Kokemuksia työelämävalmennuksesta?

Olen keväällä valmistunut kolmekymppinen valtiotieteiden maisteri, pääaineeni oli sosiologia.
Minulla on vakituinen työpaikka pankissa, teen töitä asuntorahoituksen parissa, ja nykyisessä työssä on vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta. Jo pitkäaikainen haaveeni on ollut alan vaihto. Olen useam-pia paikkoja vuosien varrella (ja erityisesti valmistumisen jälkeen) hakenut, mutta toistaiseksi en ole päässyt edes haastatteluihin. Varmastikin yhtenä merkittävänä syynä on ollut
ns. oikeanlaisen työkokemuksen puute.
Olen käynyt Työvoimatoimistossa ns. urasuunnittelussa ja työvoimaneuvojan kanssa keskustele-massa uramahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Nyt ajatukseni on, että irtisanoisin itseni ja lähtisin hakemaan työkokemusta ns. enemmän omalta alalta (sekä koulutuksen että omien arvojen ja toivei-den pohjalta) työelämävalmennuksen kautta. Haluaisin kokonaan pois ns. businessmaailmasta ja erityisesti myyntityöstä. Minua kiinnostaisi työ esimerkiksi Työterveyslaitoksessa, Työ- ja elinkei-noministeriössä tai Kelassa.
Haaveenani tietysti olisi, että saisin työelämävalmennuksen kautta jalan oven väliin ja ns. oikean työsuhteen kyseisestä työpaikasta. Olen kyllä kuullut myös kauhutarinoita siitä, miten ilmaisia työntekijöitä kierrätetään ja käytetään hyväksi työelämävalmennuksen kautta…
Kuulisin mielelläni kokemuksia työelämävalmennuksessa olleilta tai olevilta. Minkälaisia
työtehtäviä olette saaneet, miten teihin on työpaikalla suhtauduttu, minkälainen perehdytys tehtäviin on ollut, miten olette viihtyneet ja oletteko onnistunut saamaan pidempiaikaisen työsuhteen?
1336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei, niin mielelläni sinua rohkaisisin. Itse olen aikuinen alanvaihtaja , sinun taustallasi ja suunnallasi. Olen ollut nyt 10kk työelämä valmennuksessa, paljon olen toki oppinut ja nähnyt uudelta alalta, totuus kuitenkin on, että kun itselläni ei uuden alan koulutusta vielä ole, muuta kyllä ja monipuolistakin kokemusta sovellettavaksi runsaastikin,kohtelu on välillä kuin - jälkeenjäänyttä-kohtaan.Liekö sitten työelämä valmennus nimikkeen ansiota. Tehtäviä kyllä löytyy ja vastuutakin, tosin vain kun ei ole muuta joka tekisi. Kiitosta ei tule,sitten mistään;ei ahkeruudesta,innostuneisuudesta,toimeen tarttumisesta, idearikkaudesta, soveltamisesta. Jos jotain perustellustikin ehdotat, niin ei käy. Jatkoa ei tietenkään , kun ei ole sitä koulutusta.Hommia kelpaakyllä ilmaiseksi tekemään,mutta ei rahalla eikä soveltuvuudellakaan. Vaikka olisit parempi kuin koulutettu kollega konsanaan. Joten kiitos vain, ilmaisesta työstä ja panoksesta. Muuta ei tipu. Toisessa paikassa teetettiin aivan ruohonjuuri tason tehtäviä jolla ei edes mitään tekemistä haluamani suunnan kanssa. Valitettavasti, nämä toimenpiteet ovat vain ilmaisia tekijöitä firmoille. Ei aikomustakaan muuhun. Suomi 24:ssa oli kuvaavia tekstejä asenteisiin liittyen työpaikoissa. Mielelläni olisi suositellut tai kuulisin edes jonkun saaneen hyviä kokemuksia tai jopa työpaikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alanvaihtaja kirjoitti:

Olen keväällä valmistunut kolmekymppinen valtiotieteiden maisteri, pääaineeni oli sosiologia.
Minulla on vakituinen työpaikka pankissa, teen töitä asuntorahoituksen parissa, ja nykyisessä työssä on vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta. Jo pitkäaikainen haaveeni on ollut alan vaihto. Olen useam-pia paikkoja vuosien varrella (ja erityisesti valmistumisen jälkeen) hakenut, mutta toistaiseksi en ole päässyt edes haastatteluihin. Varmastikin yhtenä merkittävänä syynä on ollut
ns. oikeanlaisen työkokemuksen puute.
Olen käynyt Työvoimatoimistossa ns. urasuunnittelussa ja työvoimaneuvojan kanssa keskustele-massa uramahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Nyt ajatukseni on, että irtisanoisin itseni ja lähtisin hakemaan työkokemusta ns. enemmän omalta alalta (sekä koulutuksen että omien arvojen ja toivei-den pohjalta) työelämävalmennuksen kautta. Haluaisin kokonaan pois ns. businessmaailmasta ja erityisesti myyntityöstä. Minua kiinnostaisi työ esimerkiksi Työterveyslaitoksessa, Työ- ja elinkei-noministeriössä tai Kelassa.
Haaveenani tietysti olisi, että saisin työelämävalmennuksen kautta jalan oven väliin ja ns. oikean työsuhteen kyseisestä työpaikasta. Olen kyllä kuullut myös kauhutarinoita siitä, miten ilmaisia työntekijöitä kierrätetään ja käytetään hyväksi työelämävalmennuksen kautta…
Kuulisin mielelläni kokemuksia työelämävalmennuksessa olleilta tai olevilta. Minkälaisia
työtehtäviä olette saaneet, miten teihin on työpaikalla suhtauduttu, minkälainen perehdytys tehtäviin on ollut, miten olette viihtyneet ja oletteko onnistunut saamaan pidempiaikaisen työsuhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu