Kahden aikuisen koiran toisiinsa totutteleminen

Hei, meillä on ennestään 7v chihuahuauros (leikattu) ja otimme hänelle kaveriksi 7,5v maltankoiran nartun 2viikon koeajalla. Meidän chihu oli jotenkin alakuuloinen ja ollaan nyt hetken aikaa ilman maltankoiraa ennen kuin tehdään lopullisen päätöksen ja otamme sen meille pitemmäksi aikaa. Meidän chihu ei ole tottunut toisiin koiriin mutta mitään tappelua maltankoiran kanssa ei ollut, he vaan välttelivät toisensa. Maltankoira on taas hyvin sosiaalinen ja toisiin koiriin tottunut. Mitä neuvoisitte? Onko mahdollista totuttaa kaksi aikuista luonteltaan, rodultaan ja sukupuoleltaan erilaista koiraa toisiinsa? Ja kannattaako meidän vielä yrittää vai antaa chihumme vanheta rauhassa yksin? Me kyllä pidämme maltankoirasta todella paljon ja olisi ollut kiva tarjota niin mukanamme koiralle kodin ja meidän chihumme ystävän... Kaikki ideat ja ajatukset tervetulleita ;)
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Chihunne on jo aikuinen ja tottunut elämään perheenne ainoana koirana. Kyllä chihuahuat (kuten tietysti kaiken rotuiset koirat) tulee jo pentuina opettaa jakamaan huomio/valta muiden koirien kanssa. Noin vanhan koiran perusluonnetta on jo melkein mahdotonta saada muutettua. Suosittelen malttamaan chihuahuanne elättämistä sen viimeisiin päiviinne asti, ennen kuin hankitte uuden koiran. Kumminkin koiranne on näköjään tottunut täysin elämään taloutensa aioana koirana.

Äänestä

Ok, kiitoksia vastauksestasi :) eli et suosittelisi enää toista noin 1kkn kokeilua maltan kanssa? Muutaman hyvän asian voisin mainita että kun malta oli talossa meidän chihumme oli tuonut sille heitettejä lelujaan meille takaisin, mutta se ei koskaan tehnyt niin aikaisemmin. Lisäksi se ei enää murissut miehelleni kun tämä halasi tai kosketti minua kun chihumme oli sylissäni..eli positiivisia muutoksia toki oli myös ;)

Äänestä
  • Mukavan tuntuista varmasti, kun oma koira alkaa niin palvelualttiiksi. Valitettavasti tuo alkaa vaikuttamaan hiukan mustasukkaisuudelta, jossa chihunne on alkanut kilpailemaan huomiostanne. En voi sanoa varmaksi, mutta mahdollisesti se saattaa alkaa ajan myötä olemaan chihuahuallenne liikaa ja johtaa äkäisempäänkin kilpailuun uuden koiran kanssa. Tosin enpä koiraanne tunne, joten en voi mennä takuuseen, että olen oikeassa.

    Äänestä

Kiitoksia vastauksestasi ;) Katsotaan tässä mitä tehdään ku täytyy punnita niin moni asia ja ajatella kaikkien parasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chihumalta kirjoitti:

Hei, meillä on ennestään 7v chihuahuauros (leikattu) ja otimme hänelle kaveriksi 7,5v maltankoiran nartun 2viikon koeajalla. Meidän chihu oli jotenkin alakuuloinen ja ollaan nyt hetken aikaa ilman maltankoiraa ennen kuin tehdään lopullisen päätöksen ja otamme sen meille pitemmäksi aikaa. Meidän chihu ei ole tottunut toisiin koiriin mutta mitään tappelua maltankoiran kanssa ei ollut, he vaan välttelivät toisensa. Maltankoira on taas hyvin sosiaalinen ja toisiin koiriin tottunut. Mitä neuvoisitte? Onko mahdollista totuttaa kaksi aikuista luonteltaan, rodultaan ja sukupuoleltaan erilaista koiraa toisiinsa? Ja kannattaako meidän vielä yrittää vai antaa chihumme vanheta rauhassa yksin? Me kyllä pidämme maltankoirasta todella paljon ja olisi ollut kiva tarjota niin mukanamme koiralle kodin ja meidän chihumme ystävän... Kaikki ideat ja ajatukset tervetulleita ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu