Uffizi galleria -onko kovat jonot kesäkuun alussa?

Pitäisikö varata liput etukäteen netistä? kuinka pitkät jonot arkena ilman ennakkolippua?
2602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jonot voivat olla lähes millaisia tahansa.
Jos on yhdenkin yön Firenzessä, silloin kannattaa ehdottomasti käydä edellisenä päivänä Uffizin lipputoimistossa varaamassa seuraavaksi päiväksi itselleen liput ja ajan.
Suurin osa Firenzen turisteista kun ei ole kaupungissa yötä, ja jonottaa siksi sinne Uffiziin tunteja.
Itse saimme Firenzen kaupungin oppaalta tuollaisen ohjeen ja seuraavana aamuna sai kävellä jonon ohi suoraan sisälle heti aamulla!
Eli emme varanneet lippuja vielä Suomesta tai aikaisemmin netistä, vasta edellisenä päivänä paikanpäältä. Mutta toki noinkin kannattaa.
Uffizi on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, aivan ainutlaatuinen koko maailmassa! Mutta valtava taideaarteiden määrä tekee sen, että ei kannata edes yrittää käydä kaikkea läpi, vaan keskittyy eniten itseään kiinnosviin osiin!
Koko kaupunki on silti niin täynnä taideaarteita, että minkään paikan tuntien jonottamiseen ei kannata aikaa tuhlata!

Äänestä

maksaako edellispäivänä paikanpäällä tehty lippuvaraus extraa - Uffizin nettisivuilla otetaan korkea lisämaksu lippujen etukäteisvarauksesta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeksi 80-luvulla kirjoitti:

Pitäisikö varata liput etukäteen netistä? kuinka pitkät jonot arkena ilman ennakkolippua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu