Heinix Nasal

Onko joku muu kokeillut tätä uutta tuotetta nenän allergiaoireisiin? Itsellä ainoa oire on nenän turvonneet limakalvot ilmeisesti pölypunkkien aiheuttamasta ympärivuotisesta allergiasta johtuen. Lisäksi nenän väliseinä vinossa ja ilmeisesti isot kuorikot, ja jonotankin tällä hetkellä leikkaukseen. Nenä on ollut aivan älyttömän tukossa johtuen anatomiasta ja limakalvojen turvotuksesta. Jatkuva paineentunne nenässä ja otsassa ja päänsärkyjä.

Olen kokeillut ensin lievempiä sitten vahvempia kortisonilääkkeitä (reseptilääkkeitä suihkeina ja vahvoina nenätippoina) ja anti-histamiineja. Histamiinitabletit auttoi jonkun verran, mutta niillä (Duact, Aeronaze) oli ikäviä sivuvaikutuksia, mm. sekava olotila). Kortisonista ei ollut mitään apua, mutta sivuvaikutuksena tuli lihasheikkous. Reseptivapaat antihistamiinisuihkeet olivat täysin tehottomia.

Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa uutta tuotetta, Heinix Nasalia, jonka vaikutus perustuu lipideihin, jotka tarttuvat (?) nenän limakalvolle muodostaen siihen kalvon, jotka estävät allergeenien pääsyn limakalvolle. Näin limakalvo ei reagoi allergeeneihin ja tulehdus vähenee/lakkaa. Tässä jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen tuntuu, että oireet väheni selvästi. Tosin en tiedä vielä, onko vaikutus lyhyt- vai pitkäaikainen, kun ensimmäistä päivää on kokeilussa, mutta olisi todella helpottavaa löytää lievitystä limakalvon turvotukseen, kun leikkaukseen on vielä monta kuukautta aikaa. Mikä parasta, tässä tuotteessa ei ole mitään sivuvaikutuksia.

Muilla kokemusta?
61039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi Siru,

mielenkiintoista että oireesi tsmäävät tismalleen omiini. Omat kuorikot grillattu jo ja helpotti tukkoisuuteen mutta limakalvot edelleen turpoavat ja aiheuttavat särkyä. Ostin eilen Heinixia ja ensireaktio on positiivinen joten olisi mielenkiintoista kuulla, miten tehosi sinulla?

Äänestä

Toimii suosittelen.

Äänestä

kyllä heinix toimii ja jos unettomuutta, auttaa siihenkin.

Äänestä

voiko heinixiä liuottaa veteen, 10 mg, tarkota sitä että jos sen mursskaa veteen ja sekoittaa ja juo veden ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Siru......... kirjoitti:

Onko joku muu kokeillut tätä uutta tuotetta nenän allergiaoireisiin? Itsellä ainoa oire on nenän turvonneet limakalvot ilmeisesti pölypunkkien aiheuttamasta ympärivuotisesta allergiasta johtuen. Lisäksi nenän väliseinä vinossa ja ilmeisesti isot kuorikot, ja jonotankin tällä hetkellä leikkaukseen. Nenä on ollut aivan älyttömän tukossa johtuen anatomiasta ja limakalvojen turvotuksesta. Jatkuva paineentunne nenässä ja otsassa ja päänsärkyjä.

Olen kokeillut ensin lievempiä sitten vahvempia kortisonilääkkeitä (reseptilääkkeitä suihkeina ja vahvoina nenätippoina) ja anti-histamiineja. Histamiinitabletit auttoi jonkun verran, mutta niillä (Duact, Aeronaze) oli ikäviä sivuvaikutuksia, mm. sekava olotila). Kortisonista ei ollut mitään apua, mutta sivuvaikutuksena tuli lihasheikkous. Reseptivapaat antihistamiinisuihkeet olivat täysin tehottomia.

Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa uutta tuotetta, Heinix Nasalia, jonka vaikutus perustuu lipideihin, jotka tarttuvat (?) nenän limakalvolle muodostaen siihen kalvon, jotka estävät allergeenien pääsyn limakalvolle. Näin limakalvo ei reagoi allergeeneihin ja tulehdus vähenee/lakkaa. Tässä jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen tuntuu, että oireet väheni selvästi. Tosin en tiedä vielä, onko vaikutus lyhyt- vai pitkäaikainen, kun ensimmäistä päivää on kokeilussa, mutta olisi todella helpottavaa löytää lievitystä limakalvon turvotukseen, kun leikkaukseen on vielä monta kuukautta aikaa. Mikä parasta, tässä tuotteessa ei ole mitään sivuvaikutuksia.

Muilla kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu