Pahasti pinttyneeseen sähkölieteen puhdistusniksejä.

Liesi on palvellut jo 20v. Uunin seinien sisäpinnoissa olisi putsauksen paikka. Kaupan nestemäiset puhdistusaineet eivät pinttyneitä tahroja poista. Mikä neuvoksi?
12511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kodinkoneliikkeissä nyt ale! Osta uusi -> säästät myös sähköä!

Äänestä

Uuteen uuniin ei todellakaan ole varaa ilman lotterivoittoa, sellaista yli uunin hinnan. Käytän uunia vain harvoin. On puuhella.
Tänään kokeilin sappisaippualla uunin lasiluukun putsausta. Likaa alkoi lähteä, mut ei ollut aikaa jatkaa.

Äänestä

Dr. Beckmannin uunin ja grillin puhdistusgeeliä, sillä lähtee kun annat vaikuttaa vuorokauden verran.

Äänestä

Kiitos vinkistä. Pitääkin kokeilla dr Becmannin puhdistusgeeliä. Aina ei tule luettua valmistajia suosittelemia käyttöohjeita.

Äänestä

Viimein muistin ostaa Robbarista tätä dr. Beckmannin uuninpuhdistusvaahtoa. Olisi pitänyt laittaa hengityssuojain. Henkäisin vahingossa sitä myrkkysumua.

Mutta puhdistustuloshan oli erinomainen. En ikinä olisi uskonut, miten puhtaaksi sillä pinttyneenkin lian uunista oikeasti saa.

Kiitos nimim. kokeiltu on. Aine ehti vaikuttaa kolmisen tuntia, ennen uunin putsausta. Kukaan minulle ei ole ennen noin hyvää vinkkiä antanut ilman nettiä.

Äänestä

No jos ihan rehellisiä ollaan, niin siivousalan ammattilainen sen uunin kyllä sitten hyvän tovin uurastettuaan puhdisti.
Itsekin ihmetteli hyvää tulosta. Kun tiesin tämän puhdistajahenkilön tulosta, ennakoin suihkuttamalla hyvissä ajoissa uunin dr B tuotteella.

Äänestä

Ja jos oikein rehellisiä ollaan,niin eihän minulla ole uuniakaan...voi herran jestas,miten minä nyt näin hajamielinen....

Äänestä
  • Naurua ;))

    Äänestä

Kyllä tää sähköliesi minulla tosiaan on. Sen pienimmällä levyllä keitin 4 perunaa pikkukasarissa. Ensin vähän aikaa 6-vaihteella, sitten ykköselle.

Äänestä
  • "Ensin vähän aikaa 6-vaihteella, sitten ykköselle."

    Ottiko ylikierroksia, huusiko kone?

    Äänestä

No ei nää upolaiset sähköliedet niin kovaa huuda. Uuni kyllä saattaa hurista. A mattilainen putsasi sen niin, että uudeksi luulisi.

Äänestä

Ruokasooda on aika hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esteettinen haitta kirjoitti:

Liesi on palvellut jo 20v. Uunin seinien sisäpinnoissa olisi putsauksen paikka. Kaupan nestemäiset puhdistusaineet eivät pinttyneitä tahroja poista. Mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu