Väärillä kasvatusmetodeillaan
ja tässä on tulos, olen yksin ja itsemurhan partaalla.
Olisi ollut parempi, kun ei olisi koskaan syntynytkään
tähän paskamaailmaan.
ja tässä on tulos, olen yksin ja itsemurhan partaalla.
Olisi ollut parempi, kun ei olisi koskaan syntynytkään
tähän paskamaailmaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Miten pilasivat?
Entä mitä ajattelit tehdä loppuelämällesi? Siis sinä. Sinähän siitä päätät, eivät vanhempasi.
Eikö vanhemmat antanu virittää mopoa, tupakoida ja käyttää alkoholia?
Itseänikään ei ole kasvatettu tähän maailmaan. Nyt aikuisena tuskaa esimerkiksi ihmisten kanssakäymisessä, kun ei olla samoilla taajuuksilla ja asioita käsitetään väärin, enkä osaa toimia oikein. Joudun opettelemaan perusasioita alusta. Ongelmana on se, että kun aikuisena tehdään jotain väärin niin sitä ei anneta samalla tavalla anteeksi kuin olisin sen lapsena tehnyt.
Minua ei kannustettu tai opastettu mihinkään elämässä. Kantapään kautta oppinut itse. Ja välillä joutunut pöllöilemään.
Mitä se tarkoittaa, kun kaikki muut ovat hiljaa, kun tuut huoneeseen. Ja jos parikyt
vuotta jo semmoista, revi siitä sitten huumoria.
Se tarkoitaa juuri sitä, sinua ei ole hyväksytty, olet ulkopuolinen.
En minäkään hyväksy muita. Ajattelen muista naisista että hyi mitä huoria. Ja miehet oksettaa.
-> ap
Sama täällä, tapahtui pahin mitä poikalapselle voi tapahtua.
Itse tajusin asian vasta aivan liian myöhään, silloin oli jo myöhäistä.
Lapsuus oli kuin taivaasta, hemmoteltiin ja paapottiin. Teini-iän alettua olkoivat ongelmat kun kiltistä tottelijasta alkoi kasvaa omilla aivoilla ajatteleva.
Yh-äitini teki kaikkensa häivyttääkseen minäni jotta tekisin ja toimisin elämässäni kuten hän halusi.
Kouluttautuisin korkealle jotta hän voisi todistella ystävilleen että " vaikka yh olenkin niin siitä huolimatta pojastani tulee lääkäri".
Toimin siis äitini egon-kohtotusvälineenä ja elämästä alkoi tulla helvettiä kun oma minäni halusi täysin toisaalle kuin minne aitini oli tavoitteensa asettanut.
Kaikesta tästä tuloksena on rikkinäinen ihminen jonka minäkuva on pirstaleina, yritetty harsia kasaan sieltä sun täältä.
Kun äitini puolelta tätä tarkastelee niin tulee miettineeksi että kannattiko se, rakastiko tällainen äiti poikaansa aidosti, vai oliko lapsi vain väline oman tärkeyden pönkittämiseksi.
Ei voi mitään mutta kun niitä aikoja ajattelee niin v..tuttaa todella paljon.
Jospa ottaisit nyt kuitenkin tuosta hyödyn itselles. Äitisi huonolle itsetunnolle ja egollle et voi kerasaan mitään. Hyvä niinkin että sinulla on kunnon ammatti ja , vaikka olist lääkäri. Saat ihan mukavasti toimeentuloa, arvostusta ja palvelet todella hyödyllisella sektorilla. Iloitse nyt siitä itsei vuoksi, että olet pärjännyt. Olist voinut lähteä aivan päinvastaiseen suuntaan ja olla jossakin vankilakierteessä ja narkkarina. Sinulla on mahollisuus rakastaa ja arvostaa itseäsi. Ja kun eheydyt ihmisenä, et ole enää riippuvainen ja vit välittää piutpaut, mitä äitisi sinusta ajattlee. Elä ihan omaa itseäsi varten. Et ole enää äisit egonjatke.
Ja kuka meistä ihmisistä onnistuu rakstamaan aidosti. Aina välittämiseemme ja rakkauteemme liittyy ehdollisuutta ja millä sen aitouden sitten mittaa. Ja mielestäni ei tarvitsekkaan. Äidinrakkus, miehen ja naisen välinen rakkus on osaltaa hormonaalsita, biologista ja sosiaalista ym.
Ei me olla Jumalia.
Äitisi rakasti ja rakastaa sinua edelleen niillä eväillä ja voimavaroilla kuin mitä hänellä on. Ja niin rasktat sinäkin läheisiäsi.
Ei meidän tarvitse jäädä menneisyyden vangeiksi.
Minä pakotin lapseni käymään koulunsa loppuun.
Hän jätti lukion kesken, ei halunnut töihin eikä opiskelemaan.
Hommasin hänet uudelleen koulunpenkille, olin todella tiukka.
Lapseni haukkui minut lähes päivittäin, haluan kuulemma päteä hänen kauttaan. Se ei pitänyt paikkaansa, näin että hänellä on lahjoja, en halunnut hänelle yhtä vaikeaa elämää kuin itselläni oli.
Nyt on korkeassa asemassa, pärjännyt todella hyvin. En kehuskele sillä tuttavilleni, kerron tämn siksi että joskus vanhemmat ovat oikeassa. Lapseni olisi nyt jossain liukuhihnalla tai vielä huonommin jos en olisi tarttunut jämäkästi hänen elämäänsä. Ei hän enää moiti minua vaan kiittää.
Tää on totta. Itse jätin joskus nuoruuden tyhmyyttä kouluni käymättä ja nyt hiukan vanhempana, vastuun keskellä koulua nyt käyn. Rankkaa on, mutta itse olen päätökseni joskus tehnyt ja nyt kai on vastuu kannettava.
Miinustella saa aivan vapaasti, mutta totta on silti joka sana. Olisipa minullakin ollut vanhemmat jotka olisi minut pakottaneet kouluun, olinhan tuolloin 16 vuotias kakara. 9 vuotta sen jälkeen on hiukan hankalampaa kaikki.. Voi kun ne nuoret ymmärtäisi..
Mulla oli eri lailla. Vanhemmat, äiti varsinkin, tahtoivat hallita elämääni kanssa, en tiedä tajusivatko tai myönsivätkö itselleen, nyt vihdoinkin äiti myönsi ja näytti normaalimmalta kuin vuosiin mun silmissä. Onneksi menin liukuhihnalle tehtaaseen, meillä on hyvä tiimi, työkaverit on ystäviä ja lunki meininki kun ei tarvi joka päivä vaivata päätään jos ei tahdo. Saa toki, ja niin teenkin, opiskelen omaehtoisesti toista vuotta vierasta kieltä ja puhuminen sujuu jo jotenkuten. ei maine, status tai harrastukset tai saavutukset ole onnistuneen elämän mittari vaan että tunteeko tyytyväisyyttä ja onnea. On toki hyvä olla tiukka lapselle mutta lapsen oman tahdon tukahduttaminen on pahinta paskaa, ei me eletä enään siinä ajassa jossa se on välttämätöntä eloonjäännin takia.
Niinpä, ihan itse tehty elämä on ihmisen parasta aikaa. Ei tarvitse olla katkera kenellekään mistään.
Itselläni jäi nuoruus täysin pois kun ainoa tapa viettää aikaa oli oppikirjojen päntääminen.
Kaverit oli kaupungilla tyttöjä jahtaamassa kun minä istuin yksin sisällä lukemassa.
Pian huomasin että ei minulla enää kavereita ollutkaan, olin yksin ja yksin kun on niin alkaa helposti v*tuttaan koko elämä.
Mitä tästä jäi käteen, elämä kuin Junnu vainion laulussa Albatrossi, kunnanvirstossa ja puna peitti nenää. Juuri näin, virassa elämässä elämätöntä elämää.
Toki vanhemmat voivat opastaa ja ohjata mutta raja menee siinä kun lapsi pakotetaan elämään ainoastaan vanhempiensa haaveisiin. Se ei enää ole opastamista elämän tiellä vaan elämän varastamista.
vanhempia mutta totuus on se, että lapset saavat itse valita ammattinsa vaikka vanhemmat olisi mitä mieltä.
Se on vaan hyvä jos vanhemmat ei ole antaneet teinin roikkua kaduilla. Toki ystäviä saa olla ja viettää aikaa heidän kanssa, mutta täytyy vahtia. Ihmiset on lapsia vielä teineinä!!! Arviointikykyä ja kokemusta ei ole tarpeeksi! Vanhempien on edelleen holhottava ja huhuiltava lapsensa perään ;D
Ei sellainen lapsi voi valita mitään jolta on minuus varastettu, sellainen ihminen on olemassa vain fyysisesti.
Oma taustani erilainen ehkä sukupolvieron takia. Kuitenkin samanlaisia ihmisiä.ns. uskovaisten vanhempien kodissa kasvaneita maassamme on tuhansia.
Suuri lapsiluku, jokaisella vain kansakoulusivistys.
Muistan äitini sanat isoveljestäni; hänen toivoisin käyvän maatalousopiston. Perheen käyttövarat kuluivat remontteihin, sähköjen hantaan, koneiden ostoon.
Siihen aikaan katsottiin, että 'kunnollinen' löytää kyllä jonkun työpaikan elääkseen. Olin katkera vanhemmilleni verratessani itseäni toisiin.
Pian koin, että alkontuotteilla sai väriä harmaaseen tehdastyöläisen elämään.
Vanhemmiten sitä oppi ajattelemaan, ettei vanhemmillani ollut itsellään sen parempia lähtökohtia aloittaa elämäänsä jossain 'huitsin nevadassa'.
Olen tässä huomannut, että siinä 15-16 vuotiaana alkaa ajattelemaan itseään ja kaikkea, että miksi näin on ja olen itse huomannut että isäpuoleni ei ole 13vuodessa välittänyt paskaakaan mitä teen. Mielestäni isäpuolen, jonka lapselle pakotetaan 3-vuotiaana niin pitäisi näyttää, että on kuin oikea isä eikä jokin random hyypiö. Itselläni ei sen takia ole kovin vahvaa suhdetta isään, äitiin, äitipuoleen tai isäpuoleen. Jäänyt vähän vähemmälle tämä. Onneksi maailmassa on muitankin ihmisiä kuin perhe. Kaikille ei aina käy niin hyvä tuuri, että pääsee rikkaseen, rakastavaan perheeseen. Joskus pitää vaan jaksaa.
Vastuu on sinun biologisilla vanhemmilla. He ovat sinut tänne päättäneet tehdä ja heidän vastuulla on sinun kasvatus ja huolenpito.
Minäkin voisin jonkun kadun tallaajan ottaa kohteekseni ja haukkua häntä yksinäisyydestäni, mutta tuskin syy on hänessä. Syyt lienee minussa itsessäni ja repaleisesta elämästäni. Miksi syytellä? En itse ainakaan koe oloani paremmaksi vaikka kuinka etsisin virheitä muista. En ole täydellinen ja elämäni on omissa käsissäni, elän sen mukaisesti
Niin,mietinkin onko ollut tarkoitus että kärsimään piti minut tänne tehdä ja nyt äiti on kuollut. Niin olen joutunut hankkimaan välillä rahaa myymällä itseäni.
Jokainen luo oman onnensa.
Tartu tilanteeseen, jätä syyllistäminen, anna heille anteeksi ja katso etennpäin!
Luo itse oma onnesi!
Ette ole menettäneet niin paljon kuin luulette. Vilkaiskaa blogiani ja aloittakaa uudelleen sen pohjalta: otjkt.wordpress.com.