Konemusiikin legenda The Prodigy Helsingin Jäähalliin toukokuu

Konemusiikin legendaarinen brittiyhtye The Prodigy saapuu konsertoimaan
Suomeen toukokuussa. yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 26.
toukokuuta. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumiaan, jonka on määrä
valmistua vielä kuluvan vuoden aikana. Helsinkiin on tulossa jättimäinen
valoshow ja äänentoisto sekä livebändi, joka täydentää The Prodigyn
alkuperäiskolmikkoa. Liput maksavat 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin
Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaina 2. huhtikuuta.

The Prodigyn kokoonpanossa vaikuttavat nykyään alkuperäisjäsenet Liam
Howlett, Maxim Reality, sekä yhtyeen videoistakin tuttu tanssija Keith
Flint, joka tunnetaan maanisesta tanssityylistään ja psykoottisista
ilmeistään. Yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla
Experience-albumillaan, josta julkaistiin mm. hyvin menestynyt Outer Space
–single. Muita The Prodigyn tunnetuimpia biisejä ovat mm. No Good (Start
The Dance), Voodoo People, Poison, Firestarter, sekä brutaalilla videolla
aikoinaan shokeerannut Smack My Bitch Up.

The Prodigy on aggressiivisella breakbeatin ja rave-musiikin
yhdistelyllään kiistatta lunastanut paikkansa elektronisen musiikin historiassa. Oman tiensä kulkijana se on myös vaikuttanut muihin oman genrensä tuottajiin ja muusikoihin, ja livebändinä yhtye on edelleen oman genrensä parhaimmistoa. Yhtyeen live -kunnosta kertoo myös se, että The Prodigy nähdään tulevana kesänä mm. Download-festivaalin perjantain pääesiintyjänä

The Prodigyn kotisivut: www.theprodigy.com

Konsertin järjestäjä Facebookissa: www.facebook.com/rlconcerts
3373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

The Prodigy After Party @ The Tiger

Ilmainen sisäänpääsy keikka jatkot & VIP -lipuilla, sekä ennakkoon ostetuilla jatkolipuilla Tiketistä!

* Jatkoliput myynnissä Tiketissä perjantaina 27. huhtikuuta!

Ennakkoliput Tiketistä: 7 eur toim. kulut K-18
Liput ovelta: 10 eur, jos jäljellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Crimz kirjoitti:

Konemusiikin legendaarinen brittiyhtye The Prodigy saapuu konsertoimaan
Suomeen toukokuussa. yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 26.
toukokuuta. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumiaan, jonka on määrä
valmistua vielä kuluvan vuoden aikana. Helsinkiin on tulossa jättimäinen
valoshow ja äänentoisto sekä livebändi, joka täydentää The Prodigyn
alkuperäiskolmikkoa. Liput maksavat 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin
Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaina 2. huhtikuuta.

The Prodigyn kokoonpanossa vaikuttavat nykyään alkuperäisjäsenet Liam
Howlett, Maxim Reality, sekä yhtyeen videoistakin tuttu tanssija Keith
Flint, joka tunnetaan maanisesta tanssityylistään ja psykoottisista
ilmeistään. Yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla
Experience-albumillaan, josta julkaistiin mm. hyvin menestynyt Outer Space
–single. Muita The Prodigyn tunnetuimpia biisejä ovat mm. No Good (Start
The Dance), Voodoo People, Poison, Firestarter, sekä brutaalilla videolla
aikoinaan shokeerannut Smack My Bitch Up.

The Prodigy on aggressiivisella breakbeatin ja rave-musiikin
yhdistelyllään kiistatta lunastanut paikkansa elektronisen musiikin historiassa. Oman tiensä kulkijana se on myös vaikuttanut muihin oman genrensä tuottajiin ja muusikoihin, ja livebändinä yhtye on edelleen oman genrensä parhaimmistoa. Yhtyeen live -kunnosta kertoo myös se, että The Prodigy nähdään tulevana kesänä mm. Download-festivaalin perjantain pääesiintyjänä

The Prodigyn kotisivut: www.theprodigy.com

Konsertin järjestäjä Facebookissa: www.facebook.com/rlconcerts

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu