Väitän,että kaikki burnoutit on narsististen ihmisten

narsistittomille aiheuttamia,vai oletteko kuullut että yksikään narsisti olisi ikinä sairastunut burnoutiin muuten kuin valehtelemalla.
Tämä on suuri kansanterveydellinen ongelma ja tulee kalliiksi yhteiskunnalle erilaisina muina sairauksina,sydän,verisuoni,diabetes,muina mielisairauksina.
On kumma,kun tähän epäkohtaan ei osata tai haluta puuttua.
Ja luulen,että tulevaisuudessa tällaiset valtiot tulevat tuhoutumaan sisäisesti,kuten on käymässämyös suomelle.
3547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toisaalta sit me ei-narsistit saadaa lepäillä narsujen puurtaessa duunissa.

mikä onheille sopiva rangaistus? tai kyl ansaitsisivat pahemman.

Äänestä

Kyllä minulla oli ittellä oma halu vetää itseni piippuun "asumalla" työpaikalla. Mitään muuta sisältöä ei elämälläni ollut kuin työ.
40-50 vuotta sitten vientisatama antoi tähän mahdollisuuden. Tapaturmakierre oli lopulta väistämätön - työnarkomania hoiti minut 'siviiliin'.

Äänestä

Mulla on maailman ihanin työ eikä työtuntejakaan ole paljon, mutta olen puhki unettomuuden vuoksi ja huonojen aikataulujen vuoksi. Toisaalta, unettomuuden alkuperä saattaa olla lapsuudessani, jolloin öitä piti valvoa ja elää pelossa alkoholisti-isän vuoksi, ehkä hän oli myös narsisti, ainakin hän käyttäytyi tosi pahasti äitiäni kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja Hyvä niin kirjoitti:

narsistittomille aiheuttamia,vai oletteko kuullut että yksikään narsisti olisi ikinä sairastunut burnoutiin muuten kuin valehtelemalla.
Tämä on suuri kansanterveydellinen ongelma ja tulee kalliiksi yhteiskunnalle erilaisina muina sairauksina,sydän,verisuoni,diabetes,muina mielisairauksina.
On kumma,kun tähän epäkohtaan ei osata tai haluta puuttua.
Ja luulen,että tulevaisuudessa tällaiset valtiot tulevat tuhoutumaan sisäisesti,kuten on käymässämyös suomelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu