Jo monia lemmikeitä salaa, otanko vielä 2?

Eli, olen aina halunnut ja rakastanut jyrsijöitä. Olen ruinannut ja ruinannut, mutta äiti ei vaan suostu. N. 3kk sitten päätin hankkia jyrsijän salaa, ja 2vk päästä siitä meille saapukin jo 2 hamsteria, siis ilman vanhempien lupaa. No, pistin ne sängyn alle laatikkoon, mutta yhtenä päivänä ne olikin karanneet, kun äiti tuli huoneeseen. Tietenkin tämä näki hamut sitten vilistämässä ympäri huonetta. Suuttui ja huusi vähän (tai aika paljonkin!), mutta antoi pitää. Nyt on kiinnostus siirtynyt, ja haluaisin 2 kania, mutta äitini ei taaskaan suostu. Olen lukenut ilmoituksia, ja sopinut erään ihmisen kanssa että hän myisi minulle kaninsa. Käytin samaa tekniikkaa kuin hamuilla, eli esitin aikuista mutta tapaamista juuri ennen sanoin, että en itse pääsekkään ja tyttäreni tulee. Meni läpi. No, joka tapauksessa. Kanit asuisivat huoneessani vapaana, ja jos äiti ne huomaa, sanon että oli pakko, koska olivat lopetusuhan alla. Nyt olen kuitenkin alkanut epäilemään, enkä tiedä haluanko enää tehdä tätä (olen hankkinut ilman lupaa myös rapuja, kaloja, vuohen naapuritallille (tästä ei äitini tiedä) ja ties mitä). Olisiko kanin siis hyvä asua itselläni? Aluksi asuisi pahvilaatikossa, mutta kun rahaa saisin ostaisin itse häkin. Tarvitsisin nyt siis apua, että mitä teen, koska rakastan kaneja ja olen tämän jo sopinut, mutta toisaalta en halua aiheuttaa huolta....? HELP ME!




Olen 12
20413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mah hah haa... Pahvilaatikko kanin asunnoksi... :DDDDDD Voipi olla että äitis näkee piankin kanin juoksevan ympäri kämppää, kun eihän nuo missään pahvilootassa kauaa pysy.

Elämässä voi haluta paljonkin, myös aikuisena, mutta kaikkea vaan ei saa eikä pysty huolehtimaan. Miksi kiinnostus jäi hamstereista? Eli kiinnostus haihtuu kaikesta minkä roudaan kotia, eikö kannattaisi käydä silittelemässä sekä hoitamassa joidenkin toisten kaneja, ne eläinparat kun eivät ole mitään leluja...

Äänestä

Ehkä, mutta ei kiinnostus TÄYSIN ole lopahtanut, mutta nyt olisin kiinnostunut kaneista. Apua siis?

Äänestä

Älä ota. Äitisi on varmasti hyvällä asialla eli eläinten puolella, kun ei anna lupaa ottaa eläimiä. Jos 2,5 kk sitten tulleet hamsterit on jo melkein turhia kun "onhan ne jo nähty", niin mikä on kanien kohtalo vaikkapa 3 kk kuluttua?

Jos olisin äitisi, olisin hankkinut hamsuille uuden vastuullisen kodin, mitä et selvästi ole kykenevä antamaan.

Kasva muutama vuosi ja katso sitten lemmikin hankintaa uudelleen, tai sitten kun asut omillasi. Silloin ei äidillä ole sanomista eläinasioihin.

Äänestä

Kanit ei kyl pahvilaatikossa pysy, joko syövät tiensä läpi, tai hyppäävät pois. Myös se niiden pissa on laatikolle huonoksi..
Sinuna en kyllä ottaisi, koska nyt jo hamsuihin olet jo hieman kyllästynyt ja haluat uusia lemmikkejä..

Äänestä
  • Unohtu vielä, että mitäs jos tarviit eläinlääkäriä silloin kun äitisi ei vielä kaneista tiedä? Lasku saattaa olla kalliskin jos tulee joku tosi hätä, ja mainitsit tosiaan ton pahvilaatikko asumuksen siksi ajaksi että saat rahaa häkkiin.. Mitä jos tarviit äkkiä rahaa eläinlääkäriin?

    Äänestä

Keksin siihen kyllä ratkaisun. Ja joka tapauksessa, olen rakastanut kaneja jo 6vuotta, mutta en hankkinut niin isoa tuolloin vielä aikaisemmin. Innostus kaneihin ei siis ole lopahtanut, ja olen myös tuon häkin jo hankkinut.. Kanin pitäisi tulla ensi viikolla :/

Äänestä

Toivottavasti et hylkää näitä hamstereita kanin takia.. Huolehdithan myös niistä!?

Äänestä

TROLLI

Äänestä
  • Lopeta! Ne elaimet karsii ne tarvii kunnon hakim Jane. Susta voitais teha ilmoitukset Elaine suojeluyhdistykselle! Sinus myosin lemmikit

    Äänestä

Opettele kirjottaan, ja hamstereita en hylkäisi :)

Äänestä

no voi vitun urpo miks otit salaa ees ne hamsterit voi urpo

Äänestä

hamstereita ei todellakaan pidetä pahvilaatikossa sängyn alla!! jos todellla rakastat eläimiä lopeta tuo heti! säälin hamstereitasi todella;(

Äänestä

Lolololo
ÄLKÄÄ IHMISET OLKO NIIN TYHMIÄ ETTÄ USKOTTE TÄHÄN!
Eeppinen trolli xD Säälittävää kui tyhmiä ihmiset oikeasti on..
Voitit

Äänestä

Joo ota vaan kituun! Luuletko että uskomme sinun stooriasi? Kukaan täysjärkinen kasvattaja ja ihminen ei anna lapselle lemmikkiä tuosta noinvaan. Hakemisessa täytyy olla aina toinen vanhemmista mukana.

Äänestä

Lol

Äänestä

Onpas tääkin uskottava! Tilaa elämä!!!!!!

Äänestä

hohoooohohohoooo...uskottavaa.com..;DDD

Äänestä

Voivoi sua ketä alotitkin :) käsken äitini huomenna soittaman eläinsuojeluun ja sitten ne kyllä sinut paikantaa poliisien avulla :) voit jopa raukkapienilapsonen saada ikuisen eläimienpitokiellon näin typerillä viesteilläsi mitkä eivät ole totta :) avaa ovi kohteliaasti virkavallalle ja eläinsuojeluyhdistyksen väelle :)

Äänestä
  • Aloittajan jutusta on melkein vuosi -.-

    Äänestä

Otit lemmikkejä SALAA!? Et varmaan edes tiedä mitä ne syö, missä ne asuu tai miten hamstereita hoidetaan! Itse vääntelin äitini ostamaan gerbiilit, en salaa ostele lemmikkejä joista en osaisi pitää huolta -_-. Ja ihme, jos eläinkaupasta ne ostit, niin miten se kauppias sinun antoi hamsterit ostaa?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-LoLLiPoP- kirjoitti:

Eli, olen aina halunnut ja rakastanut jyrsijöitä. Olen ruinannut ja ruinannut, mutta äiti ei vaan suostu. N. 3kk sitten päätin hankkia jyrsijän salaa, ja 2vk päästä siitä meille saapukin jo 2 hamsteria, siis ilman vanhempien lupaa. No, pistin ne sängyn alle laatikkoon, mutta yhtenä päivänä ne olikin karanneet, kun äiti tuli huoneeseen. Tietenkin tämä näki hamut sitten vilistämässä ympäri huonetta. Suuttui ja huusi vähän (tai aika paljonkin!), mutta antoi pitää. Nyt on kiinnostus siirtynyt, ja haluaisin 2 kania, mutta äitini ei taaskaan suostu. Olen lukenut ilmoituksia, ja sopinut erään ihmisen kanssa että hän myisi minulle kaninsa. Käytin samaa tekniikkaa kuin hamuilla, eli esitin aikuista mutta tapaamista juuri ennen sanoin, että en itse pääsekkään ja tyttäreni tulee. Meni läpi. No, joka tapauksessa. Kanit asuisivat huoneessani vapaana, ja jos äiti ne huomaa, sanon että oli pakko, koska olivat lopetusuhan alla. Nyt olen kuitenkin alkanut epäilemään, enkä tiedä haluanko enää tehdä tätä (olen hankkinut ilman lupaa myös rapuja, kaloja, vuohen naapuritallille (tästä ei äitini tiedä) ja ties mitä). Olisiko kanin siis hyvä asua itselläni? Aluksi asuisi pahvilaatikossa, mutta kun rahaa saisin ostaisin itse häkin. Tarvitsisin nyt siis apua, että mitä teen, koska rakastan kaneja ja olen tämän jo sopinut, mutta toisaalta en halua aiheuttaa huolta....? HELP ME!




Olen 12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu