Miksi presidentinvaaleista ei saa Lapua-sivulla keskustella?

"Poistaminen tehdään aina Suomi24:n sääntöjen perusteella", kirjoitatte. Kysyn siis, mitä sääntöjä rikkoo asialliset keskustelut presidentinvaaleista Lapua-sivulla? Sieltä on poistettu useita asiaan liittyviä ketjuja.

Presidentinvaaleista keskustelu kuuluu itsestäänselvyytenä jokaisen paikkakunnan keskustelupalstoille varsinkin nyt, kun huomattava osa kansasta saattaa jättää demokratiaa ylläpitävän äänestysoikeutensa käyttämättä.

Osoittaa käsittämätöntä mielivaltaa poistaa ketään herjaamattomia ketjuja. Ylläpito on hyvä ja vastaa. Eikä sitten kannata vastata, että menkää politiikka-sivulle keskustelemaan. Me haluamme, että meillä on siihen mahdollisuus oman paikkakunnan nimikkosivulla, kun meille kerran sellaisen on Suomi24:n suuressa hyvyydessään antanut.
8438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Perustuu siihen, että foorumi on pikkuHitlereiden temmellyskenttä. Toimivat ihan kuin silloin ennen eli eriävät mielipiteet eliminoidaan.

Koko homma perustuu ilmiantomentaliteettiin. Sen mukaan poistellaan. Ei ylläpito tutki mitään. Jos on esitetty poistettavaksi, se poistetaan. Sillä siisti. Eli ylläpito on se teloituskomppania.

Olen kokeillut tuota "Ilmoita asiaton viesti" -laatikkoa. Kerran lähetin tyhjänä - toimi. Toisella kertaa laitoin tekstin "hyvää tekstiä, älkää ainakaan poistako" - ja poistui. Kerran laitoin hyvin rehellisen syyn "minä en pitänyt tästä" ja sekin viesti poistui. Niin se giljotiini toimii.

Hommaan saadaan järkevyyttä vasta sitten, kun sekä kirjoittaminen että poistoehdotuksen tekeminen onnistuvat vain ja ainoastaan rekisteröityneiltä. Anonyymeinä vallitsee anarkia.

Äänestä

Siellä on näköjään robotti ylläpidon käsikassarana? Mitä virkaa on siis säännöilä ja tällä oikeudenmukaisuuteen pyrkivällä kaunolauseella?

"Poistaminen tehdään aina Suomi24:n sääntöjen perusteella."

Hah!

Äänestä

Hei käyttäjät,

Poistamiset todella tehdään Suomi24:n sääntöjen perusteella. :)

Toki inhimillisistä virheistä johtuen poistettujen viestien joukossa on välillä täysin asiallisia viestejä. Kun työtä tekevät nimenomaan ihmiset, eivätkä robotit, niin kyse on usein myös tulkinnasta.

Presidenttikeskustelu on toki sallittua paikkakuntapalstoilla, jatkakaa sitä toki. Mikäli viestejänne poistetaan asiattomasti, kannattaa reklamoida oheisella kaavakkeella asiakaspalveluun http://www.suomi24.fi/palaute/lomake.

Toivottavasti saitte vastauksia mietteisiinne.

Terveisin,
Elina
Suomi24

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, vaikka ei se kyllä paljon lohduta! Lapua-sivulla poistoja tapahtuu jopa muutaman minuutin sisällä siitä, kun alotusviesti on sinne laitettu. Mikään tässä maailmassa tuskin on nopeampaa. Ja kaukana viesteistä on ollut Suomi24:n sääntörikkomukset, jolla selityksenne mukaan poistot oikeutetaan. Lapualla mielipiteen vapaus on vain joillakin. Surullista ja suututtavaa.

    Äänestä

  • Hei Elina!

    Etteikö muka robottia? Miten selität eilen tapahtuneen: tein poistoilmoituksen mauttomasta viestistä, joka selvästi oli tarkoitettu halventamaan toista presidenttiehdokkaista. No, mitäpä tapahtui? Viesti poistui siinä silmänräpäyksessä -

    MINUN klikkauksellani!!!

    Äänestä

  • näin toimii Suomi24 kirjoitti:

    Hei Elina!

    Etteikö muka robottia? Miten selität eilen tapahtuneen: tein poistoilmoituksen mauttomasta viestistä, joka selvästi oli tarkoitettu halventamaan toista presidenttiehdokkaista. No, mitäpä tapahtui? Viesti poistui siinä silmänräpäyksessä -

    MINUN klikkauksellani!!!

    Kyllä näin on, tekoäly poistaa kiellettyjä sanoja sisältävät viestit. Korvaa o nollalla, e kolmosella jne. niin ei lähde ainakaan heti.
    Tämä kiellettyjen sanojen lista kasvaa ja kasvaa...

    Äänestä

Ylläpito hei,

Lapua-sivulla vallitsee mielipideterrori. On turha puhua mistään säännöistä, koska poisto tapahtuu AINA, kun joku vain tekee ilmoituksen. Mitä virkaa teillä siellä oikein on, kun sama peli jatkuu ja jatkuu?

Äänestä

Lapuan sivulla vallitsee kommunistinen diktatuuri. Joku poistattaa viestit jotka eivät sovi hänen vasemmistolaiseen venäjämieliseen aatemaailmaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyn vaan. kirjoitti:

"Poistaminen tehdään aina Suomi24:n sääntöjen perusteella", kirjoitatte. Kysyn siis, mitä sääntöjä rikkoo asialliset keskustelut presidentinvaaleista Lapua-sivulla? Sieltä on poistettu useita asiaan liittyviä ketjuja.

Presidentinvaaleista keskustelu kuuluu itsestäänselvyytenä jokaisen paikkakunnan keskustelupalstoille varsinkin nyt, kun huomattava osa kansasta saattaa jättää demokratiaa ylläpitävän äänestysoikeutensa käyttämättä.

Osoittaa käsittämätöntä mielivaltaa poistaa ketään herjaamattomia ketjuja. Ylläpito on hyvä ja vastaa. Eikä sitten kannata vastata, että menkää politiikka-sivulle keskustelemaan. Me haluamme, että meillä on siihen mahdollisuus oman paikkakunnan nimikkosivulla, kun meille kerran sellaisen on Suomi24:n suuressa hyvyydessään antanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu