Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää!

Viimeviikon lopulla elettiin pieni ennakko keväästä. Loska jäätyi monin paikoin kynnöspelloksi, kokkareiseksi jäätiköksi, vaaralliseksi liikkua.

Etelärannikolta on tavattu jo kevätmuuttajia, kuten mm. kiuru. Niin että kyllä se siitä.

Muistan helmikuun 10 päivän tienoon 1989. Vettä satoi niin paljon, että VT-6 oli paikoin poikki talvitulvan takia.
6297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Auringossa on oltu tänäänkin, kyllä keväiseltä silti tuntuu, vaikkakin varjossa oli kylmempää. Auringon puolella jäin jututtamaan naapurin isoiskää, joka oli lapsenvahtina pikkuvilleille pojanpojilleen.

Siinä auringossa oli mukava turista maalaismiehen kanssa, on rakennusalan miehiä ja tehnyt nuorille kivan terassikeitaan, jossa istuin minäkin viime kesänä. Pojat polskivat muovialtaassaan ilkosillaan ja kuuma oli itselläkin vähistä vaatteista huolimatta.

Eipä tullut hankittua sitä ilmastointilaitetta, turhan kallis ja kuluttaa kovin sähköä, pitää mennä järvelle ens' kesänä enemmän jos sama jatkuu.

Kyllä tuo valo aktivoi jynssäämään ja putsaamaan kaikenlaista, lamppuja myöten siivoilen, ja laitoin kuvan minäosiooni huivi päässä, ja kevättunteita koko pään sisusta! Kevät keikkuen tulevi:D
Terkkuja sinulle tex.

Äänestä
Aloittaja

Sitten pitää jo 'vedenpaisumus' olla jos VT-6 on tulvan alla, mut tietenkin tarkoitin VT- 7. Pitkään jatkuneet lounas-tai länsituulet voi nostaa merenpintaa alaville teille asti.

Äänestä

Pitkälle maaliskuuta on jo edetty, pian on 20pv on kevätpäiväv tasaus sitten 25pv alkaa kesäaika. Ajan kulku on tosi nopeaa viikot kuluvat niin että hupsahtaa.
Kaakonkulmalla on yöllä satanut lunta, pitää vain uskoa uusi lumi on vanhan lumen surma.

Samanlainen sää oli Viimsissä, tiet jääkokkareisia, yöpakkasia kuten täälläkin. Suomen lahden rannoilla oli laumoittain joutsenia, olikohan tulomatka Pohjolaan jo alkamassa? Keväässä ollaan ja odotellaan kesän tuloa. Vanha kansa, Vilkunan Vuotuinen ajantieto kirjassa, kuvaa hauskojen sanontojen muodossa ajankulkua.
Muistan lapsuus ajalta, pirtin seinään oli ripustettu Almanakka jonka takakannessa oli poika taskukello kädessä tekstinä "Kun poika alkaa käydä miehestä isä ostaa hänelle Leijona kellon".

Viikon viivyin Viimsissä ikääntyneemmän porukan kanssa, varoittelin ulkona liikkuessa pitää varoa koska tiet ovat jääkokkareiset ja liukkaat, onneksi ei kukaan kaatunut. Aina sitä virkistyy kun jossakin piipahtaa, lopuksi huomaa kyllä omaan kotiin on aina hyvä tulla.

Äänestä

Minulla täällä jo joutsenia ja variksia.Keväänauruetta odottelen.Heräsin kuin prinsessaruususenunesta tähän joskin pilviseen päivään.

Äänestä
Aloittaja

Tänään mustarastas lauloi jo komeasti. Niitä on aina ollut vaan ehkä yksi urospuolinen. Sen 'muija' lienee vielä talvehtimisalueellaan.
Olen kuullut, että lauhoina talvina mustarastaat laulavat talvellakin. Tämähän on jo varhaiskevättä.

Äänestä

Meillä on ollut koko talven mustarastasuros tuossa pihalla. On niin kesy, että jalan juureen tulee odottelemaan, että laitan ruokaa hangelle. Lintulaudalle se ei mene. On siihen nyt ilmestynyt naaraspuolinenkin mustarastas, mutta ovat syömässä eri aikoina.
_____________________________________
Tässä muutama n.s. vanhankansan ennustus:

Jos helmikuussa sataa paljon lunta, niin vettä sataa heinäaikaan.

Laskiaisen lumisade tietää paljon itikoita.

Sen verran suvella sadetta, kun maaliskuussa sumua.

Pääsiäisviikon kylmyys tietää hyvää vuotta.
___________________________________

Pitäneekö enää paikkansa, kun sääolosuhteet ovat niin muuttuneet
jo tuon kasvihuoneilmiön myötä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


langto-d kirjoitti:

Viimeviikon lopulla elettiin pieni ennakko keväästä. Loska jäätyi monin paikoin kynnöspelloksi, kokkareiseksi jäätiköksi, vaaralliseksi liikkua.

Etelärannikolta on tavattu jo kevätmuuttajia, kuten mm. kiuru. Niin että kyllä se siitä.

Muistan helmikuun 10 päivän tienoon 1989. Vettä satoi niin paljon, että VT-6 oli paikoin poikki talvitulvan takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu