Mulla on jos mitä oiretta ollut jo vuosikausia, nyttemmin pahentuen
Olen 43v nainen, BMI 26
Pahinta on väsymys ja saamattomuus, pahimmillaan ahdistus ja paniikkikohtaukset kun pitäis jotain ihan normaalia (esim jotain sosiaalista kuolemanväsyneenä) tehdä
Motivaatio ihan kohdallaan, masentunut EN koe olevani vaikka välillä hanurista olo onkin
Lisäksi alaselkä on ihan järkyn jäykkä, niska-hartiat lähes koko aika jumissa, lonkat vaivaa ja oikea olkapää välillä.
Välillä on jalkapohjat arat ihan syyttä, joskus muutaman päivän settejä että suuta kuivaa
Veren sokerin kanssa saa olla tarkkana, sokeriarvot ihan normeissa mutta helposti tulee sokeritason laskun oireita ellei syö säännöllisesti pieniä määriä
Jostain syystä nyt on alkanu tuntua että kaula olis turvoksissa vaikka ei se siltä kyllä näytä. Kurkkua saa kröhiä koko ajan ja ääni aamuisin kuin haudan takaa.
Poskipäissä silmän ympärillä jatkuva turvotus, ylävatsasta nyt ajoittain puhumattakaan, sukat tekee nilkkoihin jäljet.
Nukun semmosta 8-9 tuntia öisin, päikkärit on välillä myös ihan pakolliset, kerta kaikkiaan ei jaksa ilman
Tuntuu että nuppi ihan sumussa, yritän mutten kertakaikkiaan jaksa asioita. Ärryn, unohtelen, mielialat heittelee
Saiskohan tällä oiresetillä koelääkitystä tai edes lisätutkimuksia jossain Turun seudulla, oma TK lääkäri sanoo että arvot on viitteissä, saisko olla mielialalääkitystä ?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitkä arvosi ovat? Lisätutkimuksia ja koelääkityksenkin saatat saada hyvältä lääkäriltä, mutta niitä kannattaa etukäteen kysellä koska ovat harvassa.
Arvot oli 2011 keväällä
TSH 2.5 (0.3-4.2)
T4V 12.1 (12-22)
Ja nyt just tällä viikolla mitattuna
TSH 2.0 (0.3-4.2)
T4V 10.7 (10 - 21)
---> tämä oli eri labrassa kun viime vuoden koe, siksi eri viitearvovälit tossa toisessa arvossa, alarajoilla liikutaan joka tapauksessa
Minulla oli piilevä vajaatoiminta, kirjoitin siitä juuri tuohon toiseen ketjuun "2 kk tyroksiinia takana...".
Minullakin varma diagnoosi tuli ulkomailla asuessani ultran perusteella. Arvot olivat nippa nappa viitearvon yläpuolella. Suosittelen, että menet käymään endokrinologilla.
Sulla voi olla sellainen tilanne, että T4 ei muunnu kunnolla T3:ksi ja se aiheuttaa oireet. Koska T3 vastaa lähes kaikesta, mitä kilpirauhanen tekee ja jos sitä ei ole tarpeeksi, on oireita, vaikka T4 ja TSH miten olisivat viiterajoissa. Minulla oli juuri tämä tilanne, ja päätymistäni sen hoitoon plus muita hoitokokemuksiani voi lukea blogistani www.kilpirauhasblogi.com :)
haisematon kvht-altistus. Testaa:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/
Tästä on kyse limakalvoillasi:
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/
Sulla on vajaatoiminta. Vaadi lisää tutkimuksia.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kilpirauhanen.htm
Noilla t4-v arvoilla on vajis.
Tuo T4V on normaali !!!
Selkee vajis.