Jos sota syttyy ja sanon etten minä jaksa mihkään lähtee?

Niin mitä oikeesti tapahtuu? SIIS TÄNÄ PÄIVÄNÄ! Haagi on kuitenkin sen verran hieno laitos ettei ne isot herrat noin vain pistä kuulaa kalloon. Karkottaako ne maasta vai pistääkö linnaan? Ite kuitenkin aattelin käydä kattomassa tilanteen ja häviän vähin äänin jos ei homma kiinnosta tai otan jotain valkosta lippua mukaan ja häivyn k-valtion puolelle Geneven sopimus taas auttaa tässäkin et mie meen kaltereitten taakse jonnekin lämpöseen bunkkeriin ja saan täyden ylöspidon.

Tää nyt oli ihan ajattelua tiedä mitä sit oikeesti tapahtuu yks pommi ja et tiennytkään et sota alko ja loppu ja ite haihtuu atomeiks.
26976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eihän nyt KUKAAN oikeasti olisi menossa sotimaan jos todellinen sota olisi syttymässä. Ei kukaan ainakaan miehistötasolta, heitä ei kiinnosta mennä moneksi vuodeksi tottelemaan näitä koulukiusattuja "johtajiaan". Ei varsinkaan minkään maiden taloudellisten riitaantumisten (Wahlroosin rahamassin hienoisen ohenemisen) takia.

Menkööt siis innokkaat sotaloordit paukuttelemaan jos kiinnostaa, minä käännän kylkeä, pieraisen ja jatkan unia.

Äänestä

Ei juma?! On meillä päteviä reserviläisiä:D
Suurin huolenaihe on, että miten voisi liueta.

Ja juuri kun ajattelin vilkaista täältä, että onko edes reservissä enään porukkaa, jotka ovat pitäneet taistelukuntoaan yllä niin ei näköjään ole.

Äänestä

Ei nappaa lähteä tapettavaksi tai palelemaan.

Ennemmin Ruotsiin/ länsimaahan pakolaiseksi.

Äänestä
  • Terve asenne. Ainoastaan ideologisella painostuksella ja aivopesulla sairastetut ihmiset janoavat kuolemaa joidenkin kuvitteellisten asioiden tähden. Kuvitteellisista asioista esimerkkeinä annettakoon erilaiset jumalat ja kansallisvaltiot. Nämä ovat ihmiskunnan sairaimpia keksintöjä kautta aikain.

    Itsehän en ole minkään valtion omistuksessa, joten teen omat päätökseni täysin uhkailusta ja indoktrinaatiosta riippumatta.

    Äänestä

Meillä on sitävarten saunat joissa taistelevat joukot voivat kylpeä ja saunan taakse sitten sinunlaisesi joutaa... tai viedään.

Äänestä
  • Uhkailetko tappaa täällä jonkun? Uhkailetko?

    Asia järjestyy kyllä, nimittäin syyte.

    Äänestä

  • Saunanmuiluttajat kylmenee ensin. Menee monta muutakin äijää mukanani.

    .

    Äänestä

Nosta vaan piipero syytteesi vihollista vastaan tai heittele käpyjä -raukka.

Äänestä

jos sota syttyy otan sotavankeja mahdolismman paljon ja haavoitan jos pakko on sotilaita.

Äänestä
  • kranaatit kun tulee tuhotuu 2 joukkuetta joten sotiminen ei ole mukavaa.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    kranaatit kun tulee tuhotuu 2 joukkuetta joten sotiminen ei ole mukavaa.

    mieluummin yk joukoissa palvelisin rauhanturvaajana rynnäkkökivööri ködesä.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    mieluummin yk joukoissa palvelisin rauhanturvaajana rynnäkkökivööri ködesä.

    haavottamine tarkoitytaa että oottaa panttivangiksi mieluummin kun tappa vihollisen.
    eikä aiheuta kun lihashaavan.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    haavottamine tarkoitytaa että oottaa panttivangiksi mieluummin kun tappa vihollisen.
    eikä aiheuta kun lihashaavan.

    egypti sano että kuormaautoilla tulee viholliset
    on erillaisia egyptilöisiö kiihko muslimeja ja muita kivoja.
    pitäkää hauskaa panttivanjien kanssa hyvää huolta

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    egypti sano että kuormaautoilla tulee viholliset
    on erillaisia egyptilöisiö kiihko muslimeja ja muita kivoja.
    pitäkää hauskaa panttivanjien kanssa hyvää huolta

    panttivangeille paras kohtelu ruokaa ja työtä eu oikeudet

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    haavottamine tarkoitytaa että oottaa panttivangiksi mieluummin kun tappa vihollisen.
    eikä aiheuta kun lihashaavan.

    mutkin otettiin kerran panttivangiksi mutta pääsin vapaaksi.
    armeijan suksissa väärä voiteluaien kun juuttu hankeen sukset.
    pakkaskelion voide nolla kelillä

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    mutkin otettiin kerran panttivangiksi mutta pääsin vapaaksi.
    armeijan suksissa väärä voiteluaien kun juuttu hankeen sukset.
    pakkaskelion voide nolla kelillä

    ei ihmekköön kun sukset ei luistanu kun väärät voiteet suksissa.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    ei ihmekköön kun sukset ei luistanu kun väärät voiteet suksissa.

    ei ne lusitanu enään kun muilla luisti muttei mulla.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    ei ne lusitanu enään kun muilla luisti muttei mulla.

    suositan nollakelin voiteita jos s ota syttyy niillä pärjää ja pääsee nopeesti hiihtää joka kelillä.

    Äänestä

  • henriks ijas kirjoitti:

    suositan nollakelin voiteita jos s ota syttyy niillä pärjää ja pääsee nopeesti hiihtää joka kelillä.

    Jos sota syttyy, niin silloin eniten kyllä tarvitaan liukuvoidetta peppualueelle. Sota on miestenvälisen homoseksuaalisen vetovoiman manifestaatio. Suomenkin sodissa peput lätisivät vuositolkulla, kun miehet leikkivät sotaa pikku poteroissaan.

    Äänestä

Aloitan Suomen valtion rosvoilun tupakavereiden kanssa, selustassa.
Skapparit ammutaan.
Sellaista sakkia me oltiin 2007.

Äänestä

Minä en ainakaa Rakkaita, Venäjän poikia Ohti Ammu laukaustakaan.! se on saletti minä Loikkaan Ruotsiin tai menen selliin tai kellariin piiloon en halua tappaa toista ihmistä

Äänestä
  • ei ole venäläiset ikinä minua mihinkään pakottaneet, ainoastaan suomalaiset on

    Äänestä

Juu, lonkkaa vedetään täälläkin. Eväänikään en liikauttaisi jos joukkoliikekannallepano tulisi.

Äänestä

Erosin reservistä. Joten haistakoot pitkät.

Äänestä

täytyy täyttää täydennyspalveluslomake.

Äänestä

Pikkupomot antaa sen monivitamiinipommin kyllä. Jokaväleistävetäjiä on sitten kuin jokamiehen pidätettyjä oikeuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ajattelinpa vaan kirjoitti:

Niin mitä oikeesti tapahtuu? SIIS TÄNÄ PÄIVÄNÄ! Haagi on kuitenkin sen verran hieno laitos ettei ne isot herrat noin vain pistä kuulaa kalloon. Karkottaako ne maasta vai pistääkö linnaan? Ite kuitenkin aattelin käydä kattomassa tilanteen ja häviän vähin äänin jos ei homma kiinnosta tai otan jotain valkosta lippua mukaan ja häivyn k-valtion puolelle Geneven sopimus taas auttaa tässäkin et mie meen kaltereitten taakse jonnekin lämpöseen bunkkeriin ja saan täyden ylöspidon.

Tää nyt oli ihan ajattelua tiedä mitä sit oikeesti tapahtuu yks pommi ja et tiennytkään et sota alko ja loppu ja ite haihtuu atomeiks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu