Avoin kysymys

Kumpi on terveydelle vaarallisempaa. Geenimuunneltu ravinto vai tavallinen.
Geenimuunnellusta ruoasta on tullut sen vastustajille kirosana. On paljon ihmisiä jotka periaatteessa vastustavat kaikkea geenimuunneltua ravintoa...Ei ikinä , asenne on monen kohdalla jo uskonto. Itse söisin mielelläni ennen Geenimuunneltua ruokaa kuin tavallista kaupoista ostettua. Kuulostaako hullulta. Varmaan joistakin.
Miksi pidän Geenimuunnellusta ravinnosta.
Vastaus on yksinkertainen. En haluaisi kuolla syöpään jonka todennäköisesti saa kun ostaa tavallisesta ruokakaupasta ruokaa . Esim hedelmät. Hedelmien kasvatuksessa varsinkin lämpimissä maissa kuten Egypti , siellä käytetään yleisesti kovia myrkkyjä torjumaan hedelmistä tuholaisia. Maahan ruiskutetaan surutta kaikkea mahdollista myrkkyjä rikkaruohojen kitkemiseksi. Jne. Lisäksi esimerkiksi Egypti ei kuulu EU hun. Egyptissä kasvatetaan monenlaisia hedelmiä joita tuodaan maahamme. Nuo tuholaismyrkyt on sellaisia ETTÄ NE IHAN OIKEASTI AIHEUTTAVAT SYÖPIÄ. On jotenkin sairasta ajatellakin että meille voidaan tuoda ruokaaineita joihin on ruiskutettu mitä ihmeellisimpiä syöpää aiheuttaviä myrkkyjä. Lisäksi maat joista ne tuodaan eivät kuulu EU nlainsäädäntöön eikä kyseisissä maissa valvota myrkkyjen käyttöä. Kuka Geenimanipuloidun kasvatuksen vastustaja voi kertoa aiheuttaako geeniruoka syöpää. Geenimanipoidulla ruoalla estetään myrkkyjen käyttö. Kasvit voidaan jalostaa siten että ne kestävät kasvuajan ja säilydät pitkään tuoreena. Olisinkin mielenkiinnolla halunnut tietää miksi jotku niin kovasti tykkäävät tästä tavallisesta myrkkyjä sisältävästä ruoasta.
1208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Totta, mutta pitää huomioida, että kasveille voidaan myös siirtää geenejä, joiden avulla ne kestävät suurempia toirjuntaaine pitoisuuksia. Näin aineita voidaan käyttää enemmän. GM-ruoka on hyvä juttu, jos muuntelua käytetään kemikaalien vähentämiseen, ekosysteemille mahdollisesti koituvat haitat huomioidaan kehityksessä ja geenien patentointi kielletään, jolloin suuryritykset eivät pääse riistämään köyhiä viljelijöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Geenimanipuloitu ok. kirjoitti:

Kumpi on terveydelle vaarallisempaa. Geenimuunneltu ravinto vai tavallinen.
Geenimuunnellusta ruoasta on tullut sen vastustajille kirosana. On paljon ihmisiä jotka periaatteessa vastustavat kaikkea geenimuunneltua ravintoa...Ei ikinä , asenne on monen kohdalla jo uskonto. Itse söisin mielelläni ennen Geenimuunneltua ruokaa kuin tavallista kaupoista ostettua. Kuulostaako hullulta. Varmaan joistakin.
Miksi pidän Geenimuunnellusta ravinnosta.
Vastaus on yksinkertainen. En haluaisi kuolla syöpään jonka todennäköisesti saa kun ostaa tavallisesta ruokakaupasta ruokaa . Esim hedelmät. Hedelmien kasvatuksessa varsinkin lämpimissä maissa kuten Egypti , siellä käytetään yleisesti kovia myrkkyjä torjumaan hedelmistä tuholaisia. Maahan ruiskutetaan surutta kaikkea mahdollista myrkkyjä rikkaruohojen kitkemiseksi. Jne. Lisäksi esimerkiksi Egypti ei kuulu EU hun. Egyptissä kasvatetaan monenlaisia hedelmiä joita tuodaan maahamme. Nuo tuholaismyrkyt on sellaisia ETTÄ NE IHAN OIKEASTI AIHEUTTAVAT SYÖPIÄ. On jotenkin sairasta ajatellakin että meille voidaan tuoda ruokaaineita joihin on ruiskutettu mitä ihmeellisimpiä syöpää aiheuttaviä myrkkyjä. Lisäksi maat joista ne tuodaan eivät kuulu EU nlainsäädäntöön eikä kyseisissä maissa valvota myrkkyjen käyttöä. Kuka Geenimanipuloidun kasvatuksen vastustaja voi kertoa aiheuttaako geeniruoka syöpää. Geenimanipoidulla ruoalla estetään myrkkyjen käyttö. Kasvit voidaan jalostaa siten että ne kestävät kasvuajan ja säilydät pitkään tuoreena. Olisinkin mielenkiinnolla halunnut tietää miksi jotku niin kovasti tykkäävät tästä tavallisesta myrkkyjä sisältävästä ruoasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu