten töissä ollessa toivoo että päivä loppuis ja pääsis kotiin möllöttämään. Viikolla en dokaile. Ei ole fiilistä. Mut heti kun tulee perjantai niin kipsaan alkoon kaks vinkkua ja lauantaina lisää jollei perjantaista ole jotain jäänyt. Maltan odottaa aina 21 asti ja sitten korkkaan. Ei tartte baariin lähteä kenenkään kärsittäväksi.

    Viime kesänä päätin alotta lenkkeilyn. Jaksoin muutaman kerran. Siitä alkoi tulla energinen ja kiva fiilis ja aloin soitella kavereille. Tuli vaan turpaan. Joten parempi vaan himassa olla nollana.

    Hei Turhanpäiväne, et ole todellakaan! Sinulla on taito kirjoittaa, kirjoitat todella hienosti! Pääset vielä pitkälle!

    Äänestä

Kiitoksia, mutta valitettavasti en näe tällä hetkellä muuta keinoa hoitaa tätä olotilaa. Tuskallinen on loppuelämäni tie, neljän seinän sisällä, eikä kuntoa ole lenkkeilyä aloittaa. Lukemistakaan en ole koulujen jälkeen harrastanut ja ateistina uskonnollisuus on pois kuvioista. En minä apua kaipaa, puran vain tuntojani tähän hyvään aloitukseen.

Äänestä
  • Nuo on kaikki omia valintojasi. Voit päättää viettää pääsiäisen sisällä itsesäälissä rypien tai voit nauttia vapaapäivistä ja hakeutua maanantaina hoitoon masennuksen takia.

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    Nuo on kaikki omia valintojasi. Voit päättää viettää pääsiäisen sisällä itsesäälissä rypien tai voit nauttia vapaapäivistä ja hakeutua maanantaina hoitoon masennuksen takia.

    Kokeilin vuosi sitte duunilekurilla tota masennusjuttua. Sekin puoskari vaan käski ryhdistäytyä. Määräsi unilääkettä ja ulkoilua. Unilääkkeeksi otan viinaa mutta vaan viikonloppuna. En tartte muita kemikaaleja. Lenkkeilykokeilu viime kesänä aiheutti vaan tarpeen olla sosiaalinen, mutta kukaan ei halunnut olla mun kanssa tekemisissä. Se alkoi vit-uttamaan vielä enempi joten lopetin lenkkeilyn. Saikkuakaan en saanut. Ja mitä olisi silllä tehnytkään? Dokannut vaan enemmän.

    Jos miettii noita "hoitotapoja" niin eihän siihen oikeastaan ole muuta kuin että "ottaa itseään niskasta kiinni ja etsii seuraa ja tekee kaikkia kivoja asioita". Tietysti lisäksi tarjotaan pillereitä.

    Toisaalta tuollaisessa tilanteessa jossa tarvitsisi melkein seuraa saadakseen aikaiseksi jotakin niin tuollaiset neuvot eivät ole kovin toimivia.

    Psykologinen viesti on selvä eli ihmisen pitäisi itse parantua ansaitakseen seuraa. Ongelma on vain siinä ettei edes se "parantuminen" takaisi seuran saamista.

    Mutta lenkkeilyäkin parempi vaihtoehto on jokin pelaaminen. Olipa sitten pallopeli tms. sählyryhmiä löytyy aloittelijoillekin ja sulkapalloakin pääsee helposti kokeilemaan. Laji vaan kannattaa valita sen mukaan miten itseä kiinnostaa. Kannattaa myös tutkia erilaisten järjestöjen ja kansalaisopistojen yms. paikkojen tapahtumia. Urheiluseurojen liikuntajutut ovat "entisille aktiiviharrastajille".

    Äänestä

niin, toivoo toivoo ja toivoo, jotakin, mitä ei tule, mikään ei muutu, koskaan ei onnistu, niin, toivo on tyhmä sana, ilo--höh, onni -pöh, rakkaus- kirosana

Äänestä

Muutoin olisi turhaakin turhempi viikonloppu jos ei huomenna alkaisi viikon loma. Joustovapaita pitelen poies... Kaipa sitä piipahdetaan velipojan ja sukulaisten luona. Ystävän kanssa kahvitellaan varmaankin huomenna. Yleisesti todella turha koko pääsiäinen... :D Paljon haittaa eikä mitään hyötyä.

Äänestä

Tässä ketjussa on oikiaa synkistelyasennetta. Ei sitä aina jaksa olla iloista, pirteää,
superjaksavaa ja ties mitä. Saa vaan kaikessa rauhassa olla alamaissa, tyyliin kun tuo
maailmakin potkii päähän mennen tullen ja palatessa. Jos vielä oppis tuon synkistelyn
taidon niin, että siellä kuitenkin olis taustalla semmonen etiäpäin vievä ote.
Tuo ei meitä synkistelijöitä muuta kuin ärsyttää, kun joku esittää että otappas nyt itteäs
niskasta kiinni ja tee nyt sitä ja tätä, bla, bla.

Äänestä

Pidän sinusta "yksin kotona" salille vaan, heti kun aukeaa, sinne menen minäkin, ja hyvää tekee. Oikea asenne!

Äänestä

tuli käytyä salilla ja huomen uusiksi. mitäpä sitä muutakaan tekis

Äänestä
  • Sama homma, kävin salilla ja olen aktivoitunut (sinun ansioistasi, kiitos!)

    Äänestä

Mulla on masennusta ja olen aika aloitekyvytön. Vaikka joku soittaisikin mulle tai pyytäisi jonnekin, niin ei monestikaan huvita vastata tai mihinkään lähteä. Mun mielestä on ihanaa vaan möllöttää nää päivät kotona, nukkua sielunsa kyllyydestä, tuijottaa kattoa ja olla lähtemättä mihinkään. Ei ole kauheasti energiaa hoitaa suhteita.

Ajattelen asioita, luen kirjoja, olen tietokoneella jne. Siinä tämäkin loma kuluu ja sitten taas opiskelun pariin. Yksi ihminen soittelee aika usein, mutta en meinaa tässä tilassa jaksaa, kun hänellä on niin paljon ongelmia mitä sitten purkaa tuntitolkulla. Vierailutkin kestää aina puolpäivää ja sitten oon väsynyt sen jälkeen.

Äänestä

kotona : ) yksin

Äänestä

Missä salilla käyt treenaamassa? Ite käyn kourujärvel pommarissa. Ei se kyl ole pääsiäisenä kuin lauantaina auki.

Äänestä

Friskis

Äänestä

Tänään siivotaan vähän kämppää vaikka yksinasuessa ei siivolla niin väliä. Ne jotka eivät ulkoile, liittykää mukaan!

Äänestä

Hei "yksin kotona". Olen tässä pari kolme kk seuraillut tällä palstalla, sali harrastustasi. Mikä ohjelma ? Tavoitteet ? Mihin keskityt?, siis lihaksiin. Itse olen nyt harrastanut muutaman vuoden.

Äänestä

Eipä mulla mitää tavoitteita ole. Kunhan kulutan aikaa salilla ja olishan se hyvä jos lihaksia sais lisää mut aika hitaasti niiä tulee. Mut kyllä mä nostan paljon painavempia painoja nyt kun 4 kk sitten et sanoisin et kehitystä on tapahtunut. Eikä mitään ohjelmaa mulla ole. Crosstrainerilla olen joka päivä vetänyt puol tuntii tai 20 minsaa ja sit tasaisesti niitä muita vehkeitä mitä siel salilla on.

Äänestä

mua vituttaa koko pääsiäinen ja vielä enemmän vituttaa tehdä talkoo töitä ilman palkkaa uskovaiselle vuokran antajalle kaikki vuokrat olen maksanut ajallaan jos en tee töitä sille uhkas sanoa vuokra sopimuksen irti häädöllä maantielle luottotiedot menny ja se tietää sen ja käyttää hyväksi sitä puuttu mun juomiseen jatkuvasti vaikka olen vuokrat maksanut ja 4vuoden ajat pihatyöt tehnyt lumet nurmikot lehdet ja monta muuta hommaa miettikää uskovainen mies? me riidellään jatkuvasti mä sekoan kohta mä käyn ihan kuumana!

Äänestä
  • jos vuokrasopimuksessa sanotaan että pihatyöt pitää hoitaa niin silloin sun pitää hoitaa ne vai asuuko vuokranantaja sun kaa samassa asunnossa välimerkkejä ei kannata käyttää vaikka olis kuinka vihainen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin kotona kirjoitti:

4 päivää yksinäistä tuskaa. Onneks sali on auki lauantaina ja muinakin päivinä. Huomen ei ole valitettavasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu