Millaiset näkevät kummituksia?

Millaiset ihmiset näkevät aaveita, pitääkö olla herkkä ja kiltti?
251323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Teitpäs visaisen kysymyksen. Itse en ole koskaan nähnyt henkiä, mutta uskon kyllä, että jotkut näkevät. Sen verran kuitenkin asiasta tiedän, että on ihmisiä, jotka näkevät maan pintaan jääneitä henkiä (kummituksia) ja niitä, jotka näkevät ainakin "sielunsa silmillä" rajan takaa vierailevia henkiä. Ja sitten on vielä niitäkin, jotka näkevät enkeleitä.

Kaikkein yleisimmin kummituksia näkevät pikkulapset. Jos luet kuuluisien selvänäkijöiden tai meedioiden kirjoja, niistä käy lähes aina ilmi, että kyseinen henkilö näki pienenä jatkuvasti kummituksia. Murrosikäisetkin näkevät kummituksia joskus, mutta aikuiset erittäin harvoin. Enkeleitä tuntuvat kuitenkin näkevän kaikenikäiset. Mitä taas tulee rajan taakse menneisiin henkiin, niin en usko, että kuuluisimmatkaan meediot näkevät heitä omin silmin, vaan "sielunsa silmin" jonkinlaisena visiona.

Ihmiset, jotka näkevät henkiä tai pystyvät kommunikoimaan henkien kanssa, ovat yleensä hyvin herkkiä. Herkkyys voi kuitenkin ilmetä monella tavalla, joten julkkismeedioistakin löytyy helposti hermostuvia ja jopa ärsyttävän oloisia tyyppejä. Useimmat taitavat kuitenkin olla kilttejä ja tasapainoisia ihmisiä, joilla on jokin uskonnollinen vakaumus.

Äänestä

Entäpä musiikki-ihmiset jotka soittavat tai laulavat? Onko sillä vaikutusta siihen näkeekö aaveita?

Äänestä
  • Olen kyllä lukenut monista kummituskokemuksista, jotka ovat tapahtuneet muusikoille. Ja kyllähän musiikin tekeminen ja esittäminen vaativat tunnetta ja herkkyyttä, joten uskoisin, että muusikot voivat aistia kummitusten läsnäolon tavallista useammin. Toinen vaihtoehto on toki se, että kyseessä on aika "kostea" ala eikä huumeiden käyttökään ole musiikkipiireissä harvinaista. Kaikki päihteet altistavat yliluonnollisille kokemuksille.

    Äänestä

Väitätkö että huumeet altistavat yliluonnolliselle kokemukselle eikä luo vääriä harhakuvia ihmisaivoihin ja -mieleen? Kumpikohan nyt on totta?

Äänestä
  • Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Riippuu tapauksesta.

    Äänestä

Olen nähnyt ja kokenut kummallisia asioita, joita en nyt lähde erittelemään, koska joku saattaisi tunnistaa minut. Olen nuori nainen, en ole enää kiltti kuten joskus nuorempana, mutta sanoisin olevani tietyllä tavalla herkkä, ja myös taiteellinen. Äitini, siskoni, isän puoleinen isoäitini ja isoäitini veli ovat myös kokeneet kaikenlaista selittämätöntä. Kaikki me olemme jokseenkin taiteellisia ja myös erakkoluontoisia. Kaikki me rakastamme eläimiä ja luontoa yli kaiken. Voi tietty olla että suvussa kulkee jotain hulluutta. Mistään ei koskaan voi olla varma. En edes tiedä, uskonko kaikkeen, mitä olen nähnyt, vaikka todella ihmeellisiä sattumia ne olisivat...

Äänestä
  • Herkkyys yliluonnollisen kokemiseen kulkee usein suvuittain ja tavallisimmin juuri suvun naisissa. Herkät ihmiset kokevat yleensä kaikki asiat voimakkaasti, jolloin negatiiviset asiat saattavat aiheuttaa tavallista suurempia ongelmia. En kuitenkaan sanoisi sitä hulluudeksi muuten kuin huumorilla. :)

    Äänestä

  • Hepulis kirjoitti:

    Herkkyys yliluonnollisen kokemiseen kulkee usein suvuittain ja tavallisimmin juuri suvun naisissa. Herkät ihmiset kokevat yleensä kaikki asiat voimakkaasti, jolloin negatiiviset asiat saattavat aiheuttaa tavallista suurempia ongelmia. En kuitenkaan sanoisi sitä hulluudeksi muuten kuin huumorilla. :)

    Minulla onkin jotenkin semmoinen käsitys, että tämmöinen tosiaan kulkee suvussa. Isoäidin kanssa aina naureskellaan, että noitiahan me ollaan. :) Hassua tosiaan että naiset ovat tämmöisille alttiimpia. Tiedän kyllä, että yksi suvun mieskin on kaikenlaista nähnyt, mutta muuten olen kuullut vain naisten kertovat juttuja, ja ne jutut ovat todellakin aika hyytäviä... Yleensä semmoisia, että joku on kuollut ja asiasta tietämätön on nähnyt jotain ja tiennyt kuolemasta. Olen kuullut isoäidiltäni juttuja, joissa useampi henkilö on kokenut saman, ja nämä henkilöt ovat olleet aivan tervejärkisiä. Itsekin olen kokenut asioita kuolemiin liittyen ja ne ovat olleet todella pelottavia kokemuksia, vaikkakin jälkeenpäin ajateltuna mitään oikeasti pelottavaa ei tapahtunut. Ihminen vain tuppaa pelästymään outoja näkyjä, ja sitä, miten todella tietää, että jotain pahaa on tapahtunut, ja sitten joku oikeasti soittaa ja sanoo, että näin on...

    Itse en todellakaan tiedä, mihin uskoa. Opiskelen luonnontieteitä yliopistossa ja minun ei todellakaan pitäisi uskoa mihinkään epäluonnolliseen.. Mutta kun minulla on kokemuksia asioista, ja muillakin sukuni jäsenillä on. Nämä kokemukset aina tulevat niin puun takaa. Joskus saattaa mennä pitkäänkin ilman mitään ja sitten taas tapahtuu... Olisi niin upeaa tietää kaikki tästä maailmasta. Mutta kun kukaan ei todella voi tietää.

    Äänestä

  • KyläHullu kirjoitti:

    Ohhoh, siis nämä jutut, missä useampi on saman kokenut, eivät ole liittyneet kuolemiin vaan johonkin ihan muuhun. Anteeksi jos kuulostan sekavalta...

    Äänestä

  • KyläHullu kirjoitti:

    Ohhoh, siis nämä jutut, missä useampi on saman kokenut, eivät ole liittyneet kuolemiin vaan johonkin ihan muuhun. Anteeksi jos kuulostan sekavalta...

    Minullakin on omat kokemukseni yliopistomaailmasta enkä uskonut nuorena kummituksiin. Elämä on kuitenkin opettanut, että "yliluonnollinen" on olemassa. "Kuudes aistini" on tullut perintönä isoäidiltä ja isoäidin äidiltä. Olen vaistonnut monet kerrat jonkun itselleni tärkeän ihmisen kuoleman, mutta en onneksi etukäteen. Useimmiten kyseessä on ollut tuttu ihminen, mutta muutaman kerran myös julkisuuden henkilö, jonka puolesta olen rukoillut. Joskus olen myös unessa nähnyt, millaisessa tilanteessa kyseinen henkilö kuoli, ja näkemäni tilanne on jälkeenpäin paljastunut todenmukaiseksi. Lisäksi olen ollut monia kertoja paikoissa, joissa on kummitellut. Niinpä yliluonnollisesta on vähitellen tullut minulle ihan luonnollinen elämänalue.

    Äänestä

Itse olen kokenut kummittelun, kun olin noin 10 - 12 vanha. Tämä tapahtui ollessani esiintymässä Kokkolan kaupungin teatterissa koulun järjestämässä näytöksessä. Ennen näytöstä kävelin lähes pimeällä esiintymislavalla, missä ei ollut ketään muita ilmisiä. Äkkiä tunsin, kun minua kohti tuli kylmäilmavirtaus, ja kuulin äänekkäitä askeleen ääniä, jotka kulkivat läheltäni, mutta en nähnyt ketään. Menin luokkakavereiden luokse pukeutumishuoneeseen ja kysyin oliko kukaan käynnyt esiintymislavalla ? Kaikki sanoivat olleensa pukeutumishuoneessa. Jälkeen päin olen lukenut lehdestä, että teatterissa kummittelee. Se on ainut kerta, kun olen kokenut kummittelua, hyvä niin.

Äänestä
  • Kuulemani mukaan teatterit ovat paikkoja, joissa kummittelee useammin kuin missään muualla, ja kokemuksesi kuulostaa kyllä aidolta.

    Äänestä

Laihat ja pitkät näkevät helpommin kuin lyhyet ja lihavat.

Äänestä

En tiedä miksi ajatellaan, että suvussa kulkisi. Ehkä niin on. Meillä on kuulemma useat edelliset sukupolvet nähneet, isoisovanhempi, isosovanhempi, vanhempi, minä ja lapseni. Toisaalta samasta sukupolvesta eivät kaikki ole nähneet, vanhemmistani 2/4 sisaruksista, minä vain, mutta sisarukseni ei. Ei kysy myöskään sukupuolta, ihan samalla lailla miehet ja naiset kuuluvat tuohon nähneiden joukkoon. Ehkä jokin asenne ja oma kiinnostus sitä selittää. Nuo jotka eivät ole nähneet, joko ovat korostetun ns. maallisia eivätkä usko tai ajattele mitään ylimaallista tai uskonnollista, tai sitten pelkäävät aihepiiriä todella paljon. Ehkä ihmiset näkevät sen, minkä ovat valmiita näkemään.

Äänestä
  • "Nuo jotka eivät ole nähneet, joko ovat korostetun ns. maallisia eivätkä usko tai ajattele mitään ylimaallista tai uskonnollista, tai sitten pelkäävät aihepiiriä todella paljon."

    Juuri näin se taitaa olla. Ainakin omassa suvussani ne, jotka ovat nähneet tai aistineet henkiä, ovat olleet tai ovat uskovia ihmisiä. Usko "Korkeampaan" myös vähentää pelkoja yliluonnollista kohtaan. Usko antaa turvaa, mutta niin antaa toki tietokin. Mitä enemmän jostain asiasta tietää, sitä vähemmän sitä pelkää.

    Äänestä

  • Hepulis kirjoitti:

    "Nuo jotka eivät ole nähneet, joko ovat korostetun ns. maallisia eivätkä usko tai ajattele mitään ylimaallista tai uskonnollista, tai sitten pelkäävät aihepiiriä todella paljon."

    Juuri näin se taitaa olla. Ainakin omassa suvussani ne, jotka ovat nähneet tai aistineet henkiä, ovat olleet tai ovat uskovia ihmisiä. Usko "Korkeampaan" myös vähentää pelkoja yliluonnollista kohtaan. Usko antaa turvaa, mutta niin antaa toki tietokin. Mitä enemmän jostain asiasta tietää, sitä vähemmän sitä pelkää.

    En todellakaan, ole Hepuliksen kanssa samaa mieltä, monessakaan kommentissa. Lyhyesti. A) Ihmisen koulutuksella ja taustalla, ei ole mitään tekemistä näiden ilmiöiden kanssa. B) Huumeet ja päihteet päinvastoin sulkevat ns. "kanavat". C) Taidat ja oletkin TROLLI!!!

    Äänestä

  • Sain Hebulin! kirjoitti:

    Mikä tässä keskustelussa sai sinut hermostumaan?

    Äänestä

KAIKKI

Äänestä

Kummituksia ja aaveita näkevät yleisimmin tyhjää pelkäävät, hermoheikot ihmiset, naiset miehiä useammin.

Äänestä

Eiköhän nämä kummitukset ole naivien pikkutyttöjen juttuja. Kun pillu on liian märkä ja mielikuvitus vaivaa niin sitten ruvetaan näkemään kummituksia joka puolella. En ole koskaan törmännyt kummitukseen vaikka olen kiertänyt väitetyissä kummitustaloissakin.

Äänestä

Miten se pillun liika märkyys muka voi vaikuttaa kummitusten näkemiseen?

Äänestä

kosteutta vuotava pillu altistaa harhanäyille ! peskää alapäänne ja käykää riittävän usein vessassa pissalla, niin ette näe enään mitään mielikuvituksen tuotteita. Jos hygienia on huono ja panettaa kokoajan niin kyllä siinä jo sisukkaampi hermoinenkin alkaa näkemään vaikka mitä. Itse olen mies ja jos panettaa niin sitten näkyykin jo lentäviä pilluja joka puolella. Vaikka mitään ei todellisuudessa ole lähettyvilläkään.

Äänestä
  • Mina koin selittamatonta valitusta

    Äänestä

  • juomoppix kirjoitti:

    Mina koin selittamatonta valitusta

    Panetus ja kummitukset ei kyllä liity mitenkään toisiinsa

    Äänestä

Sellaiset jotka trollaavat foorumeilla kuten tämä. Sellaisten luo tulee yöllä gummatus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tunteistrsa kirjoitti:

Millaiset ihmiset näkevät aaveita, pitääkö olla herkkä ja kiltti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu