Miksi rotukoirilla teetätetään sekarotuisia pentuja?

Jos sinulla on laadukas, puhdasrotuinen, terve, hyväluonteinen ja rodunomainen narttukoira, niin tietenkin haluat jatkaa koirasi hyvää sukua ja valitset nartullesi uroksen, jolla on vähintään yhtä hyvät ominaisuudet. Tämähän on koko koiranjalostuksen ydin. Ilman ihmisen ohjaamaa koiranjalostusta meillä ei olisi satoja ero rotuja, joilla jokaisella on omat erityispiirteensä ja (ihmisen kannalta) järkevä käyttötarkoitus. Siispä hyvän rotukoiran omistaja haluaa jatkaa omaa rotuaan - ja saa onnistuessaan pennuista myös hyvän hinnan.

Jos taas satut omistamaan puhdasrotuisen narttukoiran, joka ei ole niin haluttua ainesta oman rotunsa jalostukseen ja SILTI teetätät sillä pennut, on motiivina joko

a) tietämättömyys ja yksinkertaisuus (kun väitetään esim. että kahden rodun yhdistelmäpentu tai täysin sekarotuinen olisi automaattisesti jotenkin terveemmpi kuin puhdasrotuinen)

b) rahanahneus (kun voi tienata myymällä sekarotuisen pennun ilman mitään takuita)

a) b)

Väitän siis, että jokainen HYVÄN rotukoiranartun omistaja teetättää nartullaan ainoastaan PUHDASROTUISIA pentuja. B-luokan rotukoiranomsitaja voi lähteä teetättämään sekarotuisia pentuja.

Itselläni on ollut yhteensä 5 erilaista paimenkoirarotujen edustajaa vuosien varrella, kaikki puhdasrotuisia narttuja. Kaikki menestyivät näyttelyissä, mutta en silti teetättänyt yhdelläkään niistä pentuja. Olen harrastanut aktiivisesti koirieni kanssa.Koirani ovat vastanneet rotunsa ominaisuuksia, ne ovat siis olleet rodunomaisia. Yksi koiristani jouduttiin lopettamaan 5-vuotiaana sairastumisen takia, mutta kyseessä ei ollut perinnöllinen sairaus. Muut koirani ovat kuolleet "vanhuuteen" ja yksi on vielä kotona. Se lähettää muuten terveisiä palstalaisille, että terveenä rotukoirana on hyvä olla hyvän emännän kanssa.
8374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jokainen ostaa oman koiransa ja tekee itse nuo päätökset. Onko parempi tehdä sekarotuisia pentuja valmiiksi sekarotisilla koirilla, joiden taustoista ei tiedetä mitään ? Menehän muualle valittamaan täältä, seropirasisti. Tuo on jokaisen oma asia.

Äänestä
  • Eikö seropit olleetkaan järjestään terveempiä kuin rotukoirat?

    Äänestä

^Eli ei ne rekisteröidyt rotukoirat siis olekaan huono asia?

Äänestä

Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä tätä rotukoirien paremmuutta. Ensinnäkin jos nyt sattuu sen ROTUnartun omistamaan, niin mistä tietää, että ko. narttu on rodunmukainen jne. Ei mitenkään muuten kuin käymällä näyttelyissä. No entä jos nuo koirien missikisat ei voisi vähempää kiinnostaa entä sitten? Totta kai koirien pennutuksessa pitää miettiä sitä ko. koirien käyttötarkoitusta. Eli jos tarkoitus on saada aikaan seurakoiria, on koiran luonne ja terveys tärkeimmät tekijät. Ei se millaisessa asennossa häntä on tai onko korvat oikein. Sitten jos tarkoitus on saada hyvä metsästyskoira, niin kahden hyvin metsällä pärjäävän koiran pennut todennäköisesti omaa ihan yhtälaiset vietit kuin ne ROTUkoiratkin.

Rotukoirien pennutus on nykyään aikamoista rahastusta. En väitä että kasvattajat siinä rikastumaan pääsee koska heidän täytyy juosta niissä kalliissa näyttelyissä ja tehdä kaiken maaiman testis ja kuvaukset. Mutta silti 1000€ koiranpennusta on ihan järkyttävä summa.

Minulle koirat ovat aina olleet perheenjäseniä ja rakkaita ystäviä, ei mitään statussymboleita, joilla koitetaan saada naapurit kateellisiksi. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja jätetään koirarasismi ihan omaan arvoonsa.

Äänestä
  • Ihminen on jalostanut sudesta omiin käyttätarkoituksiinsa sopivia koiria tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia vuosia. Aluksi jalostus ei ollut suunnitelmallista, mutta kun ihmiset oppivat, että emän ja uroksen ominaisuudet periytyvät, pääsi tietoinen valikoiva koiranjalostus käyntiin. Tuloksena ovat ne nykypäivän yli 400 eri koirarotua, jotka kansainvälinen kennelliitto on hyväksynyt.

    Kirjoitin, että omat koirani ovat olleet rodunomaisia, koska ne ovat vastanneet rotunsa ominaisuuksia. Jo nämä käsitteet näyttivät olevan ylivoimaisia tähän ketjuun kommentoineille. Otetaanpa rautalangasta: Kullakin koirarodulla on omat ominaispiirteensä, jotka käsittävät ulkomuodon LISÄKSI myös muita ominaisuuksia kuten luonteen, käsiteltävyyden, metsästysvietin jne. jne.

    Jos ihminen ostaa rodunomaisten vanhempien puhdasrotuisen rodun A pennun, hän voi olla jokseenkin varma, että kyseinen pentu myös vastaa rodun A ominaisuuksia.

    Jos taas ihminen ostaa pennun, jonka emä edustaa rotua A ja uros rotua B, kukaan ei voi ennustaa, miten pentu vastaa rotua A ja/tai rotua B.

    Mutta tämä ei ollut se katjun aloituskirjoitukseni pointti, vaan se, että vain B-luokan puhdasrotuisilla koirilla teetätetään sekarotuisdia pentuja. Säälin niitä sekarotuisia pentuja, jotka itse kärsivät ja vievät vielä geeneissään eteenpäin sairauksia ja muita huonoja ominaisuuksia. En osaa sääliä sekarotuisten koirien pennuttajia taikka pentujen ostajia, sillä he syyllistyvät tietämättömyydessään eläinrääkkäyksen tukemiseen.

    Äänestä

  • Ja minä en taas ymmärrä kuinka se, että koira on jonkun tietyn rotuinen ja sen kanssa käydään näyttelyissä sulkee pois sen mahdollisuuden että koira on rakastettu perheenjäsen. Tai se että kun harrastaa koiransa kanssa näyttelyitä, sillä automaattisesti pyritään saamaan naapurit kateellisiksi? Kadehditko sinä naapuriasi jos hänen koiransa on menestynyt näyttelyissä?
    Ettei vaan edellinen kirjoittaja itse sortunut roturasismiin kirjoituksessaan...

    Tässä maailmassa luulisi olevan paikka sekä rotukoirille että sekarotuisille. Pentutehtaille ei sen sijaan paikka tarvitse jättää.

    Äänestä

  • Mirror, mirror... kirjoitti:

    Ja minä en taas ymmärrä kuinka se, että koira on jonkun tietyn rotuinen ja sen kanssa käydään näyttelyissä sulkee pois sen mahdollisuuden että koira on rakastettu perheenjäsen. Tai se että kun harrastaa koiransa kanssa näyttelyitä, sillä automaattisesti pyritään saamaan naapurit kateellisiksi? Kadehditko sinä naapuriasi jos hänen koiransa on menestynyt näyttelyissä?
    Ettei vaan edellinen kirjoittaja itse sortunut roturasismiin kirjoituksessaan...

    Tässä maailmassa luulisi olevan paikka sekä rotukoirille että sekarotuisille. Pentutehtaille ei sen sijaan paikka tarvitse jättää.

    "Ettei vaan edellinen kirjoittaja itse sortunut roturasismiin kirjoituksessaan..."

    Edellinen lause viittasi siis kirjoittajaan "Seropit kunniaan"

    Äänestä

Minusta on päivänselvää, että koira on aina perheenjäsen. Niin meillä on aina ollut ja tulee olemaan. Ja hankin aina vain rotukoiria, koska en halua tukea sekarotuisten pentujen tehtailua ja sen kanssa käsi kädessä kulkevaa eläinrääkkäystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rotukoira ja emäntä kirjoitti:

Jos sinulla on laadukas, puhdasrotuinen, terve, hyväluonteinen ja rodunomainen narttukoira, niin tietenkin haluat jatkaa koirasi hyvää sukua ja valitset nartullesi uroksen, jolla on vähintään yhtä hyvät ominaisuudet. Tämähän on koko koiranjalostuksen ydin. Ilman ihmisen ohjaamaa koiranjalostusta meillä ei olisi satoja ero rotuja, joilla jokaisella on omat erityispiirteensä ja (ihmisen kannalta) järkevä käyttötarkoitus. Siispä hyvän rotukoiran omistaja haluaa jatkaa omaa rotuaan - ja saa onnistuessaan pennuista myös hyvän hinnan.

Jos taas satut omistamaan puhdasrotuisen narttukoiran, joka ei ole niin haluttua ainesta oman rotunsa jalostukseen ja SILTI teetätät sillä pennut, on motiivina joko

a) tietämättömyys ja yksinkertaisuus (kun väitetään esim. että kahden rodun yhdistelmäpentu tai täysin sekarotuinen olisi automaattisesti jotenkin terveemmpi kuin puhdasrotuinen)

b) rahanahneus (kun voi tienata myymällä sekarotuisen pennun ilman mitään takuita)

a) b)

Väitän siis, että jokainen HYVÄN rotukoiranartun omistaja teetättää nartullaan ainoastaan PUHDASROTUISIA pentuja. B-luokan rotukoiranomsitaja voi lähteä teetättämään sekarotuisia pentuja.

Itselläni on ollut yhteensä 5 erilaista paimenkoirarotujen edustajaa vuosien varrella, kaikki puhdasrotuisia narttuja. Kaikki menestyivät näyttelyissä, mutta en silti teetättänyt yhdelläkään niistä pentuja. Olen harrastanut aktiivisesti koirieni kanssa.Koirani ovat vastanneet rotunsa ominaisuuksia, ne ovat siis olleet rodunomaisia. Yksi koiristani jouduttiin lopettamaan 5-vuotiaana sairastumisen takia, mutta kyseessä ei ollut perinnöllinen sairaus. Muut koirani ovat kuolleet "vanhuuteen" ja yksi on vielä kotona. Se lähettää muuten terveisiä palstalaisille, että terveenä rotukoirana on hyvä olla hyvän emännän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu