Kiusalliset hiljaiset hetket kaverin kanssa

Olemme tunteneet kaverini kanssa jo 3 vuotta koulun kautta (ei koskaan kuitenkaan vietetty paljon aikaa kahdestaan vaan aina porukassa). Koska kuulumme samaan kaveriporukkaan niin väistämättä olemme yrittäneet ystävystyä ja viettäneet jonkin verran aikaa kahdestaan.

Ongelma on, että kahdestaan ollessa emme keksi oikein mitään puhuttavaa! Tulen jopa paremmin juttuun hänen puolituntemattoman poikaystävänsä kanssa kuin hänen. Jotain koulujuttuja joo, mutta muuten meillä ei koskaan ole mitään sanottavaa toisillemme. Vähän kiusallinen tilanne... Nyt olen luvannut antaa hänelle autokyydin, ja edessä varmaan pitkä parituntinen... Eihän siinä muuten mitään, mukava tyyppi, mutta sehän niistä kiusallisista hetkistä tekeekin kiusallisen kun haluaisi kovasti olla läheisempikin kaveri.
32191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla on vähän sama tilanne. Olen tuntenut kolme vuotta parhaan ystäväni luokalta kaksi tyttöä. Hengaamme samassa porukassa lähes aina ja kaikki viihdymme toistemme seurassa. Juttelen myös näiden kahden tytön kanssa ja meillä on hauskaa. Sitten.. esimerkiksi koulussa istun jommankumman tytön kanssa kaksin aulassa. Tilanne on ahdistava, kumpikin juttelee väkinäisesti 'mitä kuuluu?' 'mitäs tunteja sulla on tänään?' varmasti molemmat huomataan, että tilanne on hieman epämiellyttävä molemmille. Mikä siinä on kun kahdestaan ei toimi, mutta porukassa on todella kivaa?

Äänestä

Ööööm?...

Äänestä

kuulostaa ihanalta 🥰 oispa noin, rakkaus kun ei paljo sanoja tarvitse, riittää kun on jku ihana läheinen ystävä jonka viereen voi nukahtaa pitkän työpäivän päätteeksi. 😇

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sdöfklsödgösdkfdgsdf kirjoitti:

Olemme tunteneet kaverini kanssa jo 3 vuotta koulun kautta (ei koskaan kuitenkaan vietetty paljon aikaa kahdestaan vaan aina porukassa). Koska kuulumme samaan kaveriporukkaan niin väistämättä olemme yrittäneet ystävystyä ja viettäneet jonkin verran aikaa kahdestaan.

Ongelma on, että kahdestaan ollessa emme keksi oikein mitään puhuttavaa! Tulen jopa paremmin juttuun hänen puolituntemattoman poikaystävänsä kanssa kuin hänen. Jotain koulujuttuja joo, mutta muuten meillä ei koskaan ole mitään sanottavaa toisillemme. Vähän kiusallinen tilanne... Nyt olen luvannut antaa hänelle autokyydin, ja edessä varmaan pitkä parituntinen... Eihän siinä muuten mitään, mukava tyyppi, mutta sehän niistä kiusallisista hetkistä tekeekin kiusallisen kun haluaisi kovasti olla läheisempikin kaveri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu