Alicia Appleman-Jurman: Alicia - juutalaistyttö

Alicia - juutalaistyttö, mielenkiintoinen ja jännittävä kirja, jossa on kauheita juutalaisvainojen kertomuksia. Jatkuvaa toimintaa, valppautta ja pakenemista. Leireille ja tapettavaksi vientiä, mutta kuitenkin niistä elävänä selviytymista. Selviytymistarina pahimmasta päästä. Verrattuna Anne Frankin päiväkirjaan, tämä on täynnä tapahtumaa ja toimintaa.
4922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eloonjäämistaistelua - juutalaisvainoa pahimmasta päästä.

Äänestä

Juu! Ihan oikein sie kuvvaat tuota mielenkiintoista kirjaa! Kuin elokuvaa katsoisi, tai pikemminkin, kuten sanotaan: " Kirja voittaa aina elokuvan!" - Ja tässä tapauksessa kirja kertoo reaalisista tositapahtumista umpirikollisessa ja rasistisessa Euroopassa. Oli erittäin hyvä, että tämä kirja aikoinaan käännettiin suomeksi. Uusintapainos voisi olla ajankohtainen nyt juuri, koska antisemitismi on TAAS Euroopan vitsaus ja se on otettu uudelleen käyttöön. -Olen lukenut tämän kirjan myös englanniksi ja antanut monelle tämän kirjan lahjaksi joko suomeksi ta englannikisi. Englannikielistä alkuperäisversiota saa jatkuvasti kirjakauposia!

Äänestä

Olen lukenut joskus lapsena enkä muista yksityiskohtia kirjasta. Sen muistan, että se ei ollut yhtä hyvä kuin Anne Frankin kirja. Mikä ei tietenkään ole yllättävää. Ei se silti huono ollut.

Äänestä
  • Paljon...paljon parempi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukenut. kirjoitti:

Alicia - juutalaistyttö, mielenkiintoinen ja jännittävä kirja, jossa on kauheita juutalaisvainojen kertomuksia. Jatkuvaa toimintaa, valppautta ja pakenemista. Leireille ja tapettavaksi vientiä, mutta kuitenkin niistä elävänä selviytymista. Selviytymistarina pahimmasta päästä. Verrattuna Anne Frankin päiväkirjaan, tämä on täynnä tapahtumaa ja toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu