Minun on ollut mahdoton koko elämäni ajan syödä Silakka pihvejä, hernekeittoa voin syödä ilman oireita, toisinaan. Vahvin reaktio on silakka pihveistä. Ne maistuvat mielestäni erittäin hyviltä, ja mieluusti niitä söisinkin, mutta kun olen niitä syönyt kestää 15 - 30 min niin yllättäen oksennan moneen kertaan, usein ilman varoitusta. Samalla hetkellä ja joskus hieman ennen oksennusta minua alkaa heikottamaan. Olen silloin tällöin koittanut syödä silakkapihvejä (viimeksi armeijassa) ja samoin lopputuloksin. Hernekeittoa pystyn yleensä syömään, mutta etenkin halvoissa tölkkihernekeitoissa on vaarana että oksennan. Toisinaan oksennan myös kalapuikoista. Onko kenelläkään vastaavia oireita? En ole koskaan kuullut että kenelläkään olisi, mutta vanhempani osasivat kertoa että mummuni kärsi samoista oireista, etenkin kalan kohdalla (hänkään ei voinut syödä silakka pihvejä.) Voiko tässä olla kyseessä vaikka jokin erilaisten rasvojen vääränlainen yhdistyminen (meillä kun on tapana paistaa silakkapihvit runsaassa voissa.) Voin kuitenkin sillejä ja silakkaa syödä esimerkiksi kylmänä ja suolattuna leivän välissä.
Oksentelua ja heikotusta silakkapihveistä ja hernekeitosta.
ElämäniHämillään.
0421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.