Kun on tehty selvityksia liikenneasemien vaikutuksista paikalliseen liiketoimintaan on todettu liikenneasemien kuihduttavan paikallisen liiketoiminnan.
Loistava jatko Joroisten elinkeinotoiminnalle, ei taida edes veroja kuntaan maksaa.
Joroisissa tosin on paikallinen huoltoasema jonka palveluvalikoima on uuteen verrattuna ylivoimainen. Paikallisille. Oikeaa ruokaahan ei taida joroisissa kukaan tarjotakaan.
Mutta ohikulkijat jättävät roponsa tienvarteen. Tosin ei ole uuden vitosen jälkeen tainnut "Pariisi" kiinnostaa ensimmäistäkään matkaajaa.
Itse olen ollut etelän matkoillani ahkera piristeen asiakas, nyt on etsittävä uusi, Baari Piriste on kuollut, tapettu. Oli kuin olisi ulkomailla käynyt.
Yleisesti liikenneasemilla tarjottava ruoka ei kyllä ole gourmeeta, mutta hinnat ovat. Onneksi luopuivat siitä jalonkaupan kahvista ja tarjoavat suomalaista kahvia.
Matkoillani etsinkin tavallisia lounasravintoloita joissa saa oikeaa suomalaista ruokaa kohtuulliseen hintaan eikä pitsoja kepappija tai hamppareita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eiköhän tuo kunnan virkamiespäällystö ole punninnut nämä bisnesasiat kuntalaisten parhaaksi. Ole huoleti.