Väsyykö selkäsi näyttöpäätteitä seuratessa?

Sekä kaula-että lannerankani alueilla on 'syntymävinous'. Hoitamattomana ne etenivät kipuina oireileviksi skoliooseiksi.
Raskaan ja yksipuolisen työn aikana alaselkä tuntui olevan 'poikki' jo muutaman työrupeaman jälkeen.
Ison työpaikan työterveyshuolto fysikaalisine hoitoineen kyllästytti ne; aina samat naamat tulossa hoidettaviksi.
Aloin itse kuntouttaa nykyään aika kyseenalaisella Instrumentariumin laitteella. Tietysti tukikudosten vahvempi kunto vähensi nikamamuutosten aiheuttamia kipuja.

Toista vuotta sitten tilasin netistä Humantoolin. Se on työtuolille asetettava satulaistuin. Pehmeän alustan päälle asetin uunipellin.
Nyt se on jämäkkä ja heiluu valmistajan tarkoittamalla tavalla liikkeiden myötä. Laite on kallis, mutta kotimaassa valmistettu, patentoitu tuote.
Olen siihen hyvin tyytyväinen. Varsinkin alaselkä ei entiseen tapaan rasitu, koska nuo tahattomatkin liikkeet vilkastuttavat selän verenkiertoa.
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
Aloittaja

Humantoolin hinta oli silloin 170€, mutta ei ole humpuugia. Omalla päällysliinalla käytettynä tämä vaikka mukaankin matkalle otettava vehje kestää vuosikymmeniä.

Äänestä
  • Sehän on hyvä jos apua on löytynyt! Itsellä ei selkä ole vaivanut mutta kyynärspää on jostain syystä nyt arka.
    En usko näyttöpäätteen sitä aiheuttaneen, vaan haravoiminen.

    Nyt on viimoiset haravoitu ja tungettu jätesäkkiin :D mitä nyt jokunen lentelee naapurin puolelta.

    Hiiri kyllä aiheutti väsymisoireita kelatessa, mutta nyt olenkin käyttänyt ohjauslevuä ainoastaan. Siinä liikerata jää niin pieneksi.

    Mukavaa illanjatkoa kotiinne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


langto-d kirjoitti:

Sekä kaula-että lannerankani alueilla on 'syntymävinous'. Hoitamattomana ne etenivät kipuina oireileviksi skoliooseiksi.
Raskaan ja yksipuolisen työn aikana alaselkä tuntui olevan 'poikki' jo muutaman työrupeaman jälkeen.
Ison työpaikan työterveyshuolto fysikaalisine hoitoineen kyllästytti ne; aina samat naamat tulossa hoidettaviksi.
Aloin itse kuntouttaa nykyään aika kyseenalaisella Instrumentariumin laitteella. Tietysti tukikudosten vahvempi kunto vähensi nikamamuutosten aiheuttamia kipuja.

Toista vuotta sitten tilasin netistä Humantoolin. Se on työtuolille asetettava satulaistuin. Pehmeän alustan päälle asetin uunipellin.
Nyt se on jämäkkä ja heiluu valmistajan tarkoittamalla tavalla liikkeiden myötä. Laite on kallis, mutta kotimaassa valmistettu, patentoitu tuote.
Olen siihen hyvin tyytyväinen. Varsinkin alaselkä ei entiseen tapaan rasitu, koska nuo tahattomatkin liikkeet vilkastuttavat selän verenkiertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu