Pohjanmaan 'suuri' itsenäisesti tuotettu elokuva! =)

Hyvää vuorokaudenaikaa!

I. Ajattelin kertoa alkuun vähän taustoja omasta minästäni; Minä olen 19-vuotias miespuolinen (wannabe) elokuvaohjaaja. 2009 lähtien olen tehnyt lyhytelokuvia ja päivittänyt kuvauskalustoani. En ymmärrä itsekään kuinka vain yhtäkkiä kiinnostuin ko. alasta niin valtavasti. Siitä lähtien kun otin ensimmäisen videokamerani laatikostaan olen kuvannut lähes päivittäin, tai tehnyt jotain siihen liittyvää, kuten 3d-animaatioita.

II. Asiaan; Ehkä jo kesällä 2012 pohjanmaalla saamme aikaiseksi suuren koko illan elokuvamme. Editointivaiheen tulen viettämään armeijassa [>:)] joten en lupaa vielä päivämäärää. Olisi mukava saada ensimmäinen täysipitkä elokuva tehtyä ennen 20-vuotispäivääni. Elokuvan tuottaminen alkoi 2009 syksyllä. Tässä on mielenkiintoisin kohta, pyrimme saamaan ensi-illan järjestettyä niin, että se on ilmainen kaikille. Jos herätin mielenkiintosi, käy toki katsomassa "Crossmann Frontier" elokuvan facebook ryhmää, tai youtube-kanavaa. Sinne päivitetään mahdolliset muutokset ja kuvausvaiheiden takaumat. :)

Unelmani on päästä töihin elokuva-alalle, mutta pyrin olemaan realistinen sen suhteen, ei sille alalle moni pääse. Kiitos sille joka luki tämän!
0192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kultaseppä kirjoitti:

Hyvää vuorokaudenaikaa!

I. Ajattelin kertoa alkuun vähän taustoja omasta minästäni; Minä olen 19-vuotias miespuolinen (wannabe) elokuvaohjaaja. 2009 lähtien olen tehnyt lyhytelokuvia ja päivittänyt kuvauskalustoani. En ymmärrä itsekään kuinka vain yhtäkkiä kiinnostuin ko. alasta niin valtavasti. Siitä lähtien kun otin ensimmäisen videokamerani laatikostaan olen kuvannut lähes päivittäin, tai tehnyt jotain siihen liittyvää, kuten 3d-animaatioita.

II. Asiaan; Ehkä jo kesällä 2012 pohjanmaalla saamme aikaiseksi suuren koko illan elokuvamme. Editointivaiheen tulen viettämään armeijassa [>:)] joten en lupaa vielä päivämäärää. Olisi mukava saada ensimmäinen täysipitkä elokuva tehtyä ennen 20-vuotispäivääni. Elokuvan tuottaminen alkoi 2009 syksyllä. Tässä on mielenkiintoisin kohta, pyrimme saamaan ensi-illan järjestettyä niin, että se on ilmainen kaikille. Jos herätin mielenkiintosi, käy toki katsomassa "Crossmann Frontier" elokuvan facebook ryhmää, tai youtube-kanavaa. Sinne päivitetään mahdolliset muutokset ja kuvausvaiheiden takaumat. :)

Unelmani on päästä töihin elokuva-alalle, mutta pyrin olemaan realistinen sen suhteen, ei sille alalle moni pääse. Kiitos sille joka luki tämän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu