PUHDASTA VALKOISTA TAPPAVAA! SOKERIA!

"Sokeri on myrkkyä, jonka myymistä pitäisi säädellä siinä missä tupakan ja alkoholinkin, yhdysvaltalaistutkijat vaativat.
Sokerin kulutus on kolminkertaistunut maailmassa 50 vuoden aikana.
Sokerin kulutus on kolminkertaistunut maailmassa 50 vuoden aikana. (COLOURBOX/MVPHOTOS)
LINKKI

IL 1.12.11 Asiantuntija: Rasva- ja sokerivero voikin johtaa kuolleisuuden nousuun

IL 8.8.11 Makeisvero rokotti karkkien myyntiä

IL 12.8.10 Yritykset korvaisivat makeisveron sokeriverolla
OTA KANTAA

Oletko koukussa sokeriin?
O
Kyllä Ei
45% 55%
Ääniä 4733

KESKUSTELE

Oletko koukussa sokeriin?

Sokeriset ruuat ja juomat aiheuttavat muun muassa liikalihavuutta, sydänongelmia, syöpää ja maksaongelmia. Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa The Toxic Truth About Sugar (suom. myrkyllinen totuus sokerista) yhdysvaltalaistutkijat väittävät, että sokeri myötävaikuttaa vuosittain maailmanlaajuisesti 35 miljoonaan kuolemaan.

Heidän mukaansa sokeri on niin vaarallista, että sitä on kontrolloitava entistä tiukemmin verotuksen ja lainsäädännön avulla.

- Pieni määrä sokeria ei ole ongelma, mutta suuri määrä tappaa - hitaasti, he varoittelevat.

Tutkijoiden vaatimukset koskevat Yhdysvaltojen sokeriveroa ja lainsäädäntöä. Liikalihavuus on Yhdysvalloissa heidän mukaansa suurempi ongelma kuin nälänhätä koko maailmassa. Sokeri ei pelkästään lihota, vaan se myös muuttaa aineenvaihduntaa, nostaa verenpainetta, saa hormonit heittelehtimään ja vahingoittaa maksaa.

Haitat ovat samantyyppisiä kuin liialla alkoholinkäytöllä. Kuten alkoholi, sokerikin on laajalti saatavilla, myrkyllistä, helppoa liikakäyttää ja vahingoksi yhteiskunnalle.

Tutkimuksessa suositellaan, että sokerilimujen hinta tulisi kaksinkertaistaa verotuksen avulla ja myynnin ikärajaksi asettaa 17 tai 18 vuotta. Koulujen välipala-automaattien sisältöä pitäis myös säädellä tarkemmin.

Suomessa kiristettiin makeisten, virvoitusjuomien ja jäätelön verotusta vuoden 2011 alusta. Vuoden alussa valtiovarainministeriö asetti työryhmän selvittämään sokeriveron käyttöönottoa. Samalla työryhmä arvioi nykyisen makeisveron hyviä ja huonoja puolia.

IL"

P.S. ME VAIHTOEHTOILIJAT OLEMME TIENNEET TÄMÄN JO SATOJA VUOSIA!
401626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kun oli valkoista ainetta niin olet sitten varma että ei ollut valkoista fosforia aine ;)

Äänestä

Tukee mun omakohtasta kokemusta siitä, että mm. jäätelön syönnillä suurina
määrinä saavuttaa kehoon hieman jotain samankaltaista olotilaa kun kossun kans
länträtessä. Ja että kun sen viinan kanssa lotrauksen lopettaa niin ajautuu helposti
johonkin korvaavaan addiktioon.

Äänestä

Pitäis panna heti reseptille tommoset taudin aiheuttajat!

Ja skeposliikemiehet saa vaan myydä sitä ja aiheuttaa ihmisille sairauksia.

Sokeri taitaa olla skepojen pilsutehtaiden erityissuojeluksessa.

Äänestä

"P.S. ME VAIHTOEHTOILIJAT OLEMME TIENNEET TÄMÄN JO SATOJA VUOSIA!"

Älähän velehtele. Sokerin haitoista on vaihtoehtopuolellakin puhuttu vasta kolmisenkymmentä vuotta. Ainakin yhtä kauan asia on ollut virallisellakin taholla tiedossa. Pelkän puhtaan energian nauttiminen ilman suojaravintoaineita ei ole missään mielessä järkevää.

Äänestä
  • Siis virallinen skepotaho tietää, muttei tee mitään vaan sairastuttaa ihmisiä pilvin pimein!
    Oikein tyypillistä teille ahneille skepoille.

    Äänestä

  • manimanimani kirjoitti:

    Siis virallinen skepotaho tietää, muttei tee mitään vaan sairastuttaa ihmisiä pilvin pimein!
    Oikein tyypillistä teille ahneille skepoille.

    Sairastuttaa ihmisiä?
    Koska ja missä virallinen terveydenhoito on kehoittanut ihmisiä juomaan sokeriliemiä ja syömään karkkeja? Ei tasan tarkkaan missään. Väitteesi ovat täysin himmeitä, vailla mitään totuuspohjaa. Limujen ja karkkien haitoista on saarnattu ainakin 50 vuotta.
    Itse muistan kansakouluajoilta aivan 60 luvun alusta opetuslorun: "Jäätelö ja lakritsa, tikkukaramelli, niillä älä hyvä mies itseäsi helli" Ja juuri se "virallinen skepotaho" on ajanut makeiveroa ja tiedottanut jo vuosikymmeniä terveellisen ruoan puolesta.

    Missä ihmeen mielikuvitusmaailmassa sinä elät?

    Äänestä

  • Skeponen kirjoitti:

    Katsoppa sokeritehtaiden mainoksia!
    Niitä ei ole kielletty, vaikka tappavaa myrkkyä myyvät iloisin mainoksin jatkuvasti ja sairastuttavat ihmisia edelleen!
    THL ei hoida hommiaan, vaikka tuollaiset mainokset pitäisi heti kieltää!
    THL ei mitenkään informoi, että sokeri sairastuttaa ihmisiä, eikä sitä pitäisi syödä!

    Onko sinulla siis sokeritehtaan osakkeita ja haluat edelleen jatkuvasti rikastua ihmisiä sairastuttamalla?

    Taidat olla vähän yksinkertainen. Ei sokeri mikään tappava myrkky ole sen pahemmin kuin suolakaan. Molempien liikakäyttö on ihmiselle vaarallista. Samaa voisi sanoa lähes mistä tahansa ravintoaineesta. Useimmista vitamiineista sairastuu, jos niitä popsii liikaa ja jopa vedenjuontiin voi kuolla. Pitäisikö nekin kieltää?

    Äänestä

  • Oletko Uuno? kirjoitti:

    Ihminen ei tarvitse ollenkaan raffinoitua sokeria.

    Äänestä

  • Toinenkin Uuno! kirjoitti:

    Tottapa turiset! Elimistöhän tekee sokerit hiilihydraateista, mitä tarvitsee.
    Suolaa tietääkseni tarvitsee jonkunverran! En ainakaan ole kuullut, että elimistö pystyisi tekemään suolaa ja niin suolatippahan pistetään heti sairaalassa, jo ihan varmuudenkin vuoksi hyvin usein.

    Äänestä

  • manimanimani kirjoitti:

    Katsoppa sokeritehtaiden mainoksia!
    Niitä ei ole kielletty, vaikka tappavaa myrkkyä myyvät iloisin mainoksin jatkuvasti ja sairastuttavat ihmisia edelleen!
    THL ei hoida hommiaan, vaikka tuollaiset mainokset pitäisi heti kieltää!
    THL ei mitenkään informoi, että sokeri sairastuttaa ihmisiä, eikä sitä pitäisi syödä!

    Onko sinulla siis sokeritehtaan osakkeita ja haluat edelleen jatkuvasti rikastua ihmisiä sairastuttamalla?

    Ihminen voi valita, mitä syö. Vai kaataako joku väkisin sokeria suuhusi?

    Äänestä

  • Toinenkin Uuno! kirjoitti:

    Ihminen ei tarvitse ollenkaan raffinoitua sokeria.

    Ei tarvitse puhdistettua sokeria, mutta hiilihydraatit ovat kaikki sokereja, joita on useita eri laatuja. Koitahan pärjätä ilman glukoosia tai glykogeenia. On aivan sama, mistä sokerista glukoosi pilkotaan. Puhdistetu sokerin ongelma on vain siinä, että se on lähes puhdasta ravintoa vailla mitään suojaravintoaineita.

    Kun keitän marjoista hilloa aamupuuron kanssa käytettäväksi, käytän siihen hillosokeria. Puolukkasurvokseen lisään hedelmäsokeria. Eikä yhtään pelota, että sairastuisin. Makeisia ja makeita virvoitusjuomia en käytä lainkaan, enkä myöskään leivonnaisia, joissa sokeria on paljonkin. Sokerin demonisoiminen on aivan turhaa. Sen suhteen pätee sama kuin lähes kaikkeen muuhunkin, mitä suuhumme pistämme " Kohtuus kaikessa".

    Äänestä

  • Suolatippa kirjoitti:

    Tottapa turiset! Elimistöhän tekee sokerit hiilihydraateista, mitä tarvitsee.
    Suolaa tietääkseni tarvitsee jonkunverran! En ainakaan ole kuullut, että elimistö pystyisi tekemään suolaa ja niin suolatippahan pistetään heti sairaalassa, jo ihan varmuudenkin vuoksi hyvin usein.

    Kaikki sokerit OVAT hiilihydraatteja.

    Äänestä

  • pugyguyf kirjoitti:

    Kaikki sokerit OVAT hiilihydraatteja.

    Älä huua taukkio!

    Äänestä

  • skläfoewib kirjoitti:

    Ihminen voi valita, mitä syö. Vai kaataako joku väkisin sokeria suuhusi?

    Sokeritehtaat kaataa raffinoitua sokeria joka paikkaan.

    Äänestä

  • ipiuehpuhpiuhph kirjoitti:

    Vedin just naamaani parsakaalia, ei näyttäny sokeroidulta.

    Äänestä

  • luyfugfkhgf kirjoitti:

    Ei tarvitse puhdistettua sokeria, mutta hiilihydraatit ovat kaikki sokereja, joita on useita eri laatuja. Koitahan pärjätä ilman glukoosia tai glykogeenia. On aivan sama, mistä sokerista glukoosi pilkotaan. Puhdistetu sokerin ongelma on vain siinä, että se on lähes puhdasta ravintoa vailla mitään suojaravintoaineita.

    Kun keitän marjoista hilloa aamupuuron kanssa käytettäväksi, käytän siihen hillosokeria. Puolukkasurvokseen lisään hedelmäsokeria. Eikä yhtään pelota, että sairastuisin. Makeisia ja makeita virvoitusjuomia en käytä lainkaan, enkä myöskään leivonnaisia, joissa sokeria on paljonkin. Sokerin demonisoiminen on aivan turhaa. Sen suhteen pätee sama kuin lähes kaikkeen muuhunkin, mitä suuhumme pistämme " Kohtuus kaikessa".

    "Ei tarvitse puhdistettua sokeria, mutta hiilihydraatit ovat kaikki sokereja, joita on useita eri laatuja. Koitahan pärjätä ilman glukoosia tai glykogeenia. On aivan sama, mistä sokerista glukoosi pilkotaan. Puhdistetu sokerin ongelma on vain siinä, että se on lähes puhdasta ravintoa vailla mitään suojaravintoaineita."

    Lopetin kaiken sokerin käyttämisen 20-vuotiaana ja nyt olen noin 45-vuotias eli olen pärjännyt oikein hyvin ilman sokeria 25 vuotta.
    Joten valehtelet ja olet sitten ilmeisesti myös skeponen.

    Äänestä

  • skläfoewib kirjoitti:

    Vedin just naamaani parsakaalia, ei näyttäny sokeroidulta.

    Aika outo tapa!!!
    "Vedin just naamaani parsakaalia, ei näyttäny sokeroidulta. "
    Paraneeko kasvojen iho sillä?

    Minä tapaan syödä parsakaalin. Se on oikein hyvää.

    Äänestä

  • Ilman sokeria 25 v kirjoitti:

    "Ei tarvitse puhdistettua sokeria, mutta hiilihydraatit ovat kaikki sokereja, joita on useita eri laatuja. Koitahan pärjätä ilman glukoosia tai glykogeenia. On aivan sama, mistä sokerista glukoosi pilkotaan. Puhdistetu sokerin ongelma on vain siinä, että se on lähes puhdasta ravintoa vailla mitään suojaravintoaineita."

    Lopetin kaiken sokerin käyttämisen 20-vuotiaana ja nyt olen noin 45-vuotias eli olen pärjännyt oikein hyvin ilman sokeria 25 vuotta.
    Joten valehtelet ja olet sitten ilmeisesti myös skeponen.

    Kaiken sokerin käytön? Ihanko totta?

    Wiki:
    "Sokerit ovat hiilihydraatteja, joiden molekyylit koostuvat yhdestä (monosakkaridit) tai kahdesta (disakkaridit) sokeriyksiköstä. Niitä esiintyy varsinkin monissa kasvikunnan tuotteissa...

    Tärkeimmät heksoosit (monosakkaridit) ovat:
    glukoosi (rypälesokeri)
    fruktoosi (hedelmäsokeri)
    galaktoosi

    "Tärkeimmät disakkaridit ovat:
    Sakkaroosi (ruokosokeri)
    Maltoosi (mallassokeri)
    Laktoosi (maitosokeri)
    Trehaloosi (sienisokeri)"

    Olet saattanut lopettaa valkoisen sokerin lisäämisen ruoka-aineisiin, mutta tasan varmasti et ole lopettanut sokereiden käyttöä. Niiden lopettaminen vaatisi erittäin yksipuolisen ruokavalion, jolla ihminen ei pärjää. Elimistösi aineenvaihdunta on glukoosista riippuvainen ja glukoosi on sokeri. Jos veren glukoosipitoisuus menee nolliin, ihminen on kanttuvei.

    " Lopetin kaiken sokerin käyttämisen...Joten valehtelet ja olet sitten ilmeisesti myös skeponen. "

    Luulit lopettaneesi, joten tulit valehdelleeksi, koska et tiedä mistä kirjoitat. Olet siis hömelöinen.

    Äänestä

  • ipiuehpuhpiuhph kirjoitti:

    Sokeritehtaat kaataa raffinoitua sokeria joka paikkaan.

    Sokeritehtaat mitään kaada. Ne vaan tekevät sokeria.

    Äänestä

  • Sokerilla kirjoitti:

    Kaiken sokerin käytön? Ihanko totta?

    Wiki:
    "Sokerit ovat hiilihydraatteja, joiden molekyylit koostuvat yhdestä (monosakkaridit) tai kahdesta (disakkaridit) sokeriyksiköstä. Niitä esiintyy varsinkin monissa kasvikunnan tuotteissa...

    Tärkeimmät heksoosit (monosakkaridit) ovat:
    glukoosi (rypälesokeri)
    fruktoosi (hedelmäsokeri)
    galaktoosi

    "Tärkeimmät disakkaridit ovat:
    Sakkaroosi (ruokosokeri)
    Maltoosi (mallassokeri)
    Laktoosi (maitosokeri)
    Trehaloosi (sienisokeri)"

    Olet saattanut lopettaa valkoisen sokerin lisäämisen ruoka-aineisiin, mutta tasan varmasti et ole lopettanut sokereiden käyttöä. Niiden lopettaminen vaatisi erittäin yksipuolisen ruokavalion, jolla ihminen ei pärjää. Elimistösi aineenvaihdunta on glukoosista riippuvainen ja glukoosi on sokeri. Jos veren glukoosipitoisuus menee nolliin, ihminen on kanttuvei.

    " Lopetin kaiken sokerin käyttämisen...Joten valehtelet ja olet sitten ilmeisesti myös skeponen. "

    Luulit lopettaneesi, joten tulit valehdelleeksi, koska et tiedä mistä kirjoitat. Olet siis hömelöinen.

    Olet skeponen, joka ei ymmärrä mitään!
    Olen elänyt valoravinnolla kokoajan, joten en itseasiassa tarvitse mitään normaalia ruokaa!

    Äänestä

  • luyfugfkhgf kirjoitti:

    Ei tarvitse puhdistettua sokeria, mutta hiilihydraatit ovat kaikki sokereja, joita on useita eri laatuja. Koitahan pärjätä ilman glukoosia tai glykogeenia. On aivan sama, mistä sokerista glukoosi pilkotaan. Puhdistetu sokerin ongelma on vain siinä, että se on lähes puhdasta ravintoa vailla mitään suojaravintoaineita.

    Kun keitän marjoista hilloa aamupuuron kanssa käytettäväksi, käytän siihen hillosokeria. Puolukkasurvokseen lisään hedelmäsokeria. Eikä yhtään pelota, että sairastuisin. Makeisia ja makeita virvoitusjuomia en käytä lainkaan, enkä myöskään leivonnaisia, joissa sokeria on paljonkin. Sokerin demonisoiminen on aivan turhaa. Sen suhteen pätee sama kuin lähes kaikkeen muuhunkin, mitä suuhumme pistämme " Kohtuus kaikessa".

    Hillosokeri ja hedelmäsokeri ovat yhtälailla raffinoituja hiilihydraatteja

    Äänestä

Homeopaatit ovat kaikkein pahimpia sokerin tyrkyttäjiä.

Äänestä
  • Vai sakkaroosia? Sokeropillereitä joka tapauksesssa. Pahinta medikalisaatiota.

    Äänestä

  • Et vain osaa kommunikoida, sinä raukka skeponen!
    Syö vain sokeria ja kuole erilaisiin sokerin aiheuttamiin tauteihin!
    Sehän on vain sinun oma valintasi!

    Syö sokeria ja saa tauteja sinä sokerin suosija skeponen.

    Äänestä

  • Sokeria skepolle kirjoitti:

    Et vain osaa kommunikoida, sinä raukka skeponen!
    Syö vain sokeria ja kuole erilaisiin sokerin aiheuttamiin tauteihin!
    Sehän on vain sinun oma valintasi!

    Syö sokeria ja saa tauteja sinä sokerin suosija skeponen.

    Että tällä tavalla päätit käyttää yön yksinäiset tunnit. Älä enää valita, jos sinulle tarjotaan terveyskeskuksessa mielenterveysdiagnoosia. Siihen voi olla hyvä syy.

    Äänestä

  • nuku öisin kirjoitti:

    Onko diagnoosista edes epäilystä. Eihän tuolainen enää normaalia käytöstä ole.

    Äänestä

  • nuku öisin kirjoitti:

    Että tällä tavalla päätit käyttää yön yksinäiset tunnit. Älä enää valita, jos sinulle tarjotaan terveyskeskuksessa mielenterveysdiagnoosia. Siihen voi olla hyvä syy.

    helevettiäkös se sulle kuuluu, mitä joku tekee öisin.
    sinähän olet jo suljetun osaston nettikoneella, joten pää kii.

    Äänestä

Skepo tietää yhden diagnoosin, jota sitten tyrkyttää kaikille. Se on se MIELENTERVEYSDIAGNOOSI! Se on skepolle niin tuttu, on sen jo varmaan saanutkin, että muista ei tiedä mitään! Heti aamulla kun herää on sitä täällä tyrkyttämässä!

Äänestä
  • Hörhön jatkuvaan mölyämiseen on nyt löytynyt syy:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse/a1305559157792

    Äänestä

  • Joko se hokais? kirjoitti:

    Hörhön jatkuvaan mölyämiseen on nyt löytynyt syy:

    Tätähän minä esitin tuon koulutettujen vihaajan kohdalla jo aikaisemminkin. Hänen väitteensä maisterien ja insinöörien alhaisesta ÄO:stä eivät tietenkään johdu koulutettujen ihmisten tyhmyydestä, vaan hänen kyvyttömyydestä tunnistaa älykkyyttä, kun hän sellaista kohtaa.

    Äänestä

  • Joko se hokais? kirjoitti:

    Hörhön jatkuvaan mölyämiseen on nyt löytynyt syy:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse/a1305559157792

    Proffahan sanoi, että TÄMÄ PÄTEE KAIKKIIN IHMISIIN, siis myös SKEPTIKKOIHIN!
    Jälleen "keskinkertaista viisaampi" skeptikko astui omaan ansaansa!
    No skeposethan munailevat palstalla ihan solkenaan.

    Tässähän se skepon uskonkappale on ihan tutkittuna!

    > Tulokset ovat aina samanlaisia: vaikka ihmiset pärjäisivät testeissä hyvinkin huonosti, he uskovat pärjänneensä keskitasoa paremmin.

    Mutta skepo uskoo lyöneensä kaikki laudalta!

    Äänestä

  • Buahahahahaaa kirjoitti:

    Proffahan sanoi, että TÄMÄ PÄTEE KAIKKIIN IHMISIIN, siis myös SKEPTIKKOIHIN!
    Jälleen "keskinkertaista viisaampi" skeptikko astui omaan ansaansa!
    No skeposethan munailevat palstalla ihan solkenaan.

    Ei, et tajunnut tätäkään tutkimusta, vaikka niin luulit. Todistit kirjoituksellasi Dunning-Krugerin efektin todeksi jälleen kerran.

    "The Dunning–Kruger effect is a cognitive bias in which the unskilled suffer from illusory superiority, mistakenly rating their ability much higher than average. This bias is attributed to a metacognitive inability of the unskilled to recognize their mistakes."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Dunning–Kruger_effect

    Äänestä

  • MOT, MOT, MOT kirjoitti:

    Miksi kerrot meille teidän skeptikkojen ongelmista?
    Hoitakaa ongelmanne siellä skepsiksessä keskenänne, älkääkä tuoko niitä tänne vaihtoehtoispalstalle.
    Eivät kuulu tämän palstan aihepiiriin.

    Äänestä

  • E.V.V.K. kirjoitti:

    Miksi kerrot meille teidän skeptikkojen ongelmista?
    Hoitakaa ongelmanne siellä skepsiksessä keskenänne, älkääkä tuoko niitä tänne vaihtoehtoispalstalle.
    Eivät kuulu tämän palstan aihepiiriin.

    Aina vaan pahenee. Ei vaan tajua, miksi aihe sopii tälle palstalle. On se niin vajukki, niin vajukki.

    Äänestä

  • Skepon uskonkappale kirjoitti:

    Tässähän se skepon uskonkappale on ihan tutkittuna!

    > Tulokset ovat aina samanlaisia: vaikka ihmiset pärjäisivät testeissä hyvinkin huonosti, he uskovat pärjänneensä keskitasoa paremmin.

    Mutta skepo uskoo lyöneensä kaikki laudalta!

    Joo ainakin tän palstan skeposet käyttäytyy just ton tutkimuksen mukaisesti. Ne luulee tietävänsä ja osaavansa kaiken ja ovat aina esittäytymässä paremmiksi kuin muut ihmiset eli tutkimus on täysin totta ainakin tämän palstan skepojen osalta.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Joo ainakin tän palstan skeposet käyttäytyy just ton tutkimuksen mukaisesti. Ne luulee tietävänsä ja osaavansa kaiken ja ovat aina esittäytymässä paremmiksi kuin muut ihmiset eli tutkimus on täysin totta ainakin tämän palstan skepojen osalta.

    Olet kyllä ymmärtänyt skepsismin aivan totaalisen väärin ja kummallisesti.

    Äänestä

  • ei millään pahalla. kirjoitti:

    Olet kyllä ymmärtänyt skepsismin aivan totaalisen väärin ja kummallisesti.

    Olen seurannut palstan skeptikkojen kirjoituksia ja niiden perusteella tehnyt johtopäätökseni skepsismistä. Se on ainakin tämän palstan skepsismin realismia ja totuutta.

    Äänestä

  • Aivan hyvällä kirjoitti:

    Olen seurannut palstan skeptikkojen kirjoituksia ja niiden perusteella tehnyt johtopäätökseni skepsismistä. Se on ainakin tämän palstan skepsismin realismia ja totuutta.

    tämä palsta tuskin on relevantti lähde johtopäätösten tekemiseen. Suomessakin skeptikot näyttävät olevan rekisteröityneitä: katso http://www.skepsis.fi/Yhdistys/MikaSkepsisOn.aspx

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

En syö sokeria kirjoitti:

"Sokeri on myrkkyä, jonka myymistä pitäisi säädellä siinä missä tupakan ja alkoholinkin, yhdysvaltalaistutkijat vaativat.
Sokerin kulutus on kolminkertaistunut maailmassa 50 vuoden aikana.
Sokerin kulutus on kolminkertaistunut maailmassa 50 vuoden aikana. (COLOURBOX/MVPHOTOS)
LINKKI

IL 1.12.11 Asiantuntija: Rasva- ja sokerivero voikin johtaa kuolleisuuden nousuun

IL 8.8.11 Makeisvero rokotti karkkien myyntiä

IL 12.8.10 Yritykset korvaisivat makeisveron sokeriverolla
OTA KANTAA

Oletko koukussa sokeriin?
O
Kyllä Ei
45% 55%
Ääniä 4733

KESKUSTELE

Oletko koukussa sokeriin?

Sokeriset ruuat ja juomat aiheuttavat muun muassa liikalihavuutta, sydänongelmia, syöpää ja maksaongelmia. Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa The Toxic Truth About Sugar (suom. myrkyllinen totuus sokerista) yhdysvaltalaistutkijat väittävät, että sokeri myötävaikuttaa vuosittain maailmanlaajuisesti 35 miljoonaan kuolemaan.

Heidän mukaansa sokeri on niin vaarallista, että sitä on kontrolloitava entistä tiukemmin verotuksen ja lainsäädännön avulla.

- Pieni määrä sokeria ei ole ongelma, mutta suuri määrä tappaa - hitaasti, he varoittelevat.

Tutkijoiden vaatimukset koskevat Yhdysvaltojen sokeriveroa ja lainsäädäntöä. Liikalihavuus on Yhdysvalloissa heidän mukaansa suurempi ongelma kuin nälänhätä koko maailmassa. Sokeri ei pelkästään lihota, vaan se myös muuttaa aineenvaihduntaa, nostaa verenpainetta, saa hormonit heittelehtimään ja vahingoittaa maksaa.

Haitat ovat samantyyppisiä kuin liialla alkoholinkäytöllä. Kuten alkoholi, sokerikin on laajalti saatavilla, myrkyllistä, helppoa liikakäyttää ja vahingoksi yhteiskunnalle.

Tutkimuksessa suositellaan, että sokerilimujen hinta tulisi kaksinkertaistaa verotuksen avulla ja myynnin ikärajaksi asettaa 17 tai 18 vuotta. Koulujen välipala-automaattien sisältöä pitäis myös säädellä tarkemmin.

Suomessa kiristettiin makeisten, virvoitusjuomien ja jäätelön verotusta vuoden 2011 alusta. Vuoden alussa valtiovarainministeriö asetti työryhmän selvittämään sokeriveron käyttöönottoa. Samalla työryhmä arvioi nykyisen makeisveron hyviä ja huonoja puolia.

IL"

P.S. ME VAIHTOEHTOILIJAT OLEMME TIENNEET TÄMÄN JO SATOJA VUOSIA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu