Köyhyys, kurjuus ja nälkä maailmassa

helppohan meidän on täällä rehvastella, ja vittuilla niille jotka tulevat paskoista olosuhteista. Heillä ei ole edes vanhempia, kuolleet, tai hylänneet lapsensa. Ei ruokaa, ei työtä, elävät joka päiväisessa kurjuudessa, nälässä ja hädässä. Sitten muka näistä oloista pitäisi yhtä äkkiä tulla niin hyvä ihminen. Miettikääpä itsenne oloihin, jotka ovat karmeat, eikä ollenkaan vanhempien rakkautta. Pienet lapset kuolevat nälkään, sairauksiin, niin myös vanhatkin ihmiset. Diktaattori valtainen maa, jossa sotilasjoukot tappavat miten haluaa porukkaa.

Vettä ei saa juuri mistään, ruoka on tiukalla, rahaa ei ole, ei koulutusta, ei työtä, ei mitään. Siis tämmösissä oloissa elää aika suuri osa maapallon väestöstä. Meillä höösätään rikollisetkin, juopporetkut, valittajat ja sitä rataa.Afrikka, lähi-itä ja moni aasian maa on köyhiä kurjia maita. Minusta pitäis YMMÄRTÄÄ tätä tilannetta.
9230
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet varmaankin tietoinen että nämä onnettomat ihmiset joista kerroit elävät sellaisessa vasemmistolaisessa ihmeitä ja autuaaksi tekevässä sosialistisessa unelmavaltioissa. Vaikka heillä onkin mielestäsi kurjaa ovat he siinä onnettomassa kurjuudessaan onnellisia. He elävät ihanneyhteiskunnassa. Jos et usko niin kysy mamme sosialistisilta henkilöiltä. He voivat vakuuttaa sinulle että sen onnellisimpia ihmisiä saa hakemalla hakea. He ovat vapaita.

Äänestä
  • Meillä Suomalaisilla onkin suuri vastuu nimenomaan siitä asiasta ettemme anna vapaissa vaaleissa ääntämme sellaisille ehdokkaille joiden omat puolueet ovat pääasiassa syyllisiä maailman köyhien valtioiden kurjuuteen. Kaikkein köyhimmät ja kurjimmat olot maailmassa ovatkin juuri niissä valtioissa joita johtavat sosialistiset puolueet.

    Äänestä

  • Niin, tiedotusvälineissä ei kerrota sitä tosiseikkaa että klo 23:00 jälkeen kerjäläiset asuttavat Manhattanin pilvenpiirtäjien porttikongit. The Land of Liberty. Ei muuta kuin elämysmatkalle toverit kapitalistit.

    Äänestä

  • Vasemmistolaisissa? Älä viitsi vitsailla. Koko maailma on oikeistolainen ja kapitalistinen. Suomessa on toteutettu varovasti sosialistista politiikkaa, kuten Ruotsissakin.

    Äänestä

  • jussirama kirjoitti:

    Vasemmistolaisissa? Älä viitsi vitsailla. Koko maailma on oikeistolainen ja kapitalistinen. Suomessa on toteutettu varovasti sosialistista politiikkaa, kuten Ruotsissakin.

    netissä tuntuu tosiaan olevan paljon trolleja ja sellaisia, jotka eivät tajua politiikasta juuri mitään, heillä ei käsityskyky riitä oikeiston ja vasemmiston toiminnan hahmottamiseenkaan, he kuitenkin saavat äänestää ja ehkä ratkaisevatkin vaaleja ymmärtämättä ollenkaan, mitä ovat äänestelleet. Tämä ymmärrysrajoittuneisuus on tutkitusti ollut oikeistoa äänestävien ongelma.

    "Yhdysvalloissa on jo puoli vuosisataa tutkittu haastattelututkimuksin kansalaisten yhteiskunnallisia tietoja ja havaittu. Vain noin kymmenes ihmisistä on hyvin perillä asioista ja merkittävä osa täysin pihalla. Tutkimuksia on nyt tehty myös Suomessa ja Ruotsissa. Tulokset ovat samansuuntaisia, joskin täällä pohjolassa ollaan yhteiskunnan peruskysymyksistä sentään vähän paremmin jyvällä. Kun päähallituspuolue ratkeaa hyvin pienellä marginaalilla, ratkaisevassa asemassa ovat äänestäjät, joilla ei ole hajuakaan siitä, ovatko esimerkiksi demarit hallitus- vai oppositiopuolue.

    Erityisen tumpeloita tuntuvat olevan republikaanien kannattajat – tai siis merkittävä osa heistä. Jos kysyy heidän mielipiteitään yhteiskunnallisista arvokysymyksistä, he profiloituvat selvästi demokraateiksi, mutta äänestävät silti mielikuvasyistä tiukasti republikaaneja. "

    http://www.soininvaara.fi/2010/12/12/suuri-kaalihuijaus/

    "Yleensä tietämättömyys hyödyttää Yhdysvalloissa republikaaneja, joiden äänestäjistä huomattava osa on asiakysymyksistä kysyttäessä enemmän demokraattien ajaman politiikan kannalla.
    600 000 suomalaista
    pihalla politiikasta

    Pohjoismaissa ei eletä yhtä syvässä tietämättömyydessä. Kun Yhdysvalloissa on laskettu, että suurin piirtein kolmannes kansasta ei ymmärrä politiikasta käytännössä mitään, Suomessa päädytään vastaavin laskelmin 14 prosenttiin. Sekin on iso joukko: 600 000 äänioikeutettua yli 18-vuotiasta kansalaista.

    – Yleiskuva on synkempi kuin yleensä annetaan julkisessa keskustelussa ymmärtää

    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2424700/tietamattomyys-heikentaa-demokratiaa"

    Äänestä

  • Oikeassa olet kirjoitti:

    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2424700/tietamattomyys-heikentaa-demokratiaa

    Äänestä

ninnpitäisiiin

Äänestä

Olen jo luovuttanut.

Äänestä

Elämme maapalloistuvassa maailmassa. Puhdas vesi ja ilma on pidettävä yhteiskunnan omistuksessa. Tämä on ,myös porvarien etu.

Esimerkiksi Afrikan pohjoisosissa on liikaa uhmisiä neliökilometriä kohti. Yksi syy on on, että naisia o n käytetty synnytysautomaatteina, Heille pitäisi jakaa kehitysaspuna kondoomeita sekä' perhesuunnittelua. Virkamiehiä on koulutettava.
Ihmisiä ei saa siirtää elinympätristöstä toisaalle.

Koraanimaat saavaat mistaa omaa lääkettään. Heitä ei saa siirtää länsimaishin.

koraanin tulkinta on ollut virheellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yuuju kirjoitti:

helppohan meidän on täällä rehvastella, ja vittuilla niille jotka tulevat paskoista olosuhteista. Heillä ei ole edes vanhempia, kuolleet, tai hylänneet lapsensa. Ei ruokaa, ei työtä, elävät joka päiväisessa kurjuudessa, nälässä ja hädässä. Sitten muka näistä oloista pitäisi yhtä äkkiä tulla niin hyvä ihminen. Miettikääpä itsenne oloihin, jotka ovat karmeat, eikä ollenkaan vanhempien rakkautta. Pienet lapset kuolevat nälkään, sairauksiin, niin myös vanhatkin ihmiset. Diktaattori valtainen maa, jossa sotilasjoukot tappavat miten haluaa porukkaa.

Vettä ei saa juuri mistään, ruoka on tiukalla, rahaa ei ole, ei koulutusta, ei työtä, ei mitään. Siis tämmösissä oloissa elää aika suuri osa maapallon väestöstä. Meillä höösätään rikollisetkin, juopporetkut, valittajat ja sitä rataa.Afrikka, lähi-itä ja moni aasian maa on köyhiä kurjia maita. Minusta pitäis YMMÄRTÄÄ tätä tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu