Milloin loogisuus tulee suurempaan arvoon kuin taikausko.

Ensiksi voisin sanoa en pelkästään usko "ulkopuolisten" osuutta meidän maailmaamme, mutta tiedän sen monien miljoonien muiden ihmisten kanssa olevan totta. Lapsikin on hetken skeptinen, mutta jos hänelle syötetään jokin kaava, hän syö sen uskoen, että se on kompakti. Ottakaa käteenne idea DNA ja katselkaa sitä siitä kulmasta, että mitkä prosentit lajierittelyssä tulevat ensin ja mitkä osuvat kohdilleen keskeisinä piirteinä... Intuitio ei ole pelkästään ihanne, mutta se on sivuutettu meidän elämässämme, kun meidät pakotettiin koulun penkille ja sen seurauksena ollaan tultu diagnooseihin kuten AD HD. Ihminen on ylivilkas sillä hänellä on tunne vastuusta olla aktiivinen ja intuitiivinen. Nyt ei ole kyse pelkästään AD HD:stä mutta myöskin skitsofreniasta sekä autismista. Nähkää maailma loogisesti, loogiset asiat ovat ne helpoimmat asiat ymmärtää. Ja kun fysiikassa ollaan vasta astumassa uuteen kauteen, ihmiset ymmärtävät, että iso kuva on vieläkin toissijaista... Siis miksi ei olisi mahdollista, että muissa maailmoissa on ollut elollista kehitystä kauemmin kuin meillä, tai myöskin älyllistä kehitystä ja mitä jos heidän kehityskaarensa olisi joko meitä rauhallisempi taikka huomattavasti nopeampi... Skeptikot eivät usko mihinkään ennenkuin se on todistettu ja taas toisaalta ateistit rupevat uskovaisiksi joltain pitävältäkin pohjalta. Tahdon painottaa, että mikä sivilisaatio meillä muka on jos me käytetään öljyä polttoaineena joka pilaa planeetan, siis vain esimerkkinä. Modernissa maailmassa ei ole kunnon neuvostoa, ei ole ollut sitten atlantiksen aikojen. He jotka ovat lähellä hulluutta, niin heidät myönnetään olevan neroja yleensä jälkeenpäin. Nyt tänä päivänä esim fraktaaleja on alettu tutkia aktiivisesti, joka on uskoni mukaan vallankumouksellista tieteessä. Minä itse olen ihmisystävällinen enkä usko väkivaltaan kuin äärimmäisissä olosuhteissa ja äärimmäisellä tarkoitan paranormaaleja ulottuvuuksia kolmiuloitteisuudessa, sekä järjettömiä tilanteita kuten rakkauden väärinkäyttö. Rakkaus on voittaja ja kapitalismin sekä imperialismin pyörittäjät eivät tunne eivätkä harjoita sitä. He eivät mene ystävällisiin piireihin vain viettämään aikaa, he käyttävät aikansa rikkauksiin. Joten roskikseen koko käsite taikausko ja käyttöön rajatiede. monet teoriat ovat totta vaikka niitä ei ole todistettu. On aika ihmiskunnan uudistukseen ja se muutos lähtee meistä jotka kuljemme kadulla. Näetkö usein bisnesmiehiä jaloin kadulla? Miettikää missä ikinä olette, että toimivatko asiat loogisina, edes pienikin aihe kuten komedia, mitä te pilkkaatte. Tilannekohtaista vaiko käytännöllistä?
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Logiikka... se taitaa olla vain jokin ihmisen tapa hahmottaa maailmaa.
Kun mennään aineen pienimpiin osiin, ei siellä päde logiikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

änimöl kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu